Dolly Parton

Dolly Parton
Parton vuonna 1977.
Henkilötiedot
Koko nimi	Dolly Rebecca Parton
Syntynyt	19. tammikuuta 1946 Sevierville, Tennessee
Kuollut	25. elokuuta 2026 (80 vuotta) Nashville, Tennessee
Ammatti	laulaja-lauluntekijä, näyttelijä, yrittäjä
Puoliso	Carl Dean (vih. 1966; k. 2025)
Sukulaiset	Bill Owens (eno) Randy Parton (veli) Stella Parton (sisko) Rachel Dennison (sisko) Heidi Parton (veljentyttö) Miley Cyrus (kummityttö)
Muusikko
Laulukielet	englanti
Aktiivisena	1955–2026
Tyylilajit	country, pop
Levy-yhtiöt	Asylum Decca Columbia RCA
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Kotisivut
Löydä lisää muusikoitaMusiikin teemasivulta
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
Infobox OK

Dolly Rebecca Parton (19. tammikuuta 1946 Sevierville, Tennessee – 25. elokuuta 2026 Nashville, Tennessee) oli yhdysvaltalainen countrylaulaja, lauluntekijä, näyttelijä ja yrittäjä. Hän on voittanut kymmenen Grammy-palkintoa ja hänellä on ollut 25 Billboardin country-listan ykköshittiä. Parton tunnetaan musiikkinsa lisäksi persoonastaan ja näyttävästä ulkonäöstään.

Parton syntyi 12 lapsen köyhään perheeseen ja muutti lukion jälkeen Nashvilleen laulajan uraa tavoitellakseen. Hän julkaisi ensimmäisen albuminsa vuonna 1967 ja nousi 1970-luvulla countrylaulajien eturiviin. Hän kaatoi countryn ja popmusiikin raja-aitoja ja toi countrylle paljon uusia kuulijoita. Parton näytteli 1980-luvulla myös useissa elokuvissa. Partonilla on Tennesseessä oma huvipuisto, Dollywood. Vuonna 1995 Partonin perustama säätiö perusti Imagination Libraryn, jonka kautta on lahjoitettu satoja miljoonia lastenkirjoja viidessä eri maassa.

Nuoruus

Parton syntyi 19. tammikuuta 1946 Tennesseen Seviervillessä neljäntenä 12 lapsen sisaruskatraaseen. Hänen vanhempansa Robert Lee Parton ja Avie Lee Owens olivat köyhiä, ja Dolly kasvatettiin pienessä mökissä Locust Ridgessä Great Smoky Mountains -vuorilla. Hänen isänsä Robert työskenteli vuokraviljelijänä ja rakennustyöntekijänä, ja hänen äitinsä Avie oli kotiäiti. Dolly piti lapsuudessaan esimerkiksi jauhosäkeistä ommeltuja mekkoja, ja hänen kappaleensa ”Coat of Many Colors” kertoo hänen lapsuudenaikaisesta takistaan, jonka hänen äitinsä ompeli kangasräsyistä ja josta muut koululaiset kiusasivat Dollya. Hän inhosi koulua ja tunsi olonsa siellä ulkopuoliseksi.

Dollyn äiti soitti kitaraa. Äidinisä oli helluntailaispappi ja lauluntekijä, joka soitti viulua ja pianoa. Parton alkoi itsekin jo nuorena kiinnostua musiikista ja oppi äidiltään kirkkolauluja ja perinteisiä kansanlauluja. Dolly sai sedältään kitaran seitsenvuotiaana ja alkoi kolmen vuoden sisällä esiintyä knoxvilleläisellä televisiokanavalla. Hän esiintyi Grand Ole Opryssa 10-vuotiaana ja levytti ensimmäisen singlensä ”Puppy Love” vuonna 1960. Lukionsa marssiorkesterissa hän soitti rumpua.

