Frans Joosef I

Tämä artikkeli kertoo Itävallan keisarista. Liechstensteinin ruhtinaasta kerrotaan artikkelissa Frans Joosef I (Liechtenstein).
Frans Joosef I
Keisari Frans Joosef vuonna 1892 Unkarin marsalkan univormussa
Itävallan keisari
Valtakausi 2. joulukuuta 1848 –
21. marraskuuta 1916
Edeltäjä Ferdinand I
Seuraaja Kaarle I
Unkarin ja Böömin kuningas
Valtakausi 2. joulukuuta 1848 –
21. marraskuuta 1916
Kruunajaiset 8. kesäkuuta 1867 Budapest, Matiaksenkirkko
Edeltäjä Ferdinand I
Seuraaja Karel III ja IV. Károly
Venetsia-Lombardian kuningas
Valtakausi 2. joulukuuta 1848 -
12. lokakuuta 1866
Edeltäjä Ferdinand I
Seuraaja monarkia lakkautettu
Syntynyt Franz Joseph Karl
18. elokuuta 1830
Schönbrunnin linna, Wien, Itävallan keisarikunta
Kuollut 21. marraskuuta 1916 (86 vuotta)
Schönbrunnin linna, Wien, Itävalta-Unkari
Hautapaikka Keisarillinen krypta, Wien
Puoliso Elisabet
Lapset Sophie
Gisela
Rudolf
Marie Valerie
Koko nimi Franz Joseph Karl
Suku Habsburg-Lothringen
Isä Frans Kaarle
Äiti Sophie
Uskonto roomalaiskatolilaisuus
Nimikirjoitus

Frans Joosef I (saks. Franz Joseph, unk. I. Ferenc József); (18. elokuuta 1830 Schönbrunnin linna, Wien, Itävallan keisarikunta – 21. marraskuuta 1916 Schönbrunnin linna, Wien, Itävalta-Unkari) oli Itävallan keisari sekä Unkarin ja Böömin kuningas vuosina 1848–1916. Frans Joosef on 68 vuoden pituisella valtakaudellaan yksi kaikkien aikojen pitkäaikaisimpia eurooppalaisia monarkkeja.

Hän jakoi valtakuntansa kaksoismonarkiaksi, jossa Itävalta ja Unkari toimivat tasavertaisina kumppaneina. Vuonna 1879 hän solmi liiton Preussin kuningaskunnan johtaman Saksan keisarikunnan kanssa, ja vuonna 1914 hänen Serbialle esittämänsä uhkavaatimus johti Itävallan ja Saksan mukaan ensimmäiseen maailmansotaan.

Suku, nuoruus ja koulutus

Frans Joosef oli Itävallan arkkiherttua Frans Kaarlen (Franz Karl) ja Baijerin prinsessa Sophien vanhin poika. Hän kuului Itävaltaa 1200-luvulta 1900-luvulle hallinneeseen Habsburg-sukuun.

Hänellä oli nelivuotiaana kuollut sisar Maria Anna ja kolme veljeä: Ferdinand Maximilian, Meksikon keisari Maksimilian; arkkiherttua Kaarle Ludvig (Karl Ludwig) ja arkkiherttua Ludwig Viktor (1842–1919), jonka kanssa hänellä oli läheisin suhde.

Frans Joosefin setä oli kehitysvammainen ja lapseton keisari Ferdinand I. Frans Joosefin heikkolahjainen isä, arkkiherttua Frans Kaarle luopui vahvatahtoisen puolisonsa arkkiherttuatar Sophien painostuksesta vaatimuksestaan valtaistuimeen ja Frans Joosef kasvatettiin kruununperijäksi. 13-vuotiaana hän aloitti palveluksensa everstin arvolla Itävallan armeijassa. Hän käytti univormua suurimman osan elämästään.

Hän sai syvästi uskonnollisen ja energisen äitinsä suunnitteleman perusteellisen koulutuksen, joka ulottui yhtä lailla mieleen että kehoon ja joka painotti voimakkaasti sotilaallisia puolia. Hän oli ikäisekseen varhaiskypsä, vakavan elämänkatsomuksen kyllästämä, fyysisesti hyvässä kunnossa ja karaistunut.

