Warfield syntyi merkittävään perheeseen lähellä Lexingtonia Kentuckyssa. Hän valmistui College of New Jerseystä ja Princetonin teologisesta seminaarista ja suoritti sitten jatkotutkintoja Saksassa ja Skotlannissa.
Vuosina 1876–1877 Warfield matkusti ja opiskeli Euroopassa. Palattuaan Yhdysvaltoihin hän toimi pastorina Baltimoren First Presbyterian Churchissa vuosina 1877–1878. Sen jälkeen hän aloitti opetusuransa Uuden testamentin professorina.
Ura
Warfield vihittiin papiksi vuonna 1879. Hän liittyi 1880 Princetonin teologisen seminaarin opettajakuntaan Uuden testamentin opettajana. Hän toimi professorina Western Theological Seminaryssä Alleghenyssä Pennsylvaniassa (1878–1887).
Kun A. A. Hodge kuoli vuonna 1887, Warfield peri hänen paikkansa didaktisen ja poleemisen teologian professorina Princetonin teologisessa seminaarissa. Toisin kuin edeltäjänsä, hän ei ollut aktiivinen seurakuntatyössä, mutta hän ylläpiti Princetonin mainetta vaativana tieteellisenä laitoksena. Hän hoiti tehtävää kuolemaansa asti.
Teokset
Warfield oli vanhan Princetonin teologia -perinteen keskeinen arkkitehti. Hänen tuotantonsa sisältää keskeisiä teoksia Raamatun auktoriteetista ja tekstikritiikistä. Hänen tuotantonsa vahvisti evankelista sitoutumista Raamatun erehtymättömyyteen korkeampaa Raamatun kritiikkiä ja modernismia vastaan.
Vaikka Warfield ei kirjoittanut systemaattista teologiaa, hän jätti jälkeensä huomattavan älyllisen perinnön reformoidulle kristinuskolle. Hänen tuotantoonsa kuuluu monografioita, saarnakokoelmia sekä lukuisia arvosteluja ja artikkeleita oppineisiin lehtiin, tietosanakirjoihin, sanakirjoihin ja populaariin lehdistöön – yhteensä yli kymmenen osaa.
Warfield toimi yli kaksi vuosikymmentä The Princeton Review -lehden päätoimittajana, mikä vahvisti hänen rooliaan tiukan teologisen keskustelun edistäjänä ja teki hänestä yhden historiallisen kristillisen opin merkittävimmistä puolustajista.
Vaikutus
Warfieldin kestävin panos oli liberalismin naturalistisen maailmankuvan paljastaminen ja kumoaminen sekä perinteisen kristillisen opetuksen uudelleentulkintojen torjuminen. Vastustaen liberalismin korostamaa ihmisen autonomiaa ja skeptisyyttä kristillisen ilmestyksen ainutlaatuisuutta kohtaan Warfield vahvisti Princetonin ydinteemoja, joita olivat ensinnäkin auktoritatiivinen Raamattu ja sen yliluonnollinen maailmankuva ja toiseksi tiukka kalvinistinen teologia.
Warfield kehitti tiukan apologeettisen menetelmän teologian prolegomenana. Koska kristinuskon tehtävä oli hänen mukaansa ”päästä järkeilyllään valtaan”, hän kohdisti terävää kritiikkiä eurooppalaisiin ja amerikkalaisiin ajattelijoihin sekä koulukuntiin. Hän väitti, että Raamatun ihmeiden kieltäminen ja tekstin uudelleentulkinta perustuvat pelkkiin hypoteettisiin naturalistisiin premisseihin, jotka tekevät Raamatun yliluonnollisuuden mahdottomaksi jo ennakolta. Hänen mukaansa liberalismi alentaa näin Kristuksen arvoa, yliarvioi ihmisluontoa ja poistaa Raamatun sovitusopin.
Pitkillä artikkeleilla Warfield puolusti perinteisiä oppeja Kristuksen persoonasta ja työstä sekä Augustinuksen, Jean Calvinin ja Westminsterin standardien erityisoppeja. Hän kehitti myös tiukan apologian Raamatulle. Vuonna 1881 yhdessä A. A. Hodgen kanssa kirjoittamassaan artikkelissa ”Inspiration” hän puolusti täysin luotettavaa ja erehtymätöntä Raamattua. Useissa artikkeleissa ja arvosteluissa hän erotteli tarkasti Princetonin näkemyksen vivahteita tutkimalla raamatullista aineistoa ja osoitti, että konservatiivinen opetus nojasi reformoituihin tunnustuksiin.
Uskonnollisen tietoisuuden aikakaudella Warfield vastusti sen monimuotoista subjektivismia. Hän arvosti Augustinuksen Tunnustuksia uskonnollisen tietoisuuden mallina ja Calvinia Pyhän hengen teologina. Friedrich Schleiermacherin spekulatiivisen riippuvuuden sijaan hän ehdotti Augustinuksen riippuvuuden uskontoa absoluuttisesti suvereenista Jumalasta sekä Calvinin näkemystä, että kristillinen hurskaus on elämistä jatkuvassa rukouksen asenteessa. Hän tuomitsi myös Immanuel Kantin ”kopernikaanisen vallankumouksen”, joka asetti ihmisjärjen kategoriat Jumalan ilmestyksen tilalle, sekä protestanttisen perfektionismin lajit, jotka korvasivat yksilölliset ilmestyskokemukset ja ”väärennetyt ihmeet” Raamatun valmiilla objektiivisella ilmestyksellä. Warfieldin myönteisin reaktio moderniin ajatteluun oli hänen yrityksensä yhdistää Calvinin oppi Jumalan providenssista luomakunnassa Darwinin evoluutioteoriaan.
12345678910Hoffecker, W. A.: Benjamin Breckinridge (1851-1921) Teoksessa Dictionary of Christianity in America, s. 536-537.Inter Varsity Press, 1990.ISBN0-8308-1776-X(englanniksi)
