| Endre Ady | |
|---|---|
Endre Ady |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 22. marraskuuta 1877 Érmindszent, Unkarin kuningaskunta (nyk. Romania) |
| Kuollut | 27. tammikuuta 1919 (41 vuotta) Budapest, Unkari |
| Ammatti | runoilija |
| Kirjailija | |
| Tuotannon kieli | unkari |
| Aiheesta muualla | |
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Endre Ady (22. marraskuuta 1877 Érmindszent – 27. tammikuuta 1919 Budapest) oli runoilija ja lehtimies, Unkarin 1900-luvun alun johtava moderni runoilija sekä kantaaottava yhteiskunnallinen kirjoittaja. Hän on edelleenkin Unkarin tunnetuimpia ja luetuimpia runoilijoita.
Endre Ady syntyi reformoituun tilanomistajaperheeseen Érmindszentissä tuolloisessa Szilágyn läänissä (nykyään Satu Maren piirikuntaa Romanian luoteisosassa). (Kylä on sittemmin, vuonna 1957, saanut hänen mukaansa virallisesti nimen Adyfalva ‘Adynkylä’, romaniaksi Ady Endre.) Perhe oli köyhtynyttä pikkuaatelistoa ja eli vaatimattomissa oloissa, käytännössä talonpoikaista elämää. Koulun jälkeen Ady aloitti vuonna 1896 oikeustieteen opinnot Debrecenissä, mutta jätti ne muutaman vuoden kuluttua kesken ja alkoi työskennellä lehtimiehenä, ensin Debrecenissä, vuodesta 1900 lähtien Nagyváradissa (nykyään Romanian Oradea).
Nagyváradissa toimiessaan Ady alkoi yhä enemmän omaksua liberaaleja yhteiskuntakriittisiä näkemyksiä ja vastustaa Unkarin yhteiskunnan feodalismia ja konservatismia. Hän oli perustamassa radikaalia kirjailijaryhmää, joka halusi luoda Unkarin jo tuolloin voimakkaasti Budapestiin keskittyneeseen kulttuurielämään uuden painopisteen. Ryhmä tunnetaan nimellä Holnap (’Huomenna’), ja tällä nimellä ilmestyi kaksi antologiaa vuosina 1908 ja 1909, kirjoittajina Adyn ohella Mihály Babits, Béla Balázs, Ákos Dutka, Tamás Emőd, Gyula Juhász ja Jutka Miklós. Ne herättivät kohua ja poliittiseksi kääntyvää arvostelua, jossa käytettiin semmoisia ilmauksia kuin ”epäunkarilainen”, ”moraaliton”, ”dekadentti” tai ”sairaalloinen”.
Adyn radikaalistumiseen vaikutti myös hänen vuonna 1903 alkanut intohimoinen suhteensa Adél Brülliin, rikkaan nagyváradilaisen kauppiaan puolisoon, jota hän runoissaan nimittää ”Lédaksi”. Lédan seurassa Ady oleskeli paljon Pariisissa ja sai siellä poliittisia ja kulttuurivaikutteita, jotka mullistivat hänen ajattelunsa. Erityisesti Baudelairen ja Verlainen vaikutus mainitaan Adyn runouden yhteydessä usein.
Pariisista palattuaan Ady siirtyi työskentelemään Budapesti Napló -lehden toimituksessa, mutta joutui kuitenkin pian vaihtamaan työpaikkaa. Vuonna 1906 ilmestynyt kolmas runokokoelma Új versek (’Uusia runoja’) teki hänestä kerralla kuuluisan, koko maassa tunnetun runoilijan. Vuodesta 1908 lähtien hän kirjoitti tuolloin toimintansa aloittaneeseen Nyugat (’Länsi’) -lehteen, jonka toimituksen jäsenenä hänet mainitaan vuodesta 1912 lähtien. Nyugat oli Unkarin kulttuurihistorian merkittävimpiä aikakauslehtiä, ja Adysta tuli sen ympärillä vaikuttavan kirjailijapiirin näkyvin hahmo.
Suhde Lédaan katkesi lopulta vuonna 1912, minkä jälkeen Adylla oli useita lyhytaikaisia naissuhteita, kunnes vuonna 1915 hän avioitui nuoren Berta Bonczan kanssa, jota hän kutsui Csinszkaksi ja josta runoilijan terveyden pettäessä tuli hänen viimeisten vuosiensa omaishoitaja. Vuoden 1918 lopulla ensimmäisen maailmansodan päätyttyä ja Itävalta-Unkarin hajottua Unkarissa seurasi niin kutsuttu krysanteemivallankumous. Sen johtajat juhlivat Adya yhtenä uuden ajan tiennäyttäjistä, mutta runoilija itse oli tuolloin jo pahasti sairas. Hän oli saanut halvauksen, joka haittasi hänen puhettaan, ja sairastunut mahdollisesti espanjantaudista seuranneeseen keuhkokuumeeseen. Ennen Unkarin ensimmäisen tasavallan luisumista kommunistiseksi diktatuuriksi Ady kuoli budapestilaisessa sairaalassa 27. tammikuuta 1919. Ruumiinavauksessa välittömäksi kuolinsyyksi todettiin aortan repeämä, jonka taustalla oli luultavasti kroonistuneen kupan aiheuttama aortan laajentuma. Kupan ohella Adyn terveyden oli tuhonnut myös kohtuuton alkoholin, tupakan ja lääkkeiden käyttö.
Monipuolisuutensa, merkittävän kulttuurihistoriallisen asemansa ja kielellisen taituruutensa takia Adya verrataan Suomessa toisinaan aikalaiseensa Eino Leinoon. Hänen runokielensä kerää aiheensa ja kuvansa eri puolilta – Unkarin historiasta ja kansanperinteestä, Raamatusta, antiikin mytologiasta tai orientalismista – ja rakentaa symbolistisen runomaailman, joka András Görömbein luonnehdinnan mukaan on ”valtaisan olemassaolon taistelun peili, tyylitelty, myyttinen, salaperäinen ja aavistuksenomainen universumi”. Hän oli Unkarin runoudessa modernismin tienraivaaja, jota voidaan pitää erityisesti itäeurooppalaisen modernismin edustajana.
Ady tunnetaan erityisesti rakkausrunoistaan, joissa erotiikkaa kuvataan usein rohkean raadollisesti, sukupuolten välisenä taisteluna, hellyyteen ja puhtauden kaipuuseen sekoittuvana julmana himona ja kuolemanläheisyytenä. Toinen keskeinen aihepiiri hänen runoissaan on unkarilaisuus, sekä kiihkeä samastuminen Unkarin kansaan ja sen koviin kohtaloihin että armoton kritiikki unkarilaisten riitaisuutta, takapajuisuutta, orjasieluisuutta ja pelkurimaisuutta kohtaan. Adyn suhde kirkkoihin ja uskonnon instituutioihin oli kriittinen, mutta Jumalasta hänellä oli väkeviä metafyysisiä kokemuksia, joita hän kuvailee niin kutsutuissa Jumala-runoissaan (istenes versek). György Lukácsin luonnehdinnan mukaan kaikki Adyn runot ovat uskonnollisia runoja, myös poliittiset ja vallankumoukselliset tekstit, joissa ”sosialismi” eli vähäväkisten puolelle asettuminen on ennen kaikkea muoto, johon runoilija on pukenut tunteensa.
Runoilijana ja yhteiskunnallisena kirjoittajana Ady selkeästi vastusti feodalismia, yhteiskunnallista eriarvoisuutta ja köyhien sortoa, ja haaveili vallankumouksesta, joka loisi oikeudenmukaisemman yhteiskunnan. Hänen kuoltuaan sosialistien kerrotaan pitäneen häntä ”omana vainajanaan”, kun taas kristillis-konservatiiviset piirit eivät osallistuneet kollektiiviseen suruun. Myöhemmät sosialistiset järjestelmät ovat halunneet nähdä Adyn kommunistisena työkansan vallankumousrunoilijana, maailmansotien välisenä aikana taas osa kansallismielisestä kulttuuriväestä kuvasi Adyn ennen kaikkea isänmaanystävänä, jonka sosialistien ja kosmopoliittisten juutalaisten intellektuellien vaikutus oli jossain määrin johtanut harhaan.
Adyn runoja on julkaistu suomennoksina lehdissä. Lisäksi Adyn runoja on julkaistu seuraavissa antologioissa::