Eeva Maria Koskinen (s. 5. marraskuuta 1961 Helsinki) on suomalainen viulisti. Hän on asunut pitkään Alankomaissa.
Koskinen suoritti diplominsa Sibelius-Akatemiassa Leena Siukonen-Penttilän oppilaana vuonna 1981 ja Utrechtin konservatoriossa Viktor Libermanin oppilaana vuonna 1984. Lisäksi hän sai Ranskassa vuosien ajan opetusta Vladimir Spivakovilta. Vuonna 1984 Koskinen aloitti työskentelyn Viktor Libermanin assistenttina. Vuonna 1982 hän sai toisen palkinnon kansainvälisessä Tibor Varga -viulukilpailussa Sveitsissä. Hän saavutti 1980-luvulla myös muita kilpailumenestyksiä Alankomaissa, Chilessä ja Japanissa.
Vuonna 2001 Koskinen sai nimityksen Noord Nederlands Orkestin ensimmäiseksi konserttimestariksi. Hän piti sen solistina Alankomaiden-ensiesitykset muun muassa Ernst Křenekin ensimmäisestä viulukonsertosta, Michel Tabachnikin Dyptique-Echo-viulukonsertosta ja Mark-Anthony Turnagen teoksesta Mambo, Blues and Tarantella. Koskinen on esiintynyt sellaisten ulkomaisten orkesterien kuin Radio Filharmonisch Orkestin, Concertgebouw-orkesterin, Tokion metropolisinfoniaorkesterin ja Dresdenin filharmonikkojen solistina. Hän on ollut myös sellaisten johtavien suomalaisten orkesterien kuin Radion sinfoniaorkesterin, Helsingin kaupunginorkesterin, Tapiola Sinfoniettan ja Turun filharmonisen orkesterin solistina.
Kamarimuusikkona Koskinen on esiintynyt usein Utrecht String Quartetin kanssa eri maissa, kuten Yhdysvalloissa, Japanissa ja Australiassa. Hän on tehnyt levytyksiä sekä solistina että Utrecht String Quartetin kanssa. Koskinen soitti aikoinaan triossa Tuija Hakkilan ja Anssi Karttusen kanssa. Sittemmin hän on ollut Trio Finlandian jäsen yhdessä sellisti Riitta Pesolan ja pianisti Marita Viitasalon kanssa. Koskinen on myös tehnyt opetustyötä viulunsoitossa Utrechtin konservatoriossa, ja lisäksi hän pääsi Tampereen konservatorion yliopettajaksi vuonna 1996.