Parton alkoi jo lapsuudenkodissaan asuessaan meikata lääkekaapista löytäneellään jodilla, poltettujen tulitikkujen päillä, jauholla ja kermesmarjoilla. Hänen vanhempansa ja äidinisänsä eivät uskonnollisista syistä pitäneet Dollyn meikkaamisesta, ja häntä rangaistiin siitä. Kun 1960-luvun alussa teini-ikäinen Parton lävisti korvansa voidakseen pitää niissä höyheniä ja laittoi tukkansa pöyheäksi, hänen äitinsä sanoi, että Dolly oli riivattu. Teininä hänellä oli tapana käydä ottamassa itsestään kuvia valokuvakopissa, jossa ollessaan hän laittautui ja poseerasi perheeltään salaa rohkeaan tyyliin. Parton kirjoitti sittemmin omaelämänkerrassaan, että hän ja hänen siskonsa halusivat nuorena näyttää samalta kuin lehdissä poseeraavat mallit. Mallit näyttivät siltä, että miehet eivät voineet koskea heihin aivan miten tahansa. Partonin teini-iässä hänen äitinsä tosin myös tuki tyttärensä näyttävää tyyliä. Partonin isä pelkäsi, että Dollylle sattuisi jotain, ja muiden tyttöjen vanhemmat uskoivat hänen olevan huonoa seuraa tyttärilleen.

Ura

Uran alku

Kun Parton ensin alkoi unelmoida musiikiurasta, hän harjoitteli lapsuudenkotinsa kuistilla kepistä ja tölkistä tekemällään kitaralla. Hänen enonsa lauluntekijä Bill Owens vei häntä vuosien ajan autolla Nashvilleen ovia kolkuttelemaan. Levy-yhtiöiden johtajat käännyttivät heidät aina pois. He nukkuivat yön yli autossa ja ajoivat seuraavana päivänä takaisin kotiin.

Valmistuttuaan lukiosta vuonna 1964 Parton muutti Nashvilleen tavoitellakseen countrylaulajan ja lauluntekijän uraa. Ura ei lähtenyt nousuun niin nopeasti kuin Parton oli toivonut, ja hän oli pian niin köyhä, että joutui varastelemaan ruokaa kaupoista ja hotellien käytäviltä. Hän työskenteli aluksi enonsa kanssa ja kiersi eri tapahtumissa keikkailemassa.

Vuonna 1965 Parton teki ensimmäisen levytyssopimuksensa Monument Recordsin kanssa. Levy-yhtiön johtaja Fred Fosterista tuli sittemmin Partonin läheinen ystävä.

Partonin ensimmäiset menestyslaulut olivat vuonna 1966 Owensin kanssa tehdyt ”Put It Off Until Tomorrow” ja ”The Company You Keep”, jotka Bill Phillips lauloi top-10-listalle. Vuonna 1967 Parton levytti oman laulunsa ”Dumb Blonde”, joka nousi listasijalle 27. Partonin ensialbumi Hello, I'm Dolly julkaistiin 1967 Monument-merkillä. Parton omisti sittemmin Owensille Dollywoodissa huoneen, joka on sisustettu valokuvilla ja muistoesineillä.

Yhteistyö Porter Wagonerin kanssa

Countrytähti Porter Wagoner otti pian Partonin vakioesiintyjäksi televisio-ohjelmaansa, ja he alkoivat myös levyttää yhdessä RCA-levy-yhtiölle vuodesta 1968 alkaen. Parton teki Wagonerin kanssa alun perin viiden vuoden mittaisen yhteistyösopimuksen, mutta päätyi lopulta esiintymään Wagonerin ohjelmassa seitsemän vuoden ajan, ilmeisesti kiitollisuudenvelkaa tuntien. Heidän yhteistyönsä tuotti kaksikolle useita hittejä. Country Music Association nimesi heidät vuoden 1968 lauluryhmäksi.

Parton julkaisi vuonna 1968 ensimmäisen soolosinglensä ”Just Because I’m a Woman”. Vuonna 1970 Parton sai ensimmäisen soolohittinsä kappaleella ”Mule Skinner Blues”. Sitä seurasi sarja uusia menestyskappaleita, kuten ”Joshua” (1971), ”Coat of Many Colors” (1971) ja ”Jolene” (1974). Monet hänen varhaisista kappaleistaan kertoivat elämästä ja rakkaudesta naisten näkökulmasta. Hänen ensimmäinen Billboardin country-listan ykköshittinsä oli ”Joshua” ja toinen ”Jolene”.

