Fennit

Fennit olivat luonnonkansa, josta roomalainen historioitsija Cornelius Tacitus kertoi Germania-kirjassaan vuonna 98 jaa. Teoksen 46. kappaleessa Tacitus pohti fennien ja heidän naapureidensa, Veikselin varren kansojen, venedien ja peukinien etnistä olemusta suhteessa germaaneihin ja kaakkoisiin sarmaatteihin. Lisäksi Tacitus määritteli fennien, venedien ja peukinien keskenäisen maantietellisen aseman.

Fennit on kuitenkin yhdistetty vuosisatojen ajan Suomen alueeseen. Käsitys suomalaisista ja myös saamelaisista fenneinä on varsinkin pohjoismaisten tutkijoiden jakama olettama. Ajatus näyttää perustuvan viime kädessä Suomen itäiseen sijaintiin Euroopassa ja fenni-nimen suoraan tai epäsuoraan yhdistämiseen finne- ja Finland-nimiin.

Etymologia

Fenni-nimelle on tarjottu erilaisia etymologioita. Nimen on arveltu perustuvan 'etsiskelyä' tai 'löytämistä' tarkoittavaan germaaniseen verbiin. Tämä sopii siihen, että Tacitus kuvaa fennit metsästäjiksi. Fennougristi Petri Kallio on esittänyt, että fenni-nimi liittyy germaaniseen 'miestä' tarkoittavaan sanajuureen.

Eräs teoria on, että nimi on samaa alkuperää kuin Suomen ruotsinkielinen nimi Finland, ja latinaksi Suomesta onkin käytetty Finlandian ohella myös nimeä Fennia.

Nimi viittaa toisaalta germaanisiin 'suota' tarkoittaviin sanoihin fen ja fenni. Täten fenn merkitsisi 'alavalla suoalueella asuvaa'.

Kartta Rooman valtakunnasta ja Euroopan barbaarikansoista Tacituksen aikaan. Fennien oletetut asuinalueet sijaitsivat venedien ja bastarnien eli peukinien välissä. Sijoitus perustuu Tacituksen kirjoituksiin.

Keitä fennit olivat?

Germania on pitkään esitetty ensimmäisenä kirjallisena lähteenä, joka liittyy nimiin Finland ja finne, ja sitä on siteerattu vuosisatojen ajan. Fennit on eri aikoina yhdistetty niin suomalaisten kuin saamelaistenkin esivanhempiin, muun muassa seuraavasti: "Fennit on pohjoiseurooppalaisen kansan nimi, joka mainitaan roomalaisen historioitsijan Tacituksen vuoden 98 teoksessa Germania" ja "On esitetty, että fennien rinnalla esiintyvä nimitys finnit viittaisi saamelaisiin. Fennit on yhdistetty myös Valko-Venäjän alueen balttilaiseen väestöön. Wojciech Nowakowski määrittää muun muassa arkeologisiin lähteisiin nojaten fennien sijainniksi nykyiseltä Liettuan alueelta eteläkaakkoon olevat alueet, jotka olivat kosketuksissa Baltiaan ja Germaniaan. On myös esitetty, että kyseessä olisi ollut yleisnimi oikeastaan kaikille metsästyksen ja kalastuksen varassa eläville ihmisryhmille, joita asui pohjoisessa ja koillisessa Euroopassa valtavalla alueella.lähde?

Siitä, että näinkin ristiriitaisia tulkintoja on ollut mahdollista tehdä, käy ilmi miten hatarat tiedot Tacituksella oli Euroopan pohjois- ja koillisosista. Jos fennit olivat Fennoskandian asukkaita, kuten pohjoismaiset tutkijat perinteisesti ovat otaksuneet, kuvaus metsästyksen varassa elävästä väestöstä olisi helpompi yhdistää saamea kuin suomea puhuvaan väestöön. Suomen kielen varhaismuotoja puhuneiden ihmisryhmien katsotaan eläneen jo rautakaudella valtaosaltaan maanviljelyn varassa.lähde?

On otettava huomioon, että fenni-kuvaus voi sopia myös muualla kuin Suomessa eläneelle metsästäjä-keräilijä kansalle. J. B. Rives pitää saamelais-oletusta epävarmana. Hänen mielestään on todennäköistä, että lähellä germaaneja asui fenni-kuvauksen mukainen metsästäjäkansa, joita kutsuttiin fenneiksi ja josta Tacitus sai tietoa kauppiaiden välityksellä. Rives ei kuitenkaan ota lopullista kantaa asiaan.  

