
Emil Nolde, alkuaan Emil Hansen (7. elokuuta 1867 Nolde, lähellä Bocholtia, Saksan keisarikunta – 13. huhtikuuta 1956 Seebüll, lähellä Niebüllia, Länsi-Saksa) oli saksalainen ekspressionistinen taidemaalari, taidegraafikko ja akvarellisti, joka tunnetaan väkivaltaisista uskonnollisista teoksistaan ja uhkaavista maisemistaan.
Talonpoikaisperheestä lähtöisin oleva nuori Nolde ansaitsi elantonsa puunveistäjänä huonekaluverstaassa. Hän pääsi opiskelemaan taidetta virallisesti vasta, kun joitakin hänen varhaisia töitään oli jäljennetty ja myyty postikortteina. Pariisissa Nolde alkoi maalata teoksia, joissa oli pinnallista yhtäläisyyttä impressionistiseen maalaustaiteeseen.
Nolde opiskeli puukuvanveistoa Flensburgissa vuosina 1884–1888 ja toimi sen jälkeen muun muassa piirustuksenopettajana Sankt-Gallenin taideteollisessa koulussa Sveitsissä. Hänen ensimmäiset maalauksensa valmistuivat vuonna 1896 ja vuonna 1902 hän alkoi käyttää sukunimeä Nolde kotikaupunkinsa mukaan.
Emil Nolde sai taiteeseensa vaikutteita Vincent van Goghilta, ja hän kuului vuosina 1906–1907 ekspressionistiseen Die Brücke -ryhmään. Hänet kutsuttiin Dresdenissä toimineeseen ekspressionistitaiteilijoiden yhteisöön, joka ihaili hänen ”väriensä myrskyä”. Nolde, joka oli luonteeltaan yksinäinen ja intuitiivinen taidemaalari, vetäytyi kuitenkin tästä tiiviistä ryhmästä puolentoista vuoden kuluttua. Jäsenyys ryhmässä jäi lyhytaikaiseksi, sillä Nolde työskenteli mieluiten itsenäisesti. Parhaiten hän viihtyi kotiseudullaan eteläisessä Jyllannissa.
Vuodesta 1908 lähtien Nolde alkoi käyttää töissään sekoittamattomia voimakkaita värejä, joita hän levitti paksuina kerroksina kankaalle. Näin hän loi omaperäisen tyylin, joka edustaa saksalaista ekspressionismia intensiivisimmillään. Hänen aiheinaan olivat muun muassa Jyllannin niemimaan laakeat rannikkomaisemat, kukka-asetelmat ja Raamatun tapahtumat.
Syvästi uskonnollinen ja synnintunnon piinaama Nolde loi teoksia, kuten Tanssi kultaisen vasikan ympärillä (1910) ja Aleksandrian satamassa (sarjasta Pyhän Maria Egyptiläisen legenda, 1912); näissä teoksissa hahmojen eroottinen hurmos sekä demoniset, naamiomaiset kasvot on kuvattu tietoisen karkealla piirrostyylillä ja riitasointuisilla väreillä. Yhdeksänosaisen Kristuksen elämä -polyptyykin (1911–1912) osassa Epäilevä Tuomas Nolden omat uskonnolliset epäilykset heijastuvat pyhän Tuomaan hiljaisessa hartaudessa tämän kohdatessaan Jeesuksen haavat.
Nolde oli kiinnostunut alkuperäiskansojen taiteesta ja osallistui etnologiseen tutkimusmatkaan vuosina 1913–1914 Uuteen-Guineaan. Siellä häneen teki vaikutuksen mutkattoman uskon voima, mikä käy ilmi hänen litografiastaan Tanssija (1913). Monissa hänen teoksissaan vallitsee primitiivisen mystinen tunnelma. Sitä tukee rehevien värien ja värivastakohtien käyttö. Yleensä Nolde maalasi suurpiirteisesti tyylitellen, mutta toisinaan hyvinkin pikkutarkasti.