Sekä Parton että Wagoner julkaisivat soolokappaleita, mutta Partonin kappaleet myivät paremmin. Parton kirjoitti omaelämänkerrassaan, että mitä uhatummaksi Wagoner tunsi olonsa, sitä tiukemmin hän pyrki hallitsemaan Partonia ja hänen uraansa. Hän halusi määrätä siitä, missä ja mistä aiheista Parton lauloi, saiko hän kirjoittaa kappaleita ja kuka ne julkaisisi. Hän sulki ulkopuolelle Partonin enon ja vaati, että Parton jättäisi läheisen ystävänsä tuottaja Fred Fosterin. Wagonerista tuli sitä kilpailuhenkisempi ja omistuksenhaluisempi, mitä paremmin Parton menestyi. Partonin mukaan hänellä ja Wagonerilla ei kuitenkaan koskaan ollut romanttista suhdetta.

Sooloura

Parton ja Wagoner lakkasivat kiertämästä yhdessä 1974, ja Parton jatkoi kokonaan sooloesiintyjänä. Heti ensiksi Parton perusti oman yhtyeensä nimeltä Traveling Family Band ja lähti sen kanssa kiertueelle. Yhtyeeseen kuuluivat Partonin itsensä lisäksi hänen setiään tai enojaan, serkkujaan, veljet Randy ja Floyde ja siskot Rachel ja Freida. Parton on kertonut tunteneensa olonsa vapaaksi ja kaikin tavoin vapautetuksi sen jälkeen, kun hän lopetti yhteistyön Wagonerin kanssa. Hän ei omien sanojensa mukaan halunnut jäädä ikuisesti jonkun laulajatytöksi ja koki, että Jumala halusi hänen olevan ja tekevän enemmän. Parton alkoi pukeutua entistä rohkeampaan tyyliin, teki vierailuja Cherin, Carol Burnettin ja Barbara Waltersin juontamissa televisio-ohjelmissa ja tuli tunnetuksi ympäri Yhdysvaltoja. Partonin lähdettyä Wagoner haastoi hänet oikeuteen ja vaati osuutta kaikista hänen esiintymistuloistaan Partonin loppuelämän ajan, koska Wagoner oli vaikuttanut Partonin kehitykseen niin suuresti. Parton päätyi tekemään Wagonerin kanssa sopimuksen, jonka mukaan hän maksaisi Wagonerille miljoona dollaria. Parton maksoi summaa pois vuosien ajan.

Parton valittiin vuoden countrynaislaulajaksi 1975 ja 1976. Hän laajensi tyyliään tuolloin myös popin, balladien ja diskon suuntaan ja teki muun muassa kappaleen ”I Will Always Love You” (1974). Parton kertoi Wagonerille, että kappale oli omistettu hänelle. Vuosien 1974–1980 välillä Parton saavutti kahdeksan countrylistaykkössijoitusta ja oli noussut niin countryn kuin popmusiikinkin supertähdeksi. Hänet palkittiin tuon aikana Grammyllä (1978) kappaleesta ”Here You Come Again”.

1980-luvulla Parton jatkoi menestyslevyjen tekemistä, joista moni liittyi elokuviin, joissa hän tuolloin näytteli. Vuonna 1986 hän ei kuitenkaan enää saanut yhtään top-10-hittiä, joten RCA ei uusinut hänen sopimustaan. Parton siirtyi Columbia Recordsille ja teki levyn Trio yhdessä Emmylou Harrisin ja Linda Ronstadtin kanssa. Levy nousi countrylistaykköseksi ja voitti Grammyn parhaasta duon tai ryhmän countrylevystä.

Uran loppupuoli

Vuonna 1992 Whitney Houston sai superhitin levytyksellään Partonin vanhasta laulusta ”I Will Always Love You”. Partonin oma ura oli kuitenkin jo hiukan hiipunut, joten hän ryhtyi kirjoittamaan bluegrass-musiikkia, joka oli hänen vanha suosikkinsa. Parton levytti kolme bluegrass-albumia, joista ensimmäinen valittiin vuoden bluegrass-albumiksi. 1990-luvun alun jälkeen Partonin musiikkia ei enää soitettu lähes lainkaan radiossa. Parton jatkoi bluegrass-kappaleiden levyttämistä 2000-luvullakin. Hän julkaisi 2000-vuosikymmenellä viisi albumia ja teki ensimmäistä kertaa vuosikymmeneen maanlaajuisen kiertueen.