Keisari

Frans Joosef nousi Itävallan keisariksi vain 18-vuotiaana, ohi isänsä arkkiherttua Frans Kaarlen. Euroopan hulluna vuotena 1848 Frans Joosef palveli Italiassa, jossa Lombardia-Venetsia oli kapinoinut Itävaltaa vastaa. Kun kapinointi levisi muualle valtakuntaan, Ferdinand I luopui kruunusta ja Frans Joosef julistettiin keisariksi 2. joulukuuta Olomoucissa. Hänen neuvonantajanaan toimi aluksi Felix zu Schwarzenberg, joka pyrki palauttamaan itsevaltiuden ja suurvalta-aseman. Vuonna 1848 myönnetty perustuslaki kumottiin seuraavana vuonna ja Frans Joosef sai itsevaltiaan aseman vuonna 1852.

Franz Josef sisaruksineen kokoontuneena rukoilemaan, 1839.

Frans Joosefin hallituskauden kymmenen ensimmäisen vuoden aikana, niin sanotun uusabsolutismin aikakaudella, keisari, jota auttoivat sellaiset merkittävät neuvonantajat kuin prinssi Felix zu Schwarzenberg (vuoteen 1852), kreivi Leo von Thun und Hohenstein ja paroni Alexander von Bach, aloitti hyvin henkilökohtaisen hallinnon ottamalla käsiinsä sekä ulkopolitiikan muotoilun että strategiset päätökset. Yhdessä Schwarzenbergin kanssa, josta oli tullut pääministeri ja ulkoministeri vuonna 1848, Frans Joosef ryhtyi laittamaan valtakuntaansa kuntoon.

1850-luvulla Itävaltaa seurasi sarja vakavia vastoinkäymisiä: Krimin sodan jälkeinen välirikko Venäjän kanssa, Itävallan–Sardinian sota Savoijin kuningassukua ja Napoleon III:ta vastaan. Vuonna 1859 Itävalta menetti Sardinialle Lombardian ja vuonna 1866 Venetsian ja Frans Joosef menetti Lombardia-Venetsian kuninkaan tittelinsä. 1860-luvulla seurasi Preussin–Itävallan sota, jonka vuoksi Itävalta erosi kokonaan Saksan liitosta.

Kaikista mentoreista ​​vanha liittokansleri, ruhtinas Klemens von Metternich, vaikutti todennäköisesti pysyvimmin Frans Joosefiin. Syvempi vaikutus oli kuitenkin hänen puolisollaan, Baijerin herttuatar Elisabetilla.

Frans Joosefin ja Elisabetin kruunaus Budapestin Matiaksenkirkossa 8. kesäkuuta 1867, kopio Eduard von Engerth maalauksesta.

Uusabsolutismi epäonnistui, joten vuonna 1861 säädettiin perustuslaki ja vuonna 1867 tehtiin Unkarin kanssa kompromissi, jonka seurauksena Unkari sai samat oikeudet valtakunnassa kuin Itävaltakin. Vuonna 1867 Unkarille myönnettiin autonomia ja Itävallan keisarikunta muuttui Itävalta-Unkarin kaksoismonarkiaksi, jota Frans Joosef hallitsi arvonimellä Itävallan keisari ja Unkarin apostolinen kuningas. Hän oli hallitsijana itsevaltainen ja pyrki pitämään hajanaisen valtakuntansa yhtenäisenä autoritaarisella politiikalla. Frans Joosef ja Elisabet kruunattiin vuonna 1867 Unkarin kuninkaaksi ja kuningattareksi Budapestissa.

Vuonna 1876 Itävalta miehitti Bosnia ja Hertsegovinan ja vei Venäjältä sen voitot Venäjän–Turkin sodan jälkeen. Vuonna 1879 Itävalta solmi Saksan kanssa sotaliiton (kaksiliitto), johon liittyi myös Italia (kolmiliitto). Bosnia ja Hertsegovinan liittäminen valtakuntaan laukaisi vuonna 1909 kansainvälisen kriisin.

