Filippokselle I

Filippokselle I
Φιλίππῳ Α'
Alkuperäisteos
Kirjailija Isokrates
Kieli muinaiskreikka (klassinen)
Genre kirje
Julkaistu 342 eaa.
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Filippokselle I (m.kreik. Φιλίππῳ Α', Filippō I, lat. Ad Philippum I) on Isokrateen kirjoittama kirje, joka on osoitettu Makedonian kuninkaalle Filippos II:lle. Kirjeen numero Isokrateen kirjeiden joukossa on 2.

Historia

Isokrateen kirje on kirjoitettu Filippoksen käymän sotaretken alkuvaiheessa. Tämän kirjeen kohdissa 5–12 Isokrates nuhtelee Filipposta siitä, että tämä altistaa huolimattomasti itsensä henkilökohtaiselle vaaralle; ja kohdassa 12 hän sanoo: ”Antaisin paljon siitä, että olisin kirjoittanut tämän sinulle ennen sotaretkeä; sillä silloin, jos olisit kuunnellut minua, et olisi joutunut niin suureen vaaraan, tai jos et olisi kuunnellut, en ainakaan näyttäisi toistavan neuvoissani sitä, mistä koko maailma on [jo] tapahtumien perusteella vakuuttunut.”

Tässä on kyseessä sota, jota Filippos kävi Traakiassa vuosina 342–339 eaa. Sota Filippoksen ja Ateenan välillä julistettiin vuonna 340 eaa. Kohdan 14 sävystä on selvää, että tätä kirjettä kirjoitettaessa vihamielisyys Filippoksen ja Ateenan välillä ei vielä ollut avoin. Lisäksi Filippos oli vuonna 342 eaa. antanut Thessalialle uuden valtiosäännön, nimittäen tetrarkit neljälle pääalueelle. Isokrates viittaa tähän kohdassa 20 — ilmeisesti aivan tuoreena tapahtumana — ja kehottaa Filipposta puuttumaan samalla harkinnalla Ateenan asioihin; tarkoittaen, että hänen tulisi esiintyä eri puoluekuntien sovittelijana ja yhden suuren yhteisen päämäärän — sotaretken Aasiaan — johtajana. Näin kirje ajoittuu Richard C. Jebbin mukaan todennäköisesti vuoden 342 eaa. lopulle.

Samassa yhteydessä Isokrates kirjoitti myös Filippoksen pojalle Aleksanterille kirjeen Aleksanterille. Isokrateelta on säilynyt myös toinen, myöhempi Filippokselle osoitettu kirje, Filippokselle II.

Sisältö

Isokrates kirjoittaa, että ihmiset tuntevat yleensä enemmän kiitollisuutta ylistyksestä kuin neuvosta. Koska hän on kuitenkin jo aiemmin ryhtynyt neuvomaan vastaanottajaa siitä, mitä tämän olisi sopivinta tehdä, hän ei katso voivansa nykyisessä, entistä vakavammassa tilanteessa vaieta arvioidessaan tämän tekoja. Hänen mukaansa vastaanottajaa arvostellaan yleisesti siitä, että tämä on hakeutunut vaaraan harkitsemattoman uhkarohkeasti tavalla, joka ei sovi kuninkaalle. Sodankäynnissä hallitsijan tulisi ottaa mallia tasavalloista: ne huolehtivat sotajoukkoja lähettäessään siitä, että ne, joilla on vastuu yhteisestä hyvästä, pysyvät turvassa kotona. Myös Spartan kuninkaat lähtevät sotaretkelle vain valikoidun ja uskollisen henkivartioston kanssa, joka koostuu kaupungin arvostetuimmista miehistä. Kuninkaan hengen arvoa Isokrates valaisee Kserkseen ja Kyyroksen esimerkeillä: Kserkses suojeli itseään tappion hetkellä ja eli palauttaakseen Persian mahdin, kun taas Kyyros heittäytyi vaaraan, menetti henkensä, mitätöi saavutetun voiton ja syöksi seuraajansa äärimmäiseen ahdinkoon (kohdat 1–8).

Isokrates katsoo, ettei vastaanottajan ole arvokasta tavoitella mainetta pelkästä uhkarohkeudesta. Hallitsijan asemaan liittyvät erityiset vaarat ovat jo itsessään riittäviä ilman, että niihin lisätään sotilaan riskit. Korkeampi ja kestävämpi kunnia on hänen ulottuvillaan: sotaa barbaarisia rajanaapureita vastaan tulisi käydä vain siinä määrin kuin Makedonian turvallisuus vaatii, ja samalla tulisi näyttää kreikkalaisille esimerkkiä sodankäynnistä suurkuningasta vastaan. Isokrates toteaa toivovansa, että tällainen neuvo olisi annettu ennen sotaretkeä, sillä silloin se olisi voinut estää vaaran tai ainakin osoittaa hänen ennakointikykynsä (9–12).

Vaikka kirje on Isokrateen mielestä jo liian pitkä, hän lisää lopuksi vielä huomion Ateenasta. Jos vastaanottaja moittii Ateenaa siitä, että se kuuntelee häntä parjaavia puhujia, hänen ei Isokrateen mukaan tule itse kuunnella niitä, jotka parjaavat Ateenaa. Niiden arvottomien miesten vaikutusvalta, joka kaupungissa ilmenee, on sellaista valtaa, joka voisi kuulua vastaanottajalle itselleen. Isokrates myöntää, että Ateena on tehnyt virheitä, mutta väittää, ettei Hellaan piirissä ole kaupunkia, joka olisi hyödyllisempi liittolainen. Jo pelkkä Ateenan passiivinen ystävyys antaisi voimaa sekä kreikkalaisessa maailmassa että barbaareja vastaan. Vastaanottajaa on kiitetty oikeudenmukaisesta ja hyväntahtoisesta puuttumisesta thessalialaisten asioihin, kansan, jota repivät sisäiset ristiriidat; Isokrates kehottaa kohtelemaan Ateenaa samoin. Thessalialaiset ovat naapureita alueellisesti, ateenalaiset vallan ja vaikutusvallan kautta. On jalompaa valloittaa kiitollisuus kuin kaupungit (13–21).

Isokrates vakuuttaa, että häneen voi luottaa hänen puhuessaan Ateenasta, sillä hän ei ole koskaan ollut sen imartelija vaan aina sen ankarin arvostelija. Rahvas suhtautuu epäluuloisesti sekä vastaanottajaan että häneen itseensä: toiseen tämän suuruuden, toiseen ajattelevaisuuden vuoksi. Vastaanottaja voi helposti hälventää tämän ennakkoluulon; Isokrateelle se on jo myöhäistä. Lopuksi hän tiivistää neuvonsa: usko valtakuntasi ja menestyksesi helleenien hyvän tahdon varaan (13–23).

Lähteet

  1. 1 2 3 4 5 6 7 Jebb, Richard C.: ”Letter II., To Philip”, The Attic Orators from Antiphon to Isaeos. London: Macmillan, 1876. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  2. ↑ Abbreviations Logeion. Viitattu 26.1.2026. (englanniksi)
  3. ↑ Jebb, Richard C.: ”Letter V, To Alexander”, The Attic Orators from Antiphon to Isaeos. London: Macmillan, 1876. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  4. ↑ Jebb, Richard C.: ”Letter III., To Philip”, The Attic Orators from Antiphon to Isaeos. London: Macmillan, 1876. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

Kirjallisuutta

Aiheesta muualla