Parton levytti musiikkia vielä 2020-luvullakin. Hän oli vuoden 2021 Academy of Country Music Awards -palkintogaalan juontajana. Samana vuonna julkaistiin kirja nimeltä Juokse Rose juokse, jonka Parton oli kirjoittanut yhdessä James Pattersonin kanssa. Parton julkaisi myös albumin, jonka kappaleet olivat saaneet innoituksensa kirjasta.

Parton julkaisi uransa aikana 65 studioalbumia, joista kaikki pääsivät julkaisuaikanaan Billboardin kantrialbumeiden listan top 20:een. Hänellä on myös naisartistina eniten top 10 -albumeita kantrialbumeiden top-listalla.

Liiketoiminta

Partonilla oli oma elokuva- ja televisiotuotantoyhtiö, joka tuotti muun muassa televisiosarjan Buffy, vampyyrintappaja ja elokuvan Morsiamen isä (1991 ja 1995).

1980-luvun lopulla Parton perusti alun perin Dixie Stampede -nimisen ravintola-teatteriketjun, jolla on vuosien saatossa ollut ravintoloita Pigeon Forgessa, Missourin Bransonissa, Etelä-Carolinassa ja Floridassa. Vieraat seurasivat Yhdysvaltain sisällissota -aiheista esitystä, ja heidän odotettiin kannustavan jompaakumpaa puolta. Vuonna 2015 jäljellä olivat Pigeon Forgen ja Bransonin toimipisteet. Ketju muutettiin nimelle Dolly Parton's Stampede ja viittaukset sisällissotaan poistettiin sen jälkeen, kun vuonna 2017 Aisha Harris julkaisi Slate-lehdessä kriittisen kirjoituksen ketjusta.

Ulkonäkö ja persoona

Parton tunnetaan musiikkinsa lisäksi persoonastaan ja ulkonäöstään, johon kuuluivat ylisuuret vaaleat peruukit, liioiteltu meikki, näyttävät vaatteet ja suuret rinnat. Parton kirjoitti vuonna 1994 omelämänkerrassaan, että musiikin ja uskonnon ohella seksi oli kolmas muovaava tekijä hänen elämässään: nuorena hän vieraili usein eräässä hylätyssä ja ränsistyneessä kappelissa, jonka ulkopuolelle jätettiin kondomien kääreitä ja sisällä seiniin oli piirretty likaisia kuvia. Hän tuli kappelissa ymmärrykseen siitä, että oli hyväksyttävää olla seksuaalinen.

Parton on useissa haastatteluissa kertonut ensimmäisen tyyli-ikoninsa olleen eräs Seviervillessä asunut nainen, joka pukeutui näyttävästi ja tiukkoihin hameisiin. Vuosien varrella hän piti tyyli-ikoneinaan tai otti inspiraatiota tyyliään varten myös näyttelijä Mae Westiltä, laulaja-näyttelijä Cheriltä ja drag-esiintyjä RuPaulilta.

Parton loi itselleen jo uran alkuvaiheissa tietynlaisen blondin imagon, ja hänet tunnettiin pian korkeista kampauksistaan, uhkeudestaan ja kimaltelevista mekoistaan. Uransa alussa Porter Wagonerin ohjelmassa hän ei kuitenkaan vielä pukeutunut tunnusomaiseen rohkeaan ja näyttävään tapaansa. Hän myös suhtautui camp-huumorilla julkisuuskuvaansa ja muun muassa kommentoi käyttävänsä paljon rahaa näyttääkseen näin halvalta. Parton viittasi kappaleissaankin tyhmän blondin imagoon jo vuoden 1966 hittikappaleessaan ”Dumb Blonde”. Hänen maineeseensa sekoittui myös pilkkaa.

Kun Partonilta kysyttiin vuonna 2004 kauneusleikkauksista, hän kertoi, että hänelle on tehty niitä paljon ja tultaisiin tarvittaessa tekemään lisää. Hän selitti toisaalta haluavansa näyttää tietynlaiselta, ja toisaalta olevansa mukana showbisneksessä ja arvioivansa itseään kuin näyttelyhevosta tai -koiraa.