Tacituksen kuvaus fenneistä

Tacitus kuvaa fennit köyhiksi metsäläisiksi, jotka eivät tunne maanviljelyä. Näin Tacitus kertoo fenneistä:

»Fennit ovat ihmeen villejä, viheliäisen köyhiä. Ei heillä ole aseita, ei hevosia, ei asuntoja. Ravintona ovat kasvit, vaatteina nahat, makuusijana maa. Ainoa varallisuus on nuolissa, joita he raudan puutteessa terästävät luilla. Metsästys elättää yhtäläisesti sekä miehiä, että naisia. Nämä näet seuraavat miehiä kaikkialle ja pyytävät osan saaliista. Lapsillakaan ei ole muuta suojaa villieläimiltä ja rajuilmoilta kuin jonkinlainen oksista punottu katos. Sinne palaavat nuoret, se on vanhojen turvapaikka. Mutta tämä on heistä onnellisempaa elämää kuin pelloilla huokaileminen, vaivalloinen talojen rakentaminen sekä milloin toiveikas, milloin pelokas huolenpito omasta ja vieraasta omaisuudesta. Rauhassa jumalilta ja rauhassa ihmisiltä he ovat saavuttaneet sen vaikeimman päämäärän, ettei heidän tarvitse edes mitään toivoa.»
(Tacitus: Germania. Suomentanut Tuomo Pekkanen.)

Kuvaus paljastaa roomalaisen stereotypian ihmisistä, jotka elävät sivistyksen alimmalla portaalla. Tacituksen teksti ei siis kerro välttämättä mitään siitä, miten Pohjois-Euroopan metsästäjä-kalastajaväestöt todellisuudessa elivät roomalaisella rautakaudella.lähde?

Fenni-kuvausta ei tule kuitenkaan tarkastella erillisenä, vaan Germanian 46. kappaleen kontekstissa, jossa ovat mukana myös venedit ja peukinit. Tacitus liittää nämä kolme kansaa maantieteellisesti yhteen keskenään mutta myös Germanian kaakkoisrajan tuntumassa liikkuviin sarmaatteihin. Vaikka fenni-kuvaus sisältääkin ajasta ja paikasta riippumattomia luonnonkansoille yleisiä piirteitä, kuvaus ei ole Tacituksen stereotyyppinen sepitelmä vaan tietoa todellisesta kansasta kuten Riveskin arvelee Sama kansa esiintyy kirjallisuudessa ilmeisen alkuperäisessä paikassa vielä 50 vuotta myöhemmin.  

Fennit Tacituksen jälkeen

Klaudios Ptolemaios mainitsee kirjassaan Geografia noin vuonna 150 kansan nimeltä finnoi, joka asuu etelään vendeistä (venedi), tarkoittaen ilmeisesti fennejä. Phínnoi asui "Veikselin varrella venedien alapuolella" gythonien jälkeen.

Fennit esiintyivät kirjallisissa lähteissä myös 500-luvulla, jolloin itäroomalainen Jordanes mainitsee heidät sekä myös screrefennae-kansan. Jälkimmäinen nimi tarkoittanee 'hiihtäviä fennejä', suksilla liikkuvia pohjoisen asukkaita. Jordaneksen kuvaus erikseen heistä on lyhyt: "Muita kansoja siellä [– –] Pohjois-Skandza [– –] ovat skrerefinnit, jotka eivät kaipaa viljaravintoa, vaan elävät metsänriistasta ja linnunmunista". Jordaneksen tehtävänä oli selvittää goottien oletetun alkukodin Skandzan yhteys muun muassa kuningas Teoderik Suureen. Selvitystyö johti laajaan tietojenvaihtoon etelän goottien ja skandinaavien välillä. Germania tuli tutuksi Pohjolassa ja niin muodoin myös fennit, jotka sijoitettiin Tacituksen ja Ptolemaioksen aikaisemmasta paikannuksesta huolimatta Suomeen. Jordaneksen kirjallisen työn jälkeen 500-luvulta lähtien fennit mainitaan vain Suomeen liitettynä. Tacituksen ja Ptolemaioksen aikaisia fennejä ei enää mainita kirjallisissa lähteissä. Tällä välin kansainvaellukset olivat pyyhkineet pois tai siirtäneet monet kansat kokonaan entisiltä asuinsijoiltaan.lähde?

700-luvulla Paulus Diaconus Italiasta mainitsee fennit, jotka hänen mukaansa pukeutuvat nahkoihin ja syövät raakaa lihaa. Kuvaus viittaa taaskin metsästäjäkulttuuriin ja on yhdistettävissä lähinnä saamelaisiin.lähde?

Myös norjalais-islantilaiset lähteet puhuvat keskiajalla ”finneistä” tarkoittaen ilmeisesti useimmiten Skandinavian niemimaan, Lapin ja Ruijan saamelaisia. Ruotsalaisessa kielenkäytössä finneistä johdettu aluenimi Finland oli ilmeisesti jo viikinkiajalla vakiintunut tarkoittamaan Varsinais- tai eteläistä Suomea.lähde?