Palattuaan Eurooppaan Nolde eli yhä eristyneempää elämää Saksan Itämeren-rannikolla. Hänen lähes mystinen yhteytensä tuohon synkkätunnelmaiseen maisemaan synnytti teoksia, kuten Suomaisema (1916); siinä matala horisontti ja sitä hallitsevat tummat pilvet luovat majesteettisen tilan tunnun. Vuoden 1916 jälkeen syntyneet maisemamaalaukset olivat yleisesti ottaen sävyiltään viileämpiä kuin hänen varhaiset työnsä. Hänen mestarilliset kukka-aiheiset teoksensa säilyttivät kuitenkin aiemmille töille ominaisen värien loiston. Nolde oli tuottelias graafikko, joka tunnettiin erityisesti karkeasti kaiverrettujen puupiirrostensa voimakkaasta mustavalkoisesta ilmaisusta.

Emil Nolde liittyi Saksan kansallissosialistiseen työväenpuolueeseen jo varhain vuonna 1920. Hän koki taiteensa tuovan esiin saksalaisesta alitajunnasta kumpuavia germaanisia ja kansallisia arvoja. Samoin ajatteli Joseph Goebbels, joka tuki ekspressionisteja ja toivoi tyylisuunnan mahtuvan kansallissosialistisen taiteen piiriin. Kaikkea modernismia vihaavan Adolf Hitlerin pakottamana Goebbels joutui kuitenkin vaihtamaan kantaansa. Kansallissosialistisen puolueen tultua valtaan vuonna 1933 Nolden taide leimattiin rappiotaiteeksi, mikä oli hänelle suuri pettymys. Kansallissosialistit takavarikoivat noin tuhat Nolden työtä ja tuhosivat useita. Vuonna 1941 hänet asetettiin maalauskieltoon. Maalauskiellon lisäksi Nolde erotettiin myös valtakunnantaidekamari Reichskunstkammerista.
Noldella oli kuitenkin paikallisten virkamiesten hiljainen hyväksyntä, ja hän jopa myi teoksiaan. Nämä ”maalaamattomat kuvat” olivat suurimmaksi osaksi esitöitä tuleviin teoksiin. Osassa teoksista näkyy natsihallinnon hyväksynnän tavoittelu, sillä aiemmat uskonnolliset, jopa eroottiset aiheet vaihtuivat hetkeksi pohjoismaisiin viikinkisaagoihin ja piirustuksellisiin vuoristokuviin. Taidehistorioitsija Bernhard Fuldan tutkimus kyseenalaistaa sitkeän myytin uhrista ja tuo esiin taiteilijan, joka oli aktiivinen natsi. Erityisesti maalauskiellon jälkeen Nolde pyrki maalaamaan aiheita, jotka olivat kansallissosialistien mieleen. Näitä olivat esimerkiksi harmittomat kukka-aiheet, joita Nolde maalasi runsaasti.
Toisen maailmansodan jälkeen hän palasi maalaamisen pariin, mutta tyytyi usein vain muokkaamaan uudelleen aiempia aiheitaan. Hänen viimeisessä omakuvassaan vuodelta 1947 on yhä tallella hänen voimakas siveltimenkäyttönsä, mutta teos paljastaa 80. ikävuottaan elävän taiteilijan pettyneen vetäytymisen. Sensuurista huolimatta Nolde sai lukuisia merkittäviä koti- ja ulkomaisia tunnustuksia urallaan. Vuonna 1946 hänelle myönnettiin Schleswig-Holsteinin osavaltion professuurinimitys ja neljä vuotta myöhemmin Nolde palkittiin Venetsian biennaalin grafiikanpalkinnolla. Nolde osallistui 1950-luvulla kolmesti arvostettuun Venetsian biennaaliin, sai kunniatohtorin arvonimiä ja palkintoja.
Saksan liittokansleri Angela Merkel poistatti huhtikuussa 2019 työhuoneensa seinällä olleet kaksi Nolden maalausta. Ne lähetettiin Berliinin Hamburger Bahnhof -museon näyttelyyn, jossa esitellään Nolden tuotantoa. Näyttelystä käyvät ilmi Nolden antisemitistiset näkemykset.