Valtakunnassa alkoi olla 1880-luvulta lähtien ongelmia slaavien ja italialaisten vaatiessa yhtäläisiä oikeuksia, joita hallitus saksalaisten ja unkarilaisten vastustuksen takia ei antanut. Eteläslaavilaisilla alueilla alkoi suurserbialainen kiihotus, jolle Venäjä antoi tukensa.

Avioliitto ja lapset

Itävallan keisariperhe noin vuonna 1880.
2 guldenin hopearaha - lyöty Frans Joosefin ja keisarinna Elisabethin 25-vuotisen avioliiton eli hopeahääpäivän kunniaksi vuonna 1879.

Frans Joosef solmi 24. huhtikuuta 1854 avioliiton 16-vuotiaan serkkunsa, Baijerin herttuatar Elisabetin eli ”Sisin” kanssa. Frans Joosefin oli ollut tarkoitus avioitua Elisabetin isosisaren Helenen kanssa ja Elisabetin Frans Joosefin veljen Karl Ludwigin kanssa, mutta 23-vuotias keisari rakastui Elisabetiin ensi silmäyksellä tavatessaan tämän elokuussa 1853.

Frans Joosefille ja Elisabetille syntyi neljä lasta:

Henkisesti tasapainoton kruununprinssi Rudolf teki 30. tammikuuta 1889 itsemurhan Mayerlingin metsästysmajassa surmattuaan rakastajattarensa paronitar Maria von Vetseran. Tapausta väitettiin myös turvallisuuspalvelun tai Ranskan järjestämäksi murhaksi.

Frans Joosef suhtautui lastensa ja jälkeläistensä avioliittoihin täysin valtapoliittisen edun mukaisesti. Hän paheksui suuresti sekä Rudolfin lesken Stephanien että veljenpoikansa Frans Ferdinandin morganaattisia avioliittoja ja piti näiden traagista kohtaloa rangaistuksena rikkomuksista Habsburgien dynastiaa vastaan.

Kruununperimys

Frans Joosefin ainoan pojan Rudolfin kuoltua kruununperillisen asema siirtyi Frans Joosefin veljelle, arkkiherttua Kaarle Ludvigille, ja tämän kuoltua 1896 edelleen Kaarle Ludvigin pojalle Frans Ferdinandille. Hänet yhdessä puolisonsa Sophie von Chotekin kanssa, murhattiin Sarajevossa vuonna 1914, mikä johti Itävalta-Unkarin uhkavaatimukseen Serbialle ja edelleen ensimmäiseen maailmansotaan.

Frans Joosef kuoli kesken sodan 86-vuotiaana 21. marraskuuta 1916. Koska Frans Ferdinandin morganaattisesta avioliitosta syntyneet lapset eivät voineet periä kruunua, Frans Joosefia seurasi valtaistuimelle Frans Ferdinandin veljenpoika, Itävallan viimeiseksi keisariksi jäänyt Kaarle I. Kaksi vuotta myöhemmin Itävalta-Unkari hajosi.

Populaarikulttuurissa

Frans Joosefin puolison, keisarinna Elisabetin nuoruusvuosiin perustuu löyhästi vuosina 1955–1957 tehty Sissi-elokuvasarja. Sarjassa nuorta Frans Joosefia esittää Karlheinz Böhm.

Vuona 2022 ensi-iltansa saaneessa Netflix-sarjassa nimeltä The Empress Frans Joosefia esittää Philip Froissant.

