| Nuoret eurooppalaiset federalistit | |
|---|---|
| Young European Federalists | |
|
Jeunes Européens Fédéralistes
JEF Europe |
|
| Perustettu | 1972 |
| Tyyppi | nuorten poliittinen kansalaisjärjestö |
| Päämaja | Bryssel, Belgia |
| Toiminta-alue | Eurooppa |
| Aiheesta muualla | |
| Sivusto | |
Nuoret eurooppalaiset federalistit (engl. Young European Federalists; ransk. Jeunes Européens Fédéralistes, JEF) eli JEF Europe on poliittinen nuorisojärjestö, joka ajaa Euroopan yhdentymistä ja muotoutumista liittovaltioksi. Sillä on toimintaa useimmissa Euroopan valtioissa.
Suomessa toimii JEF:n jäsenjärjestö Eurooppanuoret ry eli JEF Finland.
JEF-osastot syntyivät vuonna 1948 Federalistisen liikkeen nuoriso-osastoksi. Toiminta alkoi useissa kaupungeissa. Euroopan yhdentymistä tavoitellut liike jakautui etenkin Euroopan puolustusyhteisöön liittyvien erimielisyyksien takia 1950-luvulla. Ryhmät jatkoivat toimintaa hajautetusti ilman keskusjohtoa. Varsinaisen nykyisen Nuoret eurooppalaiset federalistit -järjestön perustamiskonferenssi pidettiin Luxemburgissa maaliskuussa 1972.
JEF tavoittelee demokraattista Euroopan liittovaltiota. Järjestö kannattaa muun muassa Euroopan unionin laajentamista ja vahvistamista matkalla kohti varsinaista liittovaltiota. Se ajaa tavoitteitaan itsenäisesti, sitoutumatta poliittisiin puolueisiin. Järjestö jakaa mielipiteitä ja ajatuksia puolueiden, järjestöjen ja virastojen kanssa. JEF koittaa luoda parempaa ymmärrystä eurooppalaisesta federalismista sekä tuomaan kansalaisia lähemmäs Eurooppaa ja toisin päin.