Alaskanmalamuutti (engl.Alaskan Malamute) on suuri pohjoinen koirarotu. Se kuuluu arktisen alueenpystykorviin. Alun perin se kehitettiin raskaita kuormia vetäväksi rekikoiraksi. Se on ollut Alaskan virallinen osavaltiokoira vuodesta 2010 lähtien.
Rotu oli vuonna 2025 Suomen 74. eniten rekisteröity koirarotu. Vuosina 2020–2025 Suomessa syntyi joka vuosi noin 100–200 alaskanmalamuuttia.
Ulkonäkö
Ulkonäöltään alaskanmalamuutti muistuttaa sutta, vaikka ei ole sille erityisen läheistä sukua.lähde? Koira on yleisvaikutelmaltaan suuri ja voimakas koira. Rotumääritelmän mukaan toivottava työkoiran säkäkorkeus on nartuilla 58,5cm, uroksilla 63,5cm ja paino 34–38,5kg, mutta malamuuteilla on luonnollista kokovaihtelua. Ruumiinrakenne on vankka ja luusto raskas. Koiran turkki on tiheä ja kaksikerroksinen ja aluskarva on tiheää ja villavaa. Tavallisimmat värit ovat mustavalkoisen, harmaanvalkoisen ja punavalkoisen eri sävyt. Vatsanaluksessa, raajoissa, käpälissä ja osassa päätä vallitseva väri on aina valkoinen. Värimerkit päässä ovat rodulle tunnusomaisia: esimerkiksi valkoinen laikku otsassa ja valkoinen kaulus ovat toivottavia. Myös kokonaan valkoinen väritys on mahdollinen mutta harvinainen.
Turkkia täytyy harjata silloin tällöin, mutta muuten se on helppohoitoinen eikä sen leikkaamista suositella. Karvanlähtöaika on kaksi kertaa vuodessa, ja silloin alusvillaa irtoaa paljon.lähde?
Alaskanmalamuutin raajat ovat voimakkaat ja jykevätekoiset. Liikkeet ovat tasapainoiset ja vahvat, mutta kokoonsa nähden koira on ketterä. Korvat ovat kolmionmuotoiset ja pystyt etenkin, kun koira on valpas. Korvat sijaitsevat alempana kuin esimerkiksi huskylla. Alaskanmalamuutin pyöreä päälaki onkin usein selvin ero isokokoiseen huskyyn verrattuna. Kuono on leveä ja keskipitkä, silmät ruskeat, mantelinmuotoiset ja hiukan viistot. Tuuheaa häntäänsä alaskanmalamuutti kantaa selän päällä. Käpälät ovat suuret ja soveltuvat lumessa liikkumiseen.
Koiranäyttelyissä etusijalle asetetaan alaskanmalamuutin kyky työskennellä alkuperäisessä tehtävässään, arktisten alueiden raskaita kuormia vetävänä rekikoirana. Kaikki ulkonäössä ja luonteessa havaitut virheet suhteutetaan siihen, miten paljon ne heikentävät koiran työskentelykykyä. Esimerkiksi liian pitkää ja pehmeää ("wooly") turkkia pidetään virheenä, koska lumi ja jää paakkuuntuvat siihen.
Luonne ja käyttäytyminen
Alaskanmalamuutti on ihmisille ystävällinen, mutta muita koiria se ei aina suvaitse.
Alaskanmalamuutti on eräs kaikkein alkuperäisimmässä muodossaan säilyneistä koiraroduista, ja sen luonteen ymmärtämiseksi on tärkeää ottaa huomioon se, millaiset ominaisuudet olivat tarpeen malamuuttien alkuperäisessä elinympäristössä. Sitä pidetään älykkäänä, ihmisystävällisenä, seuraa rakastavana ja uutterana rotuna. Alaskanmalamuutti ei saisi olla pelokas tai aggressiivinen, vaan oman arvonsa tunteva ja luotettava työkoira. Alaskanmalamuutteja käytetään yhä rekikoirina, usein myös seura- tai näyttelykoirina ja monipuolisina harrastuskoirina. Malamuutin kanssa voi harrastaa esimerkiksi reki- tai kärryajelua, vaeltamista kesällä tai talvella, agilitya tai tokoa ja koiranäyttelyitä.