Kunnianosoituksia

Itävaltaunkarilaiset

Ulkomaalaiset

Muotokuvia

Katso myös

Lähteet

  1. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Franz Joseph | Life, Hapsburg, Wife, & Significance Encyclopædia Britannica. 14.8.2024. Viitattu 20.8.2024. (englanniksi)
  2. 1 2 3 4 Franz Joseph (pdf) (s. 351–352) Österreichisches Biographisches Lexikon 1815–1950 (ÖBL). Band 1. 1957. Viitattu 15.12.2024. (saksaksi)
  3. 1 2 3 4 5 Franz Joseph - Deutsche Biographie Deutsche Biographie. 2024. Viitattu 20.8.2024. (saksaksi)
  4. ↑ Archduke Rudolf, crown prince of Austria Encyclopædia Britannica. Viitattu 28.2.2023. (englanniksi)
  5. ↑ Franz Ferdinand Die Welt der Habsburger. Viitattu 3.3.2026. (saksaksi)
  6. 1 2 Laati, Iisakki: Mitä Missä Milloin 1951, s. 75. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1950.
  7. 1 2 Das Problem der Thronfolge Die Welt der Habsburger. Viitattu 3.3.2026. (saksaksi)
  8. ↑ The Empress IMDb. 2024. Viitattu 15.12.2024. (englanniksi)
  9. ↑ Ritter-Orden: Orden des Goldenen Vlies Hof- und Staatshandbuch des Kaiserthumes Österreich. 1856. Viitattu 28.2.2023. (saksaksi)
  10. ↑ Ritter-Orden: Militärischer Maria-Theresien-Orden Hof- und Staatshandbuch des Kaiserthumes Österreich. 1856. Viitattu 28.2.2023. (saksaksi)
  11. ↑ Ritter-Orden: Königlich ungarischer St. Stephan-Orden Hof- und Staatshandbuch des Kaiserthumes Österreich. 1856. Viitattu 28.2.2023. (saksaksi)
  12. ↑ Ritter-Orden: Österreichisch-kaiserlicher Leopolds-Orden Hof- und Staatshandbuch des Kaiserthumes Österreich. 1856. Viitattu 28.2.2023. (saksaksi)
  13. ↑ Ritter-Orden: Österreichisch-kaiserlicher Orden der eisernen Krone Hof- und Staatshandbuch des Kaiserthumes Österreich. 1856. Viitattu 28.2.2023. (saksaksi)
  14. ↑ Bollettino generale delle leggi e degli atti del governo per l'impero d'Austria: anno ... Imp. reg. stampieria di Corte e di Stato, 1851. Teoksen verkkoversio Viitattu 28.2.2023. (italiaksi)
  15. ↑ ИМПЕРАТОРСКИЙ АВСТРИЙСКИЙ ОРДЕН ЕЛИЗАВЕТЫ Hermann Historica. Arkistoitu 2009. Viitattu 28.2.2023. (venäjäksi)
  16. 1 2 Großherzogliche Orden (s. 50 & 60) Hof- und Staats-Handbuch des Großherzogtum Baden. 1868. Viitattu 28.2.2023. (saksaksi)
  17. ↑ Hof- und Staats-Handbuch des Königreichs Bayern, s. 8. Königl. Oberpostamt, 1867. Teoksen verkkoversio Viitattu 28.2.2023. (saksaksi)
  18. ↑ Liste des Membres de l'Ordre de Léopold (s. 33) Almanach Royal Officiel. 1850. Viitattu 28.2.2023. (ranskaksi)
  19. ↑ Allen County Public Library Genealogy Center: Almanach de Gotha. Gotha, Germany : Justus Perthes, 1916. Teoksen verkkoversio Viitattu 28.2.2023.
  20. ↑ Royal Order of Kamehameha I Royal Family of Hawaii Official Website. 2023. Arkistoitu 28.2.2023. Viitattu 28.2.2023. (englanniksi)
  21. ↑ Royal Order of Kalakaua Royal Family of Hawaii Official Website. 2023. Arkistoitu 28.2.2023. Viitattu 28.2.2023. (englanniksi)
  22. ↑ Calendario generale del Regno d'Italia. Unione tipografico-editrice, 1898. Teoksen verkkoversio Viitattu 28.2.2023. (italiaksi)
  23. ↑ 明治時代の勲章外交儀礼 (pdf) (s. 149) 明治聖徳記念学会紀要. 2017. Viitattu 28.2.2023. (japaniksi)