Finnit ja Saxo Grammaticus

Saxo Grammaticuksen teoksen De gesta danorum loppuosat ovat merkittäviä Pohjoismaiden 1100-luvun historian lähteinä. Niissä kuvattiin myös ”finnien” maata. Finnit on tässäkin tapauksessa tulkittu vaihtelevasti suomalaisiksi tai – yleisemmin – saamelaisiksi. Finnien maa oli Grammaticuksen mukaan outojen ja voimallisten olioiden, amatsonien, koirankuonolaisten, kyklooppien ja yksijalkaisten asuttama maa. Hänen teoksensa noudatti kuvauksellaan keskiaikaisten matkakirjojen tehtävää. Matkakirjat olivat merimiehille ja muille matkalaisille suunnattuja varoituksia, joissa kehotettiin karttamaan puheena olevia seutuja. Grammaticus varoitti muun muassa finnien pelottavista loitsutaidoista. Nämä loihtivat epämieluisten tunkeilijoiden eteen vuoria ja vesiputouksia niin, että matkanteko vaikeutui.lähde?

Grammaticuksen mukaan finneillä ei ollut muuta keinoa kuin turvautua taikuuteen, mikäli mielivät puolustaa asuinaluettaan tunkeilijoilta. Finnien taisteluvälineet olivat hänen mukaansa vaatimattomia ja alkeellisia. Grammaticus uusinsi kuvauksellaan matkakirjoihin olennaisesti kuuluvaa asetelmaa: kohde nähdään yksinkertaisena ja kirjoittajan oma kulttuuri ylevänä mittapuuna.lähde?

Lähteet

  1. ↑ Pekkanen, Tuomo: Tacitus Germania, s. 61─62. Gaudeamus, 2018. ISBN 978-952-495-490-7
  2. ↑ Grünthal, Riho: Livvistä liiviin – Itämerensuomalaiset etnonyymit, s. 36–50. Castrenianumin toimitteita 51. Suomalais-ugrilainen Seura, 1997. ISBN 952-5150-00-3
  3. ↑ Svensk Etymologisk Ordbok, s. 137. Viitattu 13.1.2016.
  4. ↑ Kallio, Petri: Suomi(ttavia) etymologioita. Virittäjä 1998 (102. vsk.), s. 613–620.
  5. ↑ Finland. The World Factbook, 1.10.2024. Central Intelligence Agency. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 7.10.2024. Arkistoitu 24.12.2022. (englanniksi)
  6. ↑ Grünthal, Riho: Livvistä liiviin – Itämerensuomalaiset etnonyymit, s. 47. Castrenianumin toimitteita 51. Suomalais-Ugrilainen Seura, 1997. ISBN 952-5150-00-3
  7. ↑ Hanks, Patrick: A Dictionary of Surnames, s. 179. Oxford University Press, 1988. Teoksen verkkoversio.
  8. ↑ Pekkanen, Tuomo: Tacitus Germania, s. 61. Gaudeamus, 2018. ISBN 978-952-495490-7
  9. ↑ Grünthal, Riho: Livvistä liiviin – Itämerensuomalaiset etnonyymit, s. 38. Castrenianumin toimitteita 51. Suomalais-Ugrilainen Seura, 1997. ISBN 952-5150-00-3
  10. ↑ Kannisto, Päivi: Suolatut säkeet: Suomen ja suomalaisten diskursiivinen muotoutuminen 1600-luvulta Topeliukseen. (Diss) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997. ISBN 951-717-947-2 Teoksen verkkoversio.
  11. ↑ Timo Siukonen: Väitös: Tacituksen fennit olivatkin lappalaisia Helsingin Sanomat. 29.12.2001. Viitattu 7.10.2024.
  12. ↑ Nowakowski, Wojchiech: Das Samland in der römischen Keiserzeit und seine Verbindungen mit dem römischen Reich und der barbarischen Welt, s. 107–108, 115–116. Veröffentlichungen desVorgegeschichtlichenen Seminars Marbourg. Sonderband 10. Marbourg, 1996.
  13. ↑ Rives, J. B.: Tacitus Germania , s. 326–327. Clarendon Press, 1999. ISBN 0-19-924000-0
  14. ↑ Rives, J. B.: Tacitus Germania. 326–327, 1999. ISBN 0-19-924000-0
  15. ↑ Ptolemaios, Klaudios: The Geography, s. III.5. Dover Publications, noin 150 jaa, 1991. ISBN 0-486-26896-9 Teoksen verkkoversio.
  16. ↑ Grünthal, Riho: Livvistä liiviin – Itämerensuomalaiset etnonyymit, s. 49–50. Castrenianumin toimitteita 51. Suomalais-Ugrilainen Seura, 1997. ISBN 952-5150-00-3
  17. ↑ Jordanes: Getica, Goottien historia, s. 16–24. Lasse Lindström, noin 551, 1985.
  18. ↑ Hagerman, Maja: Det Rena Landet, s. 68, 112. Prisma, 2006. ISBN 978-91-518-4503-6
  19. ↑ Jordanes: Getica, Goottien historia, s. 19-23. Lasse Lindström, noin 551, 1985.

Kirjallisuutta

Aiheesta muualla