Vivamon loma- ja kurssikeskus

Vivamon aluetta syksyllä 2025.

Vivamon loma- ja kurssikeskus on Kansan Raamattuseuran loma- ja kurssikeskus Lohjalla.

Vivamossa järjestetään vuosittain kolmesta neljään rippileiriä, joihin osallistuu rippikouluikäisiä ympäri Suomea ja tiettyyn Suomen evankelisluterilaisen kirkon seurakuntaan sitoutumattomuudesta johtuen myös ulkomailla asuvia suomalaisia. Vivamossa järjestetään myös Flow-ripareita, jotka ovat taide- ja urheilupainotteisia rippileirejä.

Vivamossa järjestetään ympäri vuoden jatkuvasti erilaisia kursseja leirejä ja tapahtumia.

Niihin kuuluu muun muassa lapsille järjestettävät leirit, erilaiset viikonlopputapahtumat eri ikäryhmille, erilaiset konferenssit ja koulutustilaisuudet, parisuhde- ja perheleirit, jokaviikkoinen messu sunnuntaisin ja kesäisin sekä pääsiäisen ja joulun aikaan musikaalipohjaiset Raamattukylän Raamatusta kertovat esitykset. Vivamossa toimii myös luontokasvatukseen erikoistunut Lastenkylä. Vivamossa toimii myös seniorien kouluttamiseen erikoistunut Vivamo-opisto. Vivamossa sijaitsee myös Pyhän Birgitan kivikappeli.

Vivamon Raamattukylä

Vivamon Raamattukylä on Raamatun kertomusten esittämiseen erikoistunut teatteri Lohjalla, Kansan Raamattuseuran toimintakeskuksessa Vivamossa. Se on toiminut vuodesta 2004 lähtien. Teatterin taiteellisena johtajana ja käsikirjoittajana toimii Anna-Mari Kaskinen, joka on ollut mukana Vivamon Raamattukylän perustamisesta lähtien.

Lähteet

  1. ↑ Flow-ripari: mitä, missä milloin? Kansan Raamattuseura. Viitattu 3.10.2025.
  2. ↑ Kurssit ja tapahtumat Vivamossa Kansan Raamattuseura. Viitattu 25.8.2025.
  3. ↑ Vivamo (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. ↑ Mia Pätsi: Pyhimykset teatterissa, näyttelijät kirkossa: OSA II, s. 132. Books on Demand, Helsinki, 2014.

Aiheesta muualla