Eepos

Eepos (m.kreik. έπος, puhe) on laaja runomuotoinen kertova teos. Eepos kertoo tavallisesti sankarillisten ja tarumaisten hahmojen elämäntarinan. Tyypillisiä aiheita ovat sota, rakkaus sekä taistelu hyvän ja pahan välillä. Nykyisin eepokseksi voidaan kutsua myös laveaa proosakertomusta.

Eepokset jaetaan kansanrunouteen perustuviin kansaneepoksiin ja nimeltä tunnettujen kirjailijoiden luomiin taide-eepoksiin. Tiettyjä kansallisia tavoitteita ja ajatustapoja ilmentäviä eepoksia on alettu kutsua kansalliseepoksiksi. Etenkin renessanssin ja romantiikan aikana eepos oli arvostettu kirjallisuudenlaji.

Eeposten piirteitä

Eepoksissa on samantyyppisiä piirteitä ja perusrakenteita. Monet niistä muistuttavat kansansatujen perusrakenneosia.

Eepoksen yleisiä piirteitä:

Eepoksia

Muinaisia eepoksia (vuoteen 500)

Homeroksen Iliaan kahdeksannen laulun rivit 245–253. Kreikkalainen käsikirjoitus 400-500-lukujen vaihteesta.

Keskiaikaisia eepoksia (500–1500)

Beowulfin käsikirjoituksen ensimmäinen sivu.

Uuden ajan eepoksia (vuodesta 1500)

Katso myös

Lähteet

  1. 1 2 Aikio, Annukka: Uusi sivistyssanakirja. (Uusinut Rauni Vornanen. 13. painos) Helsingissä: Otava, 1993. ISBN 951-1-11365-8 168
  2. ↑ Spectrum tietokeskus: 16-osainen tietosanakirja. 2, Bal–Ene. (Hakusana eepos) Helsinki: Porvoo: WSOY, 1976. ISBN 951-0-07241-9
  3. ↑ The Lusiads wdl.org. 1800-1882. Arkistoitu 14.10.2017. Viitattu 1.9.2013.