Francine on Lahdessa vuonna 1987 perustettu rock and roll -yhtye. Sen musiikissa on vaikutteita muun muassa rockabillysta, punkista ja skasta. Varsinkin neljän ensimmäisen studioalbumin jälkeen yhtyeen musiikki alkoi yhä enemmän irtautua rockabillystä rankempaa rock and rollia kohti. Francinen kappaleita ovat muun muassa ”Goodbye Forever”, ”She Bop” ja ”King for a Day”.
Francine on esiintynyt ja levyttänyt englanniksi. Yhtye kuitenkin julkaisi vuonna 1993 suomenkielisen albumin Pitkäsoitto nimellä Pääesiintyjät. Lisäksi Pääesiintyjät-nimellä julkaistiin pari singleä samana vuonna.
Francine jäi määrittelemättömän pitkälle tauolle vuoden 2020 alussa. Siinä aikana One Stop Further -albumista julkaistiin vinyyliversio. Osa Francinen jäsenistä on esiintynyt Pääesiintyjät-nimellä.