Museoita on Suomessa yli tuhat. Suomen museolaitos on jaettu vastuualueittain museoihin, alueellisiin vastuumuseoihin ja valtakunnallisiin vastuumuseoihin. Suomen museoista ammatillisesti hoidettuja ja ympärivuotisesti avoinna olevia on runsaat 300. Loput museoista on pääasiassa kesäaikaan avoinna olevia kotiseutumuseoita.
Opetus- ja kulttuuriministeriön alainen Museovirasto julkaisee joka vuosi tietoja Suomen päätoimisesti ja ammatillisesti hoidettujen museoiden toiminnasta, taloudesta ja henkilöstöstä. Tilastotiedot vuodesta 2007 lähtien on koottu Museotilasto-verkkopalveluun.
Suomessa otettiin keväällä 2015 käyttöön Museokortti-järjestelmä, mikä lisäsi museokäyntien määrää. Ennen kuin Museokortti tuli käyttöön, 2000-luvun Suomessa tehtiin keskimäärin 5,2 miljoonaa museovierailua vuodessa. Vuonna 2015 Suomen ammattimaisesti hoidetuissa museoissa käytiin yli 5,6 miljoonaa kertaa ja vuonna 2016 yli 6,6 miljoonaa kertaa. Vuonna 2017 museokäyntejä kertyi 7,1 miljoonaa, mikä oli enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Myös vuonna 2018 museokäyntejä oli suurin piirtein saman verran. Tiedot perustuvat museotilastoihin, joissa on mukana noin 150 ammattimaisesti hoidettua museota ja yhteensä noin 330 eri museokohdetta.
Vuonna 2015
Vuonna 2016
| 2015 | 2016 | 2017 | 2018 | 2019 | 2020 | 2021 | |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Helsingin kaupunginmuseo | 315 334 | 362 631 | 364 543 | ||||
| Ateneumin taidemuseo | 263 960 | 397 198 | 440 834 | 322 912 | |||
| Nykytaiteen museo Kiasma | 235 560 | 319 945 | 295 802 | 295 387 | |||
| Amos Rex | 257 000 | ||||||
| Suomen kansallismuseo | 152 691 | 177 916 | 225 472 | ||||
| Helsingin taidemuseo HAM | 253 522 | 203 734 | |||||
| Vapriikki | 206 171 | ||||||
| Luonnontieteellinen museo Luomus | 167 395 | ||||||
| Turun linna | 138 115 |
Uudistetun museolain mukaan alueelliset ja valtakunnalliset vastuumuseot korvasivat maakunta- ja aluetaidemuseojärjestelmän sekä valtakunnalliset erikoismuseot. Laki astui voimaan 1.1.2020.
Suomessa toimii tällä hetkellä 32 alueellista vastuumuseota. Alueellisilla vastuumuseoilla on erilaisia tehtäviä niiden toimialueillaan, kuten edistää museotoimintaa ja toimia taiteen, kulttuuriperinnön ja kulttuuriympäristön asiantuntijoina.
Suomessa toimii tällä hetkellä 17 valtakunnallisen vastuumuseon statuksen saanutta museota. Ne ovat valtakunnallisia asiantuntijoita niiden omilla erikoisaloillaan.
Kulttuurihistorialliset museot tallentavat ihmisen ja kulttuurin kehitystä kuvaavia objekteja, jotka voivat olla hyvin yleisiä tai uniikkeja. Museot ovat usein erikoistuneet johonkin ajanjaksoon, maantieteelliseen alueeseen tai alaan.
Valtakunnallisena kulttuurihistorian museona toimii Suomen kansallismuseo, joka sijaitsee Helsingissä. Kansallismuseon tehtävänä on tutkia, kartuttaa ja esitellä aineellista kulttuuriperintöä. Perusnäyttelyt käsittelevät Suomen esihistoriaa, Ruotsin ja Venäjän vallan aikaa sekä itsenäisyyden aikaa. Kansallismuseo vastaa myös Kulttuurien museon, Suomen merimuseon, Seurasaaren ulkomuseon, Olavinlinnan, Hämeen linnan, Hvitträskin, Tamminiemen ja Louhisaaren toiminnasta.

Suomessa toimi 22 kulttuurihistoriallista maakuntamuseota, mutta maakuntajärjestelmä korvattiin uudella vastuumuseojärjestelmällä vuonna 2020. Ne saivat korotettua valtionosuutta, koska ne ohjasivat ja tukivat museotoimintaa sekä kulttuuriperinnön ja kulttuuriympäristön hoitoa ja säilymistä omilla toimialueellaan. Maakuntamuseoissa työskenteli maakuntamuseotutkija tai -amanuenssi, joka neuvoi alueen paikallismuseoita ja muita toimijoita kulttuuriperintöasioissa. Lisäksi maakuntamuseoilla oli hallinnollisia tehtäviä, jotka liittyivät kulttuuriesineiden maastavientiin, rakennussuojeluun ja muinaismuistojen suojeluun. Maakuntamuseot olivat kotikaupunkiensa omistamia.
Keskus- ja maakuntamuseoiden lisäksi kulttuurihistoriallisten museoiden joukkoon mahtuu paljon museoita joille ei ole myönnetty korkeampaa statusta eikä sen mukanaan tuomia erityistehtäviä. Tyypillisiä kulttuurihistoriallisia museoita ovat kuntien ja kaupunkien omistamat paikallista kulttuurihistoriaa esittelevät museot.
Taidemuseot keräävät, tutkivat, säilyttävät ja esittelevät taideteoksia. Taidemuseoiden tehtävänä on edistää taiteen tuntemusta ja perehdyttää kuvataiteeseen taidekasvatuksen avulla. Jotkin museot ovat erikoistuneet esimerkiksi maalaus-, veistos- tai piirrostaiteeseen tai keskittyneet tietyn aikakauden, taiteilijan tai taiteilijaryhmän teoksiin.
Suomen ensimmäinen taidemuseo oli vuonna 1882 avattu Cygnaeuksen galleria. Se lopetti toimintansa vuonna 2014.
Suomessa oli 16 aluetaidemuseota, joiden tehtävänä on tutkimus-, tallennus- ja näyttelytoiminnan lisäksi ohjata ja tukea taidemuseotoimintaa omalla alueellaan. Aluetaidemuseojärjestelmä korvattiin uudella vastuumuseojärjestelmällä vuonna 2020.
Luonnontieteellisissä museoissa keskitytään jonkin luonnon osa-alueen, kuten eläintieteen, kasvitieteen tai geologian, näytteiden tallentamiseen, tutkimukseen ja esittelyyn. Suomen tieteelliset museot ovat pääsääntöisesti luonnontieteellisiä museoita. Luonnontieteellisten museoiden kokoelmia kartutetaan jatkuvasti laajojen tutkimusmateriaalien aikaansaamiseksi.
Erikoismuseot keskittyvät jonkin yksittäisen ilmiön tai esinetyypin tallennukseen, tutkimukseen ja esittelyyn. Erikoismuseoiden näyttelyiden tarjoama tieto omasta alastaan on huomattavasti syvempi kuin erimerkiksi laajempaan aihealueiden kirjoon keskittyneiden kulttuurihistoriallisten museoiden näyttelyt. Erikoismuseoiden toiminnassa saattaa olla yhtä aikaa piirteitä niin kulttuurihistoriallisten-, taide- kuin luonnontieteellisten museoiden toiminta-alueelta.