Eepokset jaetaan kansanrunouteen perustuviin kansaneepoksiin ja nimeltä tunnettujen kirjailijoiden luomiin taide-eepoksiin. Tiettyjä kansallisia tavoitteita ja ajatustapoja ilmentäviä eepoksia on alettu kutsua kansalliseepoksiksi. Etenkin renessanssin ja romantiikan aikana eepos oli arvostettu kirjallisuudenlaji.
Eeposten piirteitä
Eepoksissa on samantyyppisiä piirteitä ja perusrakenteita. Monet niistä muistuttavat kansansatujen perusrakenneosia.
Koe, jossa koetellaan sankarin sopivuutta selviytyä tehtävästä.
Useita myyttisiä sekä ihmis- ja eläinapureita.
Päävihollinen eli antagonisti, joka on usein yliluonnollinen.
Taianomainen tai epätodellinen maailma, jonne tavalliset ihmiset eivät voi mennä, mutta jossa sankari käy (esimerkiksi manala tai jumalten valtakunta).
Tehtävän hylkääminen (sankari asettaa tehtävänsä kyseenalaiseksi ja pyrkii pakenemaan vastuuta).
Ylösnousemus (joko kirjaimellinen henkiin herääminen kuolleista tai sitten herääminen masennuksesta tai alennustilasta, myös sankarin yllättävä paluu, kun hänen on luultu tuhoutuneen).
Palautus (esimerkiksi sankarin kunnianpalautus tai kuninkaan paluu valtaistuimelleen).
Eepoksia
Muinaisia eepoksia (vuoteen 500)
HomeroksenIliaan kahdeksannen laulun rivit 245–253. Kreikkalainen käsikirjoitus 400-500-lukujen vaihteesta.