Hyväntekeväisyys

Parton käytti elämänsä aikana miljoonia dollareita ja myös paljon omaa aikaansa muun muassa lasten lukutaidon tukemiseen, katastrofiapuun, korkeakoulujen stipendeihin, lastensairaaloiden tukemiseen ja luonnonsuojeluun.

Kun Parton alkoi saavuttaa urallaan menestystä, hän halusi auttaa Sevierin piirikunnan asukkaita. Tuodakseen alueelle lisää työpaikkoja hän avasi vuonna 1986 Tennesseen Pigeon Forgeenssa oma huvipuiston nimeltä Dollywood, jonka teema on keskittynyt Appalakkien perinteisiin. Dollywood tarjoaa työntekijöilleen mahdollisuuden lukukausimaksuttomiin korkeakouluopintoihin.

Parton perusti 1988 Dollywood Foundation -nimisen säätiön, jonka tavoite on taata lapsille inspiroivaa ja opettavaa sisältöä. Se perustettiin alkujaan siksi, jotta lukion keskeyttävien nuorten määrää saataisiin laskettua Sevierin piirikunnassa. Parton rahoitti ensin tietokoneluokan ja auttavan puhelimen perustamisen ja lahjoitti sitten puoli miljoonaa Yhdysvaltain dollaria koulunkäyntiavustajien palkkoja varten. Vuonna 1991 Parton perusti paikallisessa yläkoulussa Buddy Program -nimisen ohjelman, johon saivat osallistua koulun 7.–8.-luokkalaiset pareittain. Jos kumpikin parista valmistui lukiosta, säätiö lahjoitti kummallekin nuorelle 500 dollaria. Ohjelman ansiosta lukion keskeyttäneiden nuorten osuus laski piirikunnassa yli 30 prosentista 6 prosenttiin.

Sevierin alueen opettajat kertoivat Partonin tiimille, että suurin vaikutus olisi sillä, että lapset altistettaisiin kirjallisuudelle mieluiten ennen kouluikää. Säätiö perustikin vuonna 1995 Imagination Libraryn, jonka tavoitteena oli alkujaan edistää lasten lukutaitoa Sevierin piirikunnassa. Vuonna 2000 toiminta laajentui muualle Yhdysvaltoihin ja lopulta myös Kanadaan, Britanniaan, Australiaan ja Irlantiin. Kanadaan ohjelma saapui vuonna 2006, Britanniaan vuonna 2007, Australiaan 2013 ja Irlantiin 2019. Ohjelmaan osallistuvat perheet saavat joka kuukausi postitse ilmaisen, lapsen ikätasoon sopivan kirjan lapsen syntymästä siihen asti, kunnes lapsi täyttää 5 vuotta. Sen kautta on lahjoitettu satoja miljoonia lastenkirjoja, ja vuonna 2026 ohjelma tavoitti jo joka kuudennen alle 5-vuotiaan yhdysvaltalaislapsen. Ohjelma jatkuu myös Partonin kuoleman jälkeen.

Kirjat ja lasten koulunkäynti olivat Partonille kunnia-asioita, sillä hänen isänsä oli lukutaidoton. Parton kertoi Dollywood Foundationin kotisivulla uskovansa, että lukutaidottomuus luultavasti esti hänen isäänsä toteuttamasta monia unelmiaan, ja sen takia hän otti tavoitteekseen innostaa lapsia lukemaan. Hän kirjoitti myös uskovansa, että juuret lasten unelmille löytyvät usein kirjoista.

Vuoden 2016 Tennesseen metsäpalojen aikana Parton lahjoitti miljoonia dollareita perheille ja nuorille, jotka olivat metsäpalojen takia joutuneet kodittomiksi. Esimerkiksi joulukuussa 2016 uutisoitiin, että My People Fund -rahasto antaa kodittomiksi joutuneille perheille 1000 dollaria kuukaudessa kuuden kuukauden ajan. Rahat olivat peräisin verkossa kerätyistä lahjoituksista sekä Partonin säätiön ja yritysten varoista. Kuudentena kuukautena lahjoitussumma nousi 5000 dollariin. Parton oli myös mukana juontamassa televisiossa varainkeruutapahtumaa, jonka avulla uhreille kerättiin miljoonia dollareita.