  24. ↑ Seccion IV: Ordenes del Imperio, s. 242. Almanaque imperial para el año 1866, 1866. Teoksen verkkoversio Viitattu 28.2.2023. (espanjaksi)
  25. ↑ Actes officiels (pdf) Journal de Monaco. 24.12.1872. Viitattu 28.2.2023. (ranskaksi)
  26. ↑ Order of Prince Danilo I Order of Prince Danilo I of Montenegro. Arkistoitu 2010. Viitattu 28.2.2023. (englanniksi)
  27. ↑ Franz Joseph I - Onderscheidingen Ministerie van Defensie. 21.6.1849. Viitattu 28.2.2023. (hollanniksi)
  28. ↑ Real y distinguida orden de Carlos III (s. 148) Guía Oficial de España. 1887. Viitattu 28.2.2023. (espanjaksi)
  29. ↑ Almanacco di corte, s. 220. Parma, 1858. Teoksen verkkoversio Viitattu 10.7.2023. (italiaksi)
  30. ↑ 421 (Sveriges och Norges stats-kalender / 1864) runeberg.org. Viitattu 10.7.2023. (ruotsiksi)
  31. ↑ The Order of the Norwegian Lion The Royal House of Norway. 2023. Viitattu 10.7.2023. (englanniksi)
  32. ↑ Almanacco Toscano per l'anno 1855, s. 272. Stamperia Granducale, 1855. Teoksen verkkoversio Viitattu 10.7.2023. (italiaksi)
  33. ↑ Vicende e personaggi dell'Insigne e reale Ordine di San Gennaro dalla sua fondazione alla fine del Regno delle Due Sicilie (pdf) (s. 8) socistara.it. Arkistoitu 2016. Viitattu 11.7.2023. (italiaksi)
  34. ↑ Riddere af Elefantordenen, 1559-2009, s. 472. Syddansk Universitetsforlag, 2009. ISBN 978-87-7674-434-2 Teoksen verkkoversio Viitattu 10.7.2023. (tanskaksi)
  35. ↑ 'Staats- und Adreß-Handbuch des Herzogthums Nassau (s. 7) Bayerische Staatsbibliothek. 1866. Viitattu 10.7.2023. (saksaksi)
  36. 1 2 Hof- und Staats- Handbuch für das Königreich Hannover auf das Jahr 1860, s. 36 & 71. Berenberg, 1860. Teoksen verkkoversio Viitattu 10.7.2023. (saksaksi)
  37. 1 2 Königlich preussische Ordensliste. Preussische Ordens-liste, 1886, s. 4 & 936. Artikkelin verkkoversio. (saksaksi)
  38. ↑ Levin, Sergey: Lists of Knights and Ladies. Order of the Holy Apostle Andrew the First-called (1699–1917). Order of the Holy Great Martyr Catherine (1714–1917), 2003. (englanniksi)
  39. ↑ Военный орден святого великомученика и победоносца Георгия: именные списки, 1769-1920 : биобиблиографический справочник. Изд-во Русскій мір, 2004. ISBN 978-5-89577-059-7 Teoksen verkkoversio Viitattu 10.7.2023. (venäjäksi)
  40. 1 2 The knights of England; a complete record from the earliest time to the present day of the knights of all the orders of chivalry in England, Scotland, and Ireland, and of knights bachelors, s. 64 & 415. Sherratt and Hughes, 1906. Teoksen verkkoversio Viitattu 10.9.2024. (englanniksi)
  41. ↑ Königliche Orden, s. 27. Hof- und Staats-Handbuch des Königreich Württemberg, 1896. Teoksen verkkoversio Viitattu 10.9.2024. (saksaksi)
  42. ↑ Königliche Ritter-Orden, s. 4. Staatshandbuch für den Freistaat Sachsen, 1867. (saksaksi)
  43. ↑ Herzogliche Sachsen-Ernestinischer Hausorden (s. 20) Staatshandbücher für das Herzogtums Sachsen-Altenburg. 1869. Viitattu 10.9.2024. (saksaksi)

Aiheesta muualla

 Edeltäjä:
Ferdinand I		 Itävallan keisari
 1848–1916		 Seuraaja:
Kaarle I