Alaskanmalamuutti on vahvasti laumasidonnainen koira eikä siksi sovellu hyvin yksineläjille. Se tarvitsee paljon tekemistä ja liikuntaa ulkoilmassa. Itsepäisenä ja melko nopeasti pitkästyvänä koirana sen kouluttaminen voi olla vaikeaa. Voimakkaan laumavaistonsa takia malamuutti suhtautuu usein torjuvasti muihin koiriin, erityisesti samaa sukupuolta oleviin, minkä vuoksi sen totuttaminen lajitovereidensa seuraan jo pentuna olisi suotavaa. Alaskanmalamuutti omistajan on kyettävä pitämään suuri koiransa hallinnassa kaikissa tilanteissa, eikä rotu siksi sovi lasten ulkoilutettavaksi.
Alaskanmalamuutti rekikoirana
Alaskanmalamuutti ukrainalaisessa postimerkissä.
Alaskanmalamuutin ominta aluetta on raskaan reen vetäminen. Alaskanmalamuutit eivät pysty kilpailemaan nopeudessa pienempien vetokoirien kanssa edes pitkillä matkoilla, mutta niiden etu onkin kestävyys hyvin raskaiden kuormien vetämisessä ja työskentelyvarmuus äärimmäisissäkin olosuhteissa. Rekikoirana toimivan malamuutin tulee olla paitsi fyysisesti vahva, myös henkisesti sinnikäs ja periksiantamaton. Alaskanmalamuutilta puuttuu palveluskoirille tyypillinen miellyttämisenhalu. Ne ovat itsenäisiä ja toimivat pitkälti vaistojensa ohjaamina.
Koska sekä alaskanmalamuutin luonne että ulkonäkö ovat hioutuneet sen alkuperäisen käyttötarkoituksen määrääminä, on rodun jalostuksessa pyritty säilyttämään koiran työskentelyominaisuudet rekikoirana. Alaskanmalamuuttien veto-ominaisuuksia testataan nykyään Suomessa kuormanvetokokeilla, jossa koira vetää viisi kertaa oman painonsa suuruista kuormaa kymmenen metrin matkan alle kolmessa minuutissa. Parhaimmillaan ja hyvissä olosuhteissa malamuutti voi vetää paljon tätä raskaampiakin kuormia, jopa yli 20 kertaa oman painonsa verran. Tämän lisäksi järjestetään rekikoirien kilpailu- ja käyttökokeita, joissa rekeä vedetään pitkiä matkoja.
Alkuperä
Alaskanmalamuutti metsäkävelyllä.
Alaskanmalamuutit ovat läntisessä Alaskassa asuneen mahlemuit-heimon koirien jälkeläisiä. Heidän koiransa olivat suuria vetokoiria, jotka pystyivät kuljettamaan suuria kuormia ja työskentelemään ankarissa olosuhteissa pienellä ravinnolla. Klondiken kultaryntäyksen aikaan vuodesta 1896 lähtien malamuutit ja muut rekikoirat olivat hyvin arvokkaita ja niiden kysyntä kasvoi.
Alaskanmalamuutteja oli alun perin kahta eri tyyppiä: M'Loot- ja Kotzebue-malamuutteja. Kotzebuet olivat pienempiä, vähemmän aggressiivisia ja sudenharmaita, kun M'Loot-malamuuttien värikirjo oli laajempi. M'Loot-tyypin kehittivät Paul Voelker vanhempi ja nuorempi. He toivat koiria Alaskasta 1900-luvun alussa ja perustivat kennelin, josta nämä alaskanmalamuutit saivat nimensä. Kotzebue-malamuutteja kasvatti aluksi Arthur Walden, myöhemmin Milton ja Eva Seeley. Nykyään linjat ovat sekoittuneet, ja puhtaita jompaankumpaan tyyppiin kuuluvia koiria löytyy hyvin harvoin. Alkuvaiheessa oli myös kolmas jalostuslinja, Hinman-Irwin, jota alkoi kehittää Robert Zoller. Ensimmäinen alaskanmalamuutin rotumääritelmä laadittiin vuonna 1935. Suomeen ensimmäiset malamuutit tuotiin 1960-luvulla.
