| Henkilötiedot | |||
|---|---|---|---|
| Syntymäaika | 14. kesäkuuta 1890 | ||
| Syntymäpaikka | Turku | ||
| Kuolinaika | 18. kesäkuuta 1935 (45 vuotta) | ||
| Kuolinpaikka | Helsinki | ||
| Pelipaikka | hyökkääjä | ||
| Seurat | |||
| Vuodet | Seura | O | (M) |
| 1907 | Unitas | – | (–) |
| 1908–1912 | HIFK | – | (–) |
| 1912 | Nevski | – | (–) |
| 1913 | HIFK | – | (–) |
| 1913–1914 | Sport | – | (–) |
| 1915–1917 | Neva | – | (–) |
| 1917 | ÅIFK | 1 | (0) |
| Maajoukkue | |||
| 1912 | 5 | (3) | |
|
Seurajoukkueuran tilastot kattavat vain kansalliset sarjat. | |||
Bror Axel Rudolf Wiberg (myös Boris Wikberg, 14. kesäkuuta 1890 Turku – 18. kesäkuuta 1935 Helsinki) oli suomalainen jalkapalloilija. Wiberg loi menestyksekkäimmän uransa Venäjällä ja häntä on pidetty myös Suomen ensimmäisenä jalkapalloammattilaisena. Wiberg pelasi urallaan viisi A-maaottelua ja oli mukana vuoden 1912 kesäolympialaisissa.
Bror Wibergin isä oli 2. Turun tarkk`ampujapataljoonan yliluutnantti Rudolf Edvin Wiberg (1865-1939). Vuonna 1906 Wiberg muutti Helsinkiin, jossa hän kirjoitti ylioppilaaksi Svenska normallyceumista ja valmistui myöhemmin insinööriksi Teknillisestä korkeakoulusta. Suoritettuaan jatko-opintoja Ruotsissa ja Saksassa Wiberg työskenteli Serlachiuksen palveluksessa. Peliuransa jälkeen hän toimi muun muassa Tampereen Palloilijoiden varapuheenjohtajana. Wiberg kuoli leikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin 45-vuotiaana kesäkuussa 1935. Hänellä oli puoliso ja kolme lasta.
Wiberg aloitti urheilu-uransa taitoluistelijana, mutta siirtyi pian jalkapallon ja jääpallon pariin. Vuonna 1907 Wiberg edusti Unitasta, josta hän vuoden kuluttua siirtyi HIFK:seen. Wiberg toimi joukkueen kapteenina ja pelasi myös puolustajana. Syksyllä 1912 Wiberg muutti Pietariin, jos hän pelasi viiden kauden aikana Nevskin, Sportin ja Nevan joukkueissa yhteensä 50 ottelua oikeana välihyökkääjänä. Keväällä 1913 Wiberg pistäytyi kotimaassaan pelaamassa muutaman ottelun HIFK:n joukkueessa. Vaikka Wibergin päätyö oli steariinitehtaassa häntä on pidetty myös Suomen ensimmäisenä jalkapalloammattilaisena. Syksyllä 1917 Wiberg pakeni lokakuun vallankumouksen melskeitä ja palasi Suomeen. Ennen uransa lopettamista hän pelasi vielä ÅIFK:n joukkueessa vuoden 1917 SM-finaalissa.
Vuonna 1907 Wiberg oli mukana Pietariin matkustaneessa Helsingin kaupunkijuoukkueeseen ja 1908 hänet valittiin toteutumatta jääneeseen maaotteluun Ruotsia vastaan. Vuonna 1911 Wiberg oli yhdistetyn suomalaisjoukkueen mukana Pietarissa ja pelasi myös Suomessa vieraillutta English Wanderersia vastaan. Lokakuussa 1911 Ruotsia vastaan pelattu Suomen ensimmäinen maaottelu jäi Wibergiltä väliin hänen olleessan työmatkalla ulkomailla. Wibergiltä ei osallistunut myöskään myös ennen Tukholman olympialaisia Moskovaan suuntautuneelle maajoukkueen harjoitusmatkalle, mutta hänet valittiin silti kisakoneeseen.
Ensimmäisen A-maaottelunsa Wiberg pelasi kisojen alla Ruotsia vastaan ja teki ottelussa myös uransa ensimmäisen maaottelumaalin. Olympialaisissa Wiberg pelasi Suomen jokaisessa neljässä ottelussa. Hän teki kisoissa kaksi maalia, joista ensimmäinen oli voittomaali Italiaa vastaan. Wiberg pelasi yhteensä viisi A-maaottelua ja teki niissä kolme maalia. Olympialaisten jälkeen hän voitti Venäjälle palattuaan Pietarin kaupunkijoukkueessa maan ensimmäisen jalkapallomestaruuden.