Wumpscut on saksalainen electro-industrial-yhtye, jonka perusti toukokuussa 1991 Rudolf "Rudy" Ratzinger (s. 3. kesäkuuta 1966 Gangkofen). Hanke henkilöityy Ratzingeriin.
Ratzinger aloitti uransa DJ:na ja aloitti oman musiikkinsa tuottamisen Wumpscut-hankkeensa myötä vuonna 1991 voimakkaasti Leæther Stripin innoittamana. Joulukuussa 1993 julkaistusta debyyttialbumistaan Music for a Slaughtering Tribe lähtien Wumpscut loi pohjaa aggrotech-tyylilajille. Boeses Junges Fleisch (1999) ja sitä seuranneet albumit ovat kuitenkin olleet aiempaa melodisempia. Wumpscut ei ole koskaan esiintynyt livenä vaan on keskittynyt ahkeraan julkaisutoimintaan. Hanketta varten perustettiin erillinen levy-yhtiö, Beton Kopf Media, mutta vuonna 1997 Wumpscut solmi Metropolis Recordsin kanssa yhdysvaltalaisen levytyssopimuksen ja julkaisi uudelleen suurimman osan aiemmasta tuotannostaan. Uutena albumina Metropolis Recordsin kautta julkaistiin Embryodead. 5. toukokuuta 2017 Wumpscutilta ilmestyi retrospektiivinen kokoelmalevy :innerfire:, jonka ilmoitettiin olevan viimeinen hankkeen nimissä julkaistava levytys. Vuonna 2021 Wumpscut teki kuitenkin paluun albumilla Fledermavs 303.
Wumpscut on käyttänyt musiikissaan provokatiivisia aiheita, kuten kansanmurhaa, kannibalismia, kidutusta ja pornografiaa. Vuonna 2009 Wumpscut herätti kohua viittaamalla Kauhajoen koulusurmat 23. syyskuuta 2008 toteuttaneeseen Matti Saareen uuden albuminsa Fuckit avauskappaleessa "Schlechter Mensch". Wumpscut oli ollut Matti Saaren suosikkiyhtye. Wumpscutia ihailivat myös Daniel Ruda ja hänen vaimonsa Manuela, jotka puukottivat vuonna 2001 Bochumissa 33-vuotiaan miehen "saatanallisena uhrilahjana" ja joivat tämän veren.