Parton lahjoitti vuonna 2020 miljoona dollaria Vanderbiltin yliopiston lääketieteen keskukselle Modernan koronarokotteen kehittämiseen. Parton kannusti myös ihmisiä ottamaan rokotteita ja latasi sosiaaliseen mediaan videon, jossa hän lauloi kappaletta ”Jolene”, jonka nimisana oli vaihdettu muotoon ”Vaccine” (”rokote”).

Yksityiselämä

Toukokuussa 1964 eli yhtenä ensimmäisistä päivistään Tennesseehen muutettuaan Parton tapasi Carl Deanin, jonka kanssa hän meni naimisiin vuonna 1966. He eivät toiveistaan huolimatta saaneet lapsia. Parton uskoi, että Jumala ei ollut tarkoittanut hänen saavan omia lapsia, ja sen sijaan kaikki lapset voisivat olla hänen.

1980-luvun alussa Parton vajosi syvään masennukseen ja harkitsi jopa itsemurhaa. Samoihin aikoihin hän päätyi erottamaan joitain yhteistyökumppaneitaan, ja hänelle tehtiin endometrioosin takia osittainen kohdunpoisto. Sen jälkeen myös hänen mielialansa parani.

Parton ja Dean asuivat erillään vaikka olivatkin naimisissa. Partonin mukaan he molemmat olivat hyvin itsenäisiä persoonia ja myös monin tavoin vastakohtaisia. Dean viihtyi esimerkiksi hyvin kotona, kun taas Parton halusi viettää paljon aikaa kodin ulkopuolella. Pari uusi vihkivalansa vuonna 2016. Dean kuoli 3. maaliskuuta 2025. Partonin kummilapsi on laulaja-näyttelijä Miley Cyrus.

Dolly Parton kuoli 25. elokuuta 2026 kotonaan Nashvillessa sairastettuaan lyhyen aikaa syöpää. Hän oli neljä päivää aiemmin joutunut sairaalaan terveysongelmien vuoksi. Hänet haudattiin Nashvilleen 28. elokuuta yksityisin menoin.

Merkitys

Partonilla on ollut suuri merkitys countrymusiikissa. Hän on yksi ensimmäisistä naispuolisista countryn supertähdistä ja ensimmäisiä, jotka toivat countryn popmusiikin valtavirtaan uuden yleisön kuultavaksi. Häntä on pidetty myös musiikillisena tarinankertojana, joka yhdisti lauluissaan itseironian, rehellisyyden ja syvän tunteikkuuden.

Parton on voittanut kymmenen Grammy-palkintoa ja vuoden 2015 Willie Nelson Lifetime Achievement -palkinnon Country Music Association Awards -palkintogaalassa. Partonin albumeista Coat of Many Colors ja Trio valittiin vuonna 2005 julkaistuun hakuteokseen 1001 albumia jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään. Samana vuonna hänelle myönnettiin National Medal of Arts -kulttuuripalkinto. 2000-luvulla Parton valittiin Songwriters Hall of Fame -kokoelmaan.

Nashvillen kansainvälinen lentoasema nimetään hänen mukaansa, todennäköisesti vuonna 2027.

Diskografia

Lähteet

• Parton, Dolly & George-Warren, Holly: Dolly Parton Behind The Seams : My Life in Rhinestones. Ebury Press, 2023. ISBN 978-1-5299-1558-7 (englanniksi)
• Smarsh, Sarah: She Come By It Natural : Dolly Parton and the Women Who Lived Her Songs. Schribner, 2021. ISBN 978-1-9821-5729-6 (englanniksi)

Kirjallisuutta

• Nyman, Jake: ”Dolly Parton”, Rocktieto. Osa 3 N–Z, s. 50–51. (Soundi-kirja 16) Pirkkala: Fanzine Oy, 1982. ISBN 951-99372-4-2

Aiheesta muualla

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Dolly Parton.

• Dolly Parton Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
• Dolly Parton Music (Arkistoitu – Internet Archive)
• Dolly Parton On-Line
• Diskografia (Arkistoitu – Internet Archive)
• Dollywood (Arkistoitu – Internet Archive) - Dolly Partonin rakennuttama huvipuisto