Harry Martinson

Harry Martinson
Harry Martinson
Harry Martinson
Henkilötiedot
Syntynyt6. toukokuuta 1904
Jämshög, Ruotsi
Kuollut11. helmikuuta 1978 (73 vuotta)
Tukholma, Ruotsi
Kansalaisuus ruotsalainen
Ammatti kirjailija
Kirjailija
Äidinkieliruotsi
Aikakausi 1927–1978
Tyylilajit draama, essee, lyriikka, proosa
Palkinnot

Nobelin kirjallisuuspalkinto 1974 Nobel-palkinto

Aiheesta muualla
www.harrymartinson.org
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta
Martinsonin hautakivi.

Harry Martinson (6. toukokuuta 1904 Jämshög, Ruotsi – 11. helmikuuta 1978 Tukholma, Ruotsi) oli ruotsalainen runoilija. Hän sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1974 yhdessä Eyvind Johnsonin kanssa. Hänen tunnetuin työnsä on runoelma Aniara: Katsaus ihmiseen ajassa ja tilassa vuodelta 1956. Se on kuvaus avaruusaluksesta, joka kulkee Aurinkokunnasta poispäin ilman toivoa paluusta.

Elämä

Nuoruus

Harry Martinson syntyi Jämshögissä Blekingessä vuonna 1904. Isä Martin Olsson kuoli Harryn ollessa kuusivuotias. Äiti jätti perheen ja muutti Yhdysvaltoihin. Näin Martinsonista tuli orpo huutolainen, joka lähti 16-vuotiaana merille. Martinson toimi kuusi vuotta sekalaisissa töissä merillä ja maissa. Hän asui jonkin aikaa Etelä-Amerikassa ja Intiassa.lähde?

Kulkurina

Martinson sairastui merillä pölykeuhkoon, joutui jäämään maihin ja palasi Ruotsiin vuonna 1927. Tämän jälkeen hän vietti vuosia kiertelevää kulkurin elämää. Myöhemmin hän liittyi nuorten runoilijoiden Fem unga -ryhmään, joka julkaisi 1929 merkittävän runoteoksen Fem unga. Näin Martinsonista tuli kuuluisa. Samana vuonna hän avioitui tunnetun kirjailijan Moa Swartzin kanssa. 1930-luvulla Martinson innostui sosialismista, mutta käydessään Neuvostoliitossa hän pettyi siellä vallitsevaan totalitaariseen sosialismiin. Martinsonin lopullinen läpimurto oli hänen lapsuudenkokemuksiinsa perustuva romaani Nässlorna blomma vuonna 1935.

Perhe ja Nobelin kirjallisuuspalkinto

Martinson osallistui talvisotaan Sallassa ruotsalaisten vapaaehtoisten yksikössä ja kirjoitti kokemuksiinsa pohjautuvan romaanin Verklighet till döds. Vuonna 1941 Martinson erosi ensimmäisestä vaimostaan Swartzista, ja seuraavana vuonna hän avioitui Ingrid Lindcrantzin kanssa, josta liitosta syntyi kaksi tytärtä. Vuonna 1949 Martinson valittiin Ruotsin akatemiaan ja 1954 hänestä tuli Göteborgin yliopiston kunniatohtori. Martinson sai yllättäen Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1974 Eyvind Johnsonin kanssa. Martinsonin ja Johnsonin valinta kirjallisuuden nobelisteiksi herätti kovaa kiistelyä sanomalehdissä, sillä molemmat olivat itse palkinnon myöntäneen akatemian jäseniä. Muutamat nuoremmat vasemmistolaiset arvostelivat Martinsonia myös siitä, ettei tämä ottanut “oikealla tavalla” kantaa politiikkaan.

Masennus ja itsemurha

Martinson masentui arvostelusta syvästi ja joutui masennuksensa takia sairaalahoitoon. Martinson teki itsemurhan Karoliinisessa yliopistosairaalassa 11. helmikuuta 1978 leikkaamalla saksilla vatsansa auki, mitä kuvailtiin harakiri-tyyliseksi rituaaliteoksi.

Uskonto

Martinson määritteli itsensä buddhalaiseksi, ”ei uskonnollisesti, mutta moraalisfilosofisesti”. Buddhalaisuutta ei otettu huomioon ruotsalaisessa yhteiskunnassa, ja Martinsonille järjestettiin kristilliset hautajaiset.

Martinson on kirjoittaunut yhden virren, joka on Ruotsin kirkon virsikirjassa. Se on vuodenaikavirsi 202, "De blomster som i marken bor", suomeksi Anna-Maija Raittilan käännöksenä "Kun talven unta nukkuu maa" vuodelta 1973. Sen on säveltänyt Erland von Koch 1974. Ruotsin virsikomitea oli pyytänyt Martinsonia kirjoittamaan virsiä, mutta hän toimitti komitealle tekstejään vasta 1973. Eräille säveltäjille lähetettiin uusia virsitekstejä sävellettäväksi heidän tietämättä, kenen kirjoittamia tekstit olivat. Von Koch, joka tunsi Martinsonin ja oli säveltänyt muutamia hänen tekstejään, kiinnostui tästä tekstistä ja teki siihen sävelmän. Siitä on tullut pidetty virsi Ruotsissa.