Ari Salin

Ari Salin
Henkilötiedot
Syntynyt20. tammikuuta 1947
Lohja
Kuollut4. maaliskuuta 2026 (79 vuotta)
Espoo
Kansalaisuus  Suomi
Yleisurheilija
Pituus 185 cm
Laji aitajuoksu, pikajuoksu

Ari Juhani Salin (20. tammikuuta 1947 Lohja – 4. maaliskuuta 2026 Espoo) oli suomalainen aita- ja pikajuoksija.

Salin sijoittui Helsingin EM-kisoissa 1971 kuudenneksi 400 metrin aidoissa silloisella sähköajanoton Suomen ennätysajalla 50,41. Münchenin olympialaisissa 1972 hän oli mukana Suomen 4 × 400 metrin viestijuoksujoukkueessa, joka sijoittui kuudenneksi SE-ajalla 3.01,1. Salin juoksi toisen osuuden. Hänen ajakseen mitattiin epävirallisesti 45,1. Samana vuonna hän juoksi Helsingin maailmankisoissa 400 metrin aitojen Suomen ennätyksen 49,5.

Kalevan kisoissa Salin voitti kolme Suomen mestaruutta 110 metrin aitajuoksussa (1968, 1969 ja 1971), neljä kultaa 400 metrin aidoissa (1970, 1971, 1972 ja 1974) ja yhden viestissä. Salinin vaimo Riitta Salin on myös entinen pikajuoksija.

Ari Salinilla on muun muassa Riihimäen keskusurheilukentän kenttäennätys 50,3 sekuntia 400 metrin aidoissa vuodelta 1970 yhdessä Ralph Mannin kanssa. Kyseinen kenttä ei ole enää aktiivisessa yleisurheilukäytössä.

Riihimäen keskusurheilukentän yleisurheilun kenttäennätysten laatta pukuhuoneen seinässä tammikuussa 2022.

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ Kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat 4.4.2026, s. B 48.
  2. ↑ Aitajuoksija Ari Salin, 79, on kuollut Yle Urheilu. 4.3.2026. Viitattu 4.3.2026.
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.