
Convivencia eli "rinnakkaiselo" (esp. convivencia) on sana, jota on käytetty kuvailemaan kristittyjen, muslimien ja juutalaisten oletettua suvaitsevaa yhteiselämää ja vuorovaikutusta keskiajan Espanjassa eli Al-Andalusissa. Vaikka uskomus harmonisesta rinnakkaiselosta on laajalle levinnyt, siitä ei juuri ole historiallisia todisteita.
Ajatus keskiaikaisesta idyllistä Espanjassa syntyi muslimien keskuudessa 1600-luvulla, jolloin islamilainen Espanja oli enää kaukainen muisto. Muslimihistorioitsijat loivat nostalgisen haavekuvan menettämästään al-Andalusista. Siitä kertoi esimerkiksi vuonna 1632 kuolleen Ahmed al-Maqqarin teos Parfyymin henkäys vihreän Andalusian oksalta. Nostalgisessa hengessä muslimihistorioitsijat tulivat liioitelleeksi islamilaisen Espanjan vaurautta ja loistoa, Córdoban väkilukua, palatsien, moskeijoiden ja kylpylöiden lukumäärää ja kalifin kirjaston valtavuutta. Vaikka Roger Collinsin mukaan liioittelun lopputulokset olivat jopa "absurdeja", ne siirtyivät faktatietona myöhempiin muslimilähteisiin ja moniin länsimaisiin tietokirjoihin.
Espanjan islamilaiseen vaiheeseen kohdistunut ihailu ei jäänyt muslimipiireihin, vaan levisi Ranskaan, jossa se oli myös keino naamioida omaan maahan kohdistuvaa arvostelua. Kardinaali Jean-François Paul de Gondi (1613–1679) haaveili siitä, että ilman tappiota Poitiersin taistelussa vuonna 732 saraseenit olisivat herättäneet Ranskassa henkiin rakkauden tieteisiin ja taiteisiin. Idyllistä kuvaa al-Andalusista levitti länsimaihin 1800-luvun alussa amerikkalainen kirjailija Washington Irving julkaisi Espanjan muslimimenneisyydestä romanttisia kuvauksia kirjassaan Tales of the Alhambra (1832).
Juutalaisten historioitsijoiden, kuten Heinrich Gaetzin kirjojen vaikutuksesta mielikuvat muinaisesta harmoniasta alkoivat saada kulttuurien välisen ystävyyden piirteitä. Gaetz vertasi juutalaisten kristillisessä Euroopassa kokemaa ahdinkoa muslimien osoittamaan suvaitsevaisuuteen Arabian niemimaalla ja keskiajan Espanjassa, missä hänen mukaansa vallitsi juutalaisten "kukoistavin aikakausi". Ajatus arabivallan paremmuudesta sai kannatusta ranskalaisilta intellektuelleilta. Sosiologi Gustave Le Bon (1841–1931) oli ihastunut al-Andalusin islamilaiseen, rauhaa rakastavaan kulttuuriin. Ilman arabien kokemaa häviötä Poitiersin taistelussa myös Eurooppa olisi saanut nauttia arabien tuomasta rauhasta ja suvaitsevaisuudesta. Ranskalainen historioitsija Marc Ferro (s. 1924) olisi pitänyt parempana, että läpikotaisin sivilisoituneet arabit olisivat voittaneet Poitiersissa, jolloin he olisivat ottaneet johtoaseman Euroopassa villeiltä germaaneilta. Myös amerikkalainen historioitsija David Levering Lewis (s. 1936) pahoitteli muslimien tappiota Poitiersissa. Ilman sitä renessanssi olisi Euroopassa tullut 200 vuotta aikaisemmin ja myöhempiä uskonsotia Ranskassa, Saksassa, Englannissa ja Espanjassa ei olisi ollut. Historiankirjoitus piti Poitiers’n taistelua pitkään käännekohtana, joka pysäytti islamin etenemisen Euroopassa. Myöhemmin on katsottu, että arabien hyökkäys oli vain kesäinen ryöstöretki, jonka merkitystä Kaarle Martel liioitteli propagandassaan.