Alaskanmalamuutin tuuhea turkki ei sovellu lämpimään ilmastoon. Rotua voi hyvin kasvattaa myös Suomessa. Kuumalla ilmalla koira tarvitsee paljon vettä ja varjoa
Terveys
Malamuutin pentu.
Rodun keskimääräinen elinikä on vain noin 9 vuotta, kun tarkastellaan vuosina 2010–2025 kuolleita rotuun kuuluvia. Tyypillisimmät kuolinsyyt ovat vanhuus, syöpäsairaudet, tapaturmat sekä luuston ja nivelten sairaudet. Alaskanmalamuutin merkittävimpiä terveysongelmia ovat lonkkaniveldysplasia, kyynärniveldysplasia, kilpirauhasen vajaatoiminta ja muutamat silmäsairaudet.
Luuston sairauksista huolestuttavin on lonkkaniveldysplasia. Noin 72%:lla alaskanmalamuuteista on terveet lonkat (Suomen Kennelliiton arvosteluasteikolla A tai B), kun taas kohtalaista tai vaikeaa lonkkaniveldysplasiaa esiintyy nistä 8%:lla (Suomen Kennelliiton arvosteluasteikolla D tai E). Eriasteista kyynärniveldysplasiaa esiintyy 7%:lla alaskamalamuuteista.
Erilaisista silmäsairauksista rodulla esiintyy ylimääräisiä ripsiä (distichiasis) ja kaihia. Alaskanmalamuutin PEVISA-ohjelmassa on pakollinen lonkkakuvauslausunto, kyynärkuvauslausunto ja silmälausunto.
Alaskanmalamuutit ovat yksi kilpirauhasen vajaatoiminnan riskiroduista. Kilpirauhasen vajaatoiminta on tyypillisesti autoimmuuniperäinen sairaus, missä elimistön kiertävien kilpirauhashormonien määrä on liian vähäinen. Sairautta voidaan hoitaa tehokkaasti lääkityksellä.
Yleisellä tasolla sisäsiittoisuus lisää sairastavuutta ja heikentää rodun elinvoimaa. Alaskanmalamuutit ovat yhtä sisäsiittoisia koirarotuja kuin muutkin. Geenitutkimuksessa vähiten sisäsiittoisen koirarodun sisäsiittoisuusluku oli hieman alle 10%. Täysin eri sukulinjoista peräisin olevien serkusten jälkeläisen sisäsiittoisuusluku on 6,25% ja täyssisarusten jälkeläisellä luku on vastaavasti 25%, joka on melkein sama, mitä keskimääräisellä koirarodulla on havaittu geenitutkimuksissa. Alaskanmalamuutin jälkeläisen luku on geenitutkimuksissa ollut 22%.
↑Dan G. O’Neill, Janine Su Pheng Khoo, Dave C. Brodbelt, David B. Church, Camilla Pegram, Rebecca F. Geddes:Frequency, breed predispositions and other demographic risk factors for diagnosis of hypothyroidism in dogs under primary veterinary care in the UK.Canine Medicine and Genetics,10.10.2022, 9. vsk, nro 1, s. 11.PubMed:36217196doi:10.1186/s40575-022-00123-8ISSN2662-9380Artikkelin verkkoversio.(englanniksi)
↑Danika Bannasch, Thomas Famula, Jonas Donner, Heidi Anderson, Leena Honkanen, Kevin Batcher, Noa Safra, Sara Thomasy, Robert Rebhun:The effect of inbreeding, body size and morphology on health in dog breeds.Canine Medicine and Genetics,2.12.2021, 8. vsk, nro 1, s. 12.PubMed:34852838doi:10.1186/s40575-021-00111-4ISSN2662-9380Artikkelin verkkoversio.(englanniksi)
Alaska, 
Yhdysvallat
