Bełżec

Bełżecin tuhoamisleirin muistomerkki.
Kartta, jossa tuhoamisleirit on merkitty pääkallolla.

Bełżec (ääntyy ˈbɛu̯ʐɛt​͡s) oli yksi natsi-Saksan toisen maailmansodan aikaisista tuhoamisleiristä, joka toimi vuonna 1942 yhtenä operaatio Reinhardin johtamista kolmesta tuhoamisleiristä. Leirin lyhyen toiminta-ajan kuluessa leirin komendantti Christian Wirth (joulukuu 1941 – elokuu 1942) ja Gottlieb Hering (elokuu 1942 – kesäkuu 1943) sekä enintään 30 saksalaista SS-vartijaa ja 90–120 ukrainalaista vartijaa vastasivat 600 000 ihmisen murhaamisesta.

Bełżecin leiri sijaitsi Saksan miehittämässä Puolassa Kaakkois-Puolassa Lublinin alueella, vajaa kilometri Bełżecin rautatieasemalta, lähellä nykyistä Puolan ja Ukrainan rajaa. Leiri oli toiminnassa vuoden 1942 ajan.

Luftwaffen vuonna 1944 ottama ilmakuva Bełżecin leiristä. Käytäntö oli yleinen tuhoamisleirin siivouksen jälkeen, jolla varmistettiin, että leiri on turvallinen hylätä.
SS-henkilöstöä Bełżecin tuhoamisleirillä, 1942. Oik.: Heinrich Barbl, Artur Dachsel, Lorenz Hackenholt, Ernst Zierke, Karl Gringers, (tuntematon), Reinhold Feiks, Karl Alfred Schluch ja Friedrich Tauscher (vas.).

Pakkotyöleiri 1940

Bełżecissä oli vuonna 1940 juutalaisten pakkotyöleiri, mutta tämä lopetti toimintansa lokakuussa 1940. Tässä leirissä olleet pakkotyöläiset rakensivat linnoitteita ja panssariestehautoja Bug-joen varrelle ns. Otto-linjalle. Kesäkuussa 1941 tapahtuneeseen Saksan hyökkäykseen Neuvostoliittoon saakka Bug-joki toimi rajana Saksan ja Neuvostoliiton miehittämien Puolan alueiden välillä.

Tuhoamisleiri 1942

Lublinin juutalaisia kuljetetaan maaliskuussa 1942 Bełżeciin.
Zamościan juutalaiset karkotetaan huhtikuussa 1942 Bełżeciin.
Sähke operaatio Reinhardin apulaiskomentaja Hermann Höfleltä (1911–1962), jossa on luettelo tuhoamisleireille saapuneiden määristä.

Bełżecin tuhoamisleirin rakentaminen alkoi marraskuussa 1941, jolloin leirille rakennettiin kolme kaasukammiota. Sijaintipaikan valintaan vaikuttivat hyvät rautatieyhteydet. Lisäksi Bełżec sijaitsi suhteellisen lähellä kaupunkeja, joissa asui merkittävä juutalaisväestö; tällaisia ​​kaupunkeja olivat muun muassa Lublin ja Lwów.

Bełżecin kolme kaasukammiota otettiin käyttöön 7. maaliskuuta 1942, jota pidetään myös operaatio Reinhardin aloituspäivänä. Ensimmäiset juutalaisuhrit tuotiin Lublinista ja Lvivistä. Uudet, isommat kaasukammiot rakennettiin kesällä 1942. Vuonna 1944 otetussa ilmakuvassa kaikki tunnetut rakenteet ovat poissa lukuun ottamatta SS:n autotallia ja autokorjaamoa, joiden kiviperustukset ovat edelleen olemassa (vas. alhaalla). Aidan toisella puolella, erillään pääleiristä olivat Trawnikin keskitysleirillä koulutettujen ukrainalaisten vartioiden asuintilat ja lajittelupiha (3). Purettujen kasarmien ääriviivoja voi edelleen nähdä kävelypihan hiekan ympäröimänä. Rautatien purkulaituri koostui kahdesta yhdensuuntaisesta rampista, jotka näkyvät kuvan alareunassa merkittynä punaisella nuolella. Pienempi nuoli näyttää käsittelyä odottavien juutalaisten säilytyskarsinan. Kaasukammioiden sijainti on merkitty ristillä. Riisuutumis- ja hiustenleikkausalue (1) on merkitty suorakulmiolla ja sen vieressä olevalla aidatulla "putkella" metsän läpi. Keltaisella ja liekillä ovat merkittyinä ruumiiden polttoalueet (2).

Saksan viranomaiset käyttivät aluksi paikallisia puolalaisia ​​rakentamaan leirin kasarmeja. Nämä työntekijät korvattiin lopulta juutalaisilla pakkotyöläisillä, joista monet olivat taitavia kirvesmiehiä. Perusrakenteet olivat paikoillaan helmikuuhun 1942 mennessä. Saksalaisviranomaiset toivat sen jälkeen ensimmäiset juutalaisvankien kuljetukset. Nämä vangit kaasutettiin sarjassa kokeellisia kaasutuksia. Tällä tavoin saksalaisviranomaiset testasivat tappamisprosessin tehokkuutta ja vaikuttavuutta. Viimeisten kokeellisten kaasutusten uhrien joukossa olivat leirin rakentamiseen osallistuneet juutalaiset pakkotyöläiset.

Bełżecin ensimmäisellä komendantilla Christian Wirthillä oli kokemusta Aktion T4 rotuhygienia ohjelman toiminnasta. Havaintojensa perusteella hän tilasi erillisen kaasutuslaitteiston, jossa käytettiin suuren moottoriajoneuvon pakokaasuista saatavaa häkää. Juuri tätä kiinteissä kaasukammioissa käytettyä kaasutusmenetelmää sovellettiin myöhemmin myös muilla operaatio Reinhard -leireillä.

Joukkomurhien jälkeen

Viimeiset juutalaiset tulivat leirille joulukuussa 1942. Leiri oli tehnyt tehtävänsä ja se suljettiin. Leirissä jatkettiin kuitenkin joukkohautojen tyhjennystä ns. operaatio 1005:n puitteissa. Viimeiset ruumiit hävitettiin ja uhrien jäännökset haudattiin uudelleen kesään 1943 mennessä. Natsit laskivat olemassa olevien leirien kapasiteetin riittävän loppujen juutalaisten tuhoamiseen.

Bełżecissä uskotaan kuolleen vähintään 434 508 ihmistä (Höflen sähke). Pääosin nämä olivat juutalaisia, osa oli romaneja ja puolalaisia. Vain muutaman juutalaisen tiedetään selvinneen Bełżecistä, tunnetuimmat heistä ovat Rudolf Reder ja Chaim Herszman. Selvinneiden pienestä määrästä johtuu luultavasti se, että leiri on varsin vähän tunnettu uhrien suuresta määrästä huolimatta.



Lähteet

  1. 1 2 Bełżec – The Holocaust Explained: Designed for schools theholocaustexplained.org. Viitattu 26.7.2026. (englanniksi)
  2. 1 2 3 4 Belzec Holocaust Encyclopedia. Viitattu 26.7.2026. (englanniksi)