Willem Pijper (8. syyskuuta 1894 Zeist – 18. maaliskuuta 1947 Leidschendam) oli alankomaalainen säveltäjä, musiikkikriitikko ja esseisti.
Pijper opiskeli musiikin teoriaa, sävellystä ja pianonsoittoa Utrechtissa Johan Wagenaarin ja Helena Johanna van Lunteren-Hansenin johdolla vuosina 1912–1916. Suoritettuaan tutkintonsa teoria-aineissa hän jatkoi yksityisopintoja sävellyksessä vielä kolmen vuoden ajan. Pijper oli musiikkikriitikkona Utrechts Dagbladissa vuosina 1919–1922 ja toimitti De Muziek -lehteä vuosina 1925–1932. Hänen esseitään julkaistiin kokoelmissa Quintencirkel ja De Stemvork. Pijper opetti ensin Amsterdamissa ja oli sitten vuodesta 1930 Rotterdamin konservatorion rehtori. Pijperin johdolla opiskelivat muiden muassa Kees van Baaren, Henk Badings, Henriëtte Bosmans, Rudolf Escher, Johan Franco, Hans Henkemans, Piet Ketting, Guillaume Landré, Bertus van Lier, Karel Mengelberg, Iet Stants ja Wolfgang Wijdeveld. Pijper toimi ISCM:n tuomaristossa.
Pijper sävelsi varhaisella urallaan ensisijaisesti kamarimusiikkia, jota edustivat ensimmäinen jousikvartetto (1914) ja septetto (1920). Willem Mengelberg kantaesitti hänen ensimmäisen sinfoniansa (1917) vuonna 1918, mikä toi säveltäjälle kansallista huomiota. Pijper sävelsi myös oopperan Halewijn (1934). Tämän jälkeen hän omisti enemmän aikaa opetustyölle kuin säveltämiselle. Suurin osa hänen tuotannostaan on säilynyt, vaikka hänen asuntonsa tuhoutui kokonaan kun Rotterdamia pommitettiin toukokuussa 1940. Pijperiltä jäivät keskeneräisiksi ooppera Merlijn ja vuonna 1946 aloitettu viides jousikvartetto.
