Gregory Corso

Gregory Nunzio Corso (26. maaliskuuta 1930 New York – 17. tammikuuta 2001) oli yhdysvaltalainen beat-sukupolven runoilija.

Äiti oli 16-vuotias, kun Gregory syntyi. Hän jätti perheen pojan ollessa yksivuotias. Lapsuutensa Gregory vietti erilaisissa kasvatuslaitoksissa ja lastenkodeissa. Täyttäessään 20 vuotta hän oli ollut vankilassa kolmen vuoden ajan. Vankilassa hän innostui lukemaan kirjallisuutta ja ryhtyi kirjoittamaan runoja.

Vankilasta vapauduttuaan Corso opiskeli epävirallisesti Harvardin yliopistossa. Esikoiskokoelmansa The Vestal Lady and Other Poems hän julkaisi vuonna 1955. Corso tunnetaan varsinkin runostaan Bomb, joka on ydinräjähdyksestä syntyvän pilven muotoon kirjoitettu runo.

Corso lukeutuu beat-sukupolven kirjailijoihin yhdessä Jack Kerouacin, Allen Ginsbergin, