
April Harper Grey (s. 21. huhtikuuta 2000) eli Underscores on yhdysvaltalainen laulaja, lauluntekijä ja tuottaja. Hänen musiikkityyliinsä kuuluvia genrejä ovat esimerkiksi hyperpop, pop-punk, dubstep, indie pop ja indie rock. Inspiraationa hänellä on ollut etenkin artistit Skrillex ja 100 gecs.
Grey syntyi Kalifornian San Fransiscossa. Hänen äitinsä on filippiiniläinen ja isä yhdysvaltalainen. Grey aloitti dubstep-kappaleiden julkaisun Soundcloudiin jo 13-vuotiaana. Myöhemmin hän otti mukaan myös muita genrejä, ja julkaisi ensimmäiset EP:nsä vuosina 2018-2020. Debyyttialbumi Fishmonger julkaistiin vuonna 2021.
Grey tuotti debyyttialbuminsa vuonna 2020 vanhempiensa kotona keskellä koronaviruspandemiaa. Se julkaistiin vuoden 2021 maaliskuussa. Albumi sai ylistystä kriitikoilta, niiden kehuen Greyn taitoa sekoittaa hyperpopiin pop-punkia ja indie rockia.
Debyyttiä seurasi samana vuonna EP Boneyard AKA Fearmonger.
Vuoden 2023 syyskuussa Grey julkaisi toisen albuminsa, Wallsocket. Albumi sai kiitosta hahmovetoisesta kerronnastaan ja jälleen "eklektisestä" genrejen sekoituksestaan. Seuraavana vuonna albumista julkaistiin deluxe-versio Wallsocket (Director's Cut).
Greyn viimeisin albumi U julkaistiin vuoden 2026 maaliskuussa. Albumi ottaa askeleen kohti pop-suuntaista dubstepia ja future bassia. Grey on kuvaillut albumin sopivan ostoskeskuksiin, lentokentille, hotelleihin ja supermarketteihin.
Grey on transsukupuolinen nainen ja tämä on laajalti hänen ensimmäisen EP:nsä teemana.