Espanjalainen filologi Américo Castro (1885–1972) käytti ensimmäisenä käsitettä convivencia. Sana esiintyy hänen Espanjan identiteettiä käsittelevässä teoksessaan España en su historia: cristianos, moros, y judíos (1948). Castro katsoi, että ainakin ennen almoravideja ja almohadeja Andalusian muslimit olivat suhtautuneet suvaitsevaisesti kristittyjä ja juutalaisia kohtaan, mikä oli parantanut myös kristittyjen asennetta juutalaisia kohtaan. Historioitsija Kenneth Baxter Wolfin mukaan Castro tarkoitti, että rinnakkaiselo oli synnyttänyt kulttuurin vaihtoa ja keskinäistä ymmärrystä myös silloin, kun suhteisiin sisältyi vihamielisyyttä.
Castron melko monimutkainen convivencian käsite lähti kuitenkin toden teolla liikkeelle vasta, kun monikulttuurisuuden ihanne oli radikaalisti uudistanut 1900-luvun jälkipuoliskolla historiantutkimuksen ilmapiiriä. Länsimaissa syntyi ihanne monikulttuurisesta yhteiskunnasta, jossa eri uskonnolliset ryhmät ja kansallisuudet elivät rauhallisesti yhdessä. Castron kulttuurisen vuorovaikutuksen käsitteestä syntyi tällöin populaari näkemys keskiajan Espanjasta paikkana, jossa ideaali oli jo toteutunut ja muslimit, kristityt ja juutalaiset olivat eläneet suvaitsevaisesti rinnakkain.
Al-Andalusissa vallinneesta muslimien johdolla toteutuneesta harmoniasta on tullut tiedotusvälineiden kiistämätöntä faktatietoa. Yleisradio kertoo, että "Tuhat vuotta sitten Etelä-Espanjassa asui sulassa sovussa niin muslimeita, kristittyjä kuin juutalaisiakin. Heidän kulttuurinsa ja uskonsa sekoittuivat ja kukoistivat". Ajatus on saanut tukea monilta tutkijoilta, vaikka ei juurikaan historioitsijoilta, ja sitä on hyödynnetty sekä politiikassa että liike-elämässä.
Kielitieteilijä Castron jälkeen ajatus islamin, kristinuskon ja juutalaisuuden suvaitsevaisesta ja hedelmällisestä rinnakkaiselosta sai kannattajia etenkin espanjaan tai arabiaan erikoistuneiden filologien keskuudessa. Yhdysvalloissa espanjan kielen professori Maria Rosa Menocal julkaisi vuonna 2002 menestyskirjan Ornament of the World, jonka saamissa arvosteluissa todettiin: ”Menocal näyttää meille harvinaisen hetken historiassa, jolloin muslimit, kristityt ja juutalaiset löysivät tavan elää yhdessä rauhan ja vaurauden ympäröiminä”. Menocalin menestyksen jäljissä norjalaiset kielitieteilijät Knut Aukrust ja Dorte Skulstad todistivat samaa teoksessaan Spansk gullalder. Kirjoittajien mukaan ”kristityt, juutalaiset ja muslimit asuivat rinnakkain hedelmällisessä rinnakkainelossa”. Suomessa arabisti Jaakko Hämeen-Anttila kertoo kirjassa Islamin miekka, miten eri uskonnot elivät Espanjassa sovussa keskenään muslimivallan alaisuudessa.
Suomessa arabian kielen professori ja islamin tuntija Jaakko Hämeen-Anttila katsoo, että muslimien karkotus Espanjasta eli reconquista ei merkinnyt vapautusta. Muslimeille ja juutalaisille se tiesi päinvastoin suvaitsevaisuuden ajan päättymistä ja uskonnollisen ahdasmielisyyden alkua. Hämeen-Anttila pitää reconquistaa barbaarisena ulkopuolisena hyökkäyksenä. Se oli kulttuurisesti alemmalla tasolla olevien ruhtinaskuntien aggressio korkeatasoisempaa ja rauhallisempaa kulttuuria vastaan. Teologian professori Heikki Räisänen kirjoitti, että "juutalaiset eivät ole koskaan voineet kristikunnassa niin hyvin kuin 1000- ja 1100-luvun islamilaisessa Espanjassa".
Muslimien keskiaikaisen suvaitsevaisuuden korostaminen on politiikassa esiintynyt keinona rakentaa suhteita muslimeihin. Espanjan valtio kutsui vuonna 2001 Syyrian presidentti Bashar al-Assadin kunniavieraaksi Madīnat al-Zahraan, maurien rakentamaan keskiaikaiseen palatsikaupunkiin, joka on Al-Andalusin kultakauden symboli. Muslim World Leaguen pääsihteerin vieraillessa Toledossa vuonna 2025 korostettiin kaupungissa vallinnutta uskontojen välisen suvaitsevaisuuden aikaa menneinä vuosisatoina. Presidentti Barack Obama lausui Kairossa vuonna 2009: "islamilla on ylpeä suvaitsevaisuuden historia. Näemme sen Andalusian ja Córdoban historiassa inkvisition aikana". Varsinkin YK:n alajärjestö Unesco on tuonut esiin Andalusiaa esimerkkinä siitä, miten juutalaisuus ja kristinusko kukoistivat, kun muslimit olivat vallassa.
Andalusiaa on myös käytetty muistuttamaan, miten äärioikeistolainen salaliittoteoria Eurabiasta eli ajatus Euroopan vajoamisesta muslimivaltaan lietsoo aiheettomasti pelkoa muslimeja kohtaan. Journalisti Matt Carr kirjoittaa, että vaihtoehtoinen tulevaisuudenkuva olisi convivencia, joka vallitsi muslimivallan kultakaudella Espanjassa. Hän muistuttaa islamintutkija Tariq Ramadanin ehdottamasta keskinäiseen kunnioitukseen perustuvasta tulevaisuudesta, jossa tunnustetaan, että "muslimien läsnäolo Euroopassa on rikastuttava tekijä, joka voi antaa myönteisen panoksen uuden Euroopan rakentamiseen”. Vastaavasti Brittiläinen Convivencia Alliance pitää Al-Andalusia esimerkkinä siitä, miten juutalaiset voivat elää ilman pelkoa yhdessä muslimien kanssa, ja ehdottavat siksi Palestiinan-Israelin konfliktin ratkaisuksi yhtenäistä Palestiinan valtiota, jossa toteutuisi myös omaisuuden oikeudenmukainen uudelleenjako.
Convivencian kaupallinen hyödyntäminen näkyy Espanjassa Les tres culturas -motiivin käytössä puistoissa, ravintoloissa, festivaaleissa, museoissa ja, tavarataloissa. Monet kaupungit, kuten Toledo houkuttelevat turisteja "kolmen kulttuurin" teemalla, ja internetissä aiheesta löytyy kymmeniä tuhansia sivuja.
Vaikka convivencia on ollut suosittu ajatus, sille löytyy vain vähän tukea historiallisista lähteistä. Espanjan muslimivallan ajalta ei juuri löydy aikalaislähteitä, jotka kertoisivat Al-Andalusissa vallinneesta uskontojen välisestä suvaitsevaisuudesta. Historioitsija Roger Collinsin mukaan väitettä on perusteltu lähinnä sillä, että Córdoban kalifi Abd al-Rahman III (891 – 961) palkkasi juutalaisia hovinsa korkeisiin hallintovirkoihin. Collinsin mukaan se ei kuitenkaan johtunut suvaitsevaisuudesta vaan siitä, että palatsikaappauksen vaaraa voitiin näin vähentää. Collinsin mukaan al-Andalusissa ei koskaan ollut mitään suvaitsevaisuuden ajanjaksoa. Sen sijaan elämä muistutti Thomas Hobbesin kuvaamaa kaikkien sotaa kaikkia vastaan. Historioitsija David Nirenberg katsoo, että uskontojen välisissä suhteissa Andalusiassa väkivalta oli keskeinen ja olennainen tekijä Arabisti Seraffin Fanjulin mielestä ylistetty convivencia todellisuudessa oli brutaalia apartheidia.
Kalifihovin lisäksi muslimien suvaitsevaisuutta on perusteltu yhteisellä tieteenharjoituksella tai sillä, että kristityt oppineet olisivat opiskelleet islamilaisissa madrasoissa. Näistä asioista ei kuitenkaan ole näyttöä, ja on jopa mahdotonta, että madrasoihin eli islamilaisiin pappiskouluihin olisi otettu kristittyjä.