Alkuperä
Entlebuchinpaimenkoiran kotiseutuna pidetään Entlebuchin laaksoa Luzernin ja Bernin alueilla. Tiettävästi entlebuchinpaimenkoira erotettiin omanlaiseksi koirakseen ensimmäisen kerran vuonna 1889, kun sitä kutsuttiin nimellä ”entlibuchinkoira”, mutta tuolloin sen katsottiin olevan samaa rotua kuin appenzellinpaimenkoira.
Professori Heim arvosteli vuonna 1913 neljä entlebuchinpaimenkoiraa Langenthalin koiranäyttelyssä, ja rotu määriteltiin neljänneksi sveitsinpaimenkoiraksi sveitsiläiseen kantakirjaan. Omana rotunaan koiraa on pidetty vuodesta 1926 lähtien, kun tohtori B. Kohlerin aloitteesta perustettiin 20. elokuuta entlebuchinpaimenkoirayhdistys. Tästä alkoi rodun kehitys- ja jalostustyö. Seuraavana vuonna laadittiin ensimmäinen rotumääritelmä. Toisin kuin muut paimenkoirat, sveitsinpaimenkoirat kuuluvat Fédération Cynologique Internationalen roturyhmäluokituksessa ryhmän yksi sijaan ryhmään kaksi.
Terveys
Rodun keskimääräinen elinikä on noin kymmenen vuotta, kun tarkastellaan vuosina 2010–2025 kuolleita rodun edustajia. Tyypillisimmät kuolinsyyt ovat vanhuus, syöpäsairaudet sekä luusto- ja nivelsairaudet. Entlebuchinpaimenkoiran tyypillisimpiä terveysongelmia ovat muun muassa lonkkaniveldysplasia, kyynärniveldysplasia, muutamat silmäsairaudet, selkäongelmat ja ektooppinen ureter.
Vain noin 43 %:lla entlebuchinpaimenkoirista on terveet lonkat (Suomen Kennelliiton arvosteluasteikolla A tai B), kun taas kohtalaista tai vaikeaa lonkkaniveldysplasiaa esiintyy jopa 21 %:lla rodun edustajista (Suomen Kennelliiton arvosteluasteikolla D tai E). Eriasteista kyynärniveldysplasiaa esiintyy 10 %:lla rodun edustajista.
Entlebuchinpaimenkoira on kondrodystrofinen koirarotu. Retrogeeni 2-FGF4 (CDDY) aiheuttaa välilevyjen varhaista rappeutumista, mikä tekee niistä alttiita vaurioille. Pitkälle edennyt rappeutuminen johtaa välilevyjen kalkkeutumiseen, joita voidaan nähdä röntgenkuvista. Välilevyntyrä voi pahimmillaan johtaa halvaantumiseen ja eutanasiaan. Periytyminen on vallitsevaa, joten välilevysairauden riski kasvaa jo yhden geenikopion myötä. Valtaosa entlebuchinpaimenkoirista on homotsygootteja eli kantaa kahta kopiota 12-FGF4 retrogeenistä.
Erilaisista silmäsairauksista rodulla esiintyy kaihia, glaukoomaa ja etenevä verkkokalvon surkastuma (PRA).
Ektooppinen ureter on synnynnäinen virtsateiden epämuostuma. Epämuodostuma voi olla eriasteinen, virtsanjohtimet kiinnittyvät jonnekin muualle kuin virtsarakkoon. Lievimmät tapaukset voivat olla oireettomia. Oireena voi olla virtsan pidätyskyvyttömyyttä, virtsatietulehduksia ja pahimmillaan munuaiset voivat vaurioitua.
Yleisellä tasolla sisäsiittoisuus lisää sairastavuutta ja heikentää rodun elinvoimaa. Entlebuchinpaimenkoirat ovat keskimääräistä koirarotua sisäsiittoisempia. Geenitutkimuksessa vähiten sisäsiittoisen koirarodun sisäsiittoisuusluku oli hieman alle 10 %. Täysin eri sukulinjoista peräisin olevien serkusten jälkeläisen sisäsiittoisuusluku on 6,25 % ja täyssisarusten jälkeläisellä luku on vastaavasti 25 %, joka on melkein sama, mitä keskimääräisellä koirarodulla on havaittu geenitutkimuksissa. Entlebuchinpaimenkoiran jälkeläisen luku on geenitutkimuksissa ollut 45 %.
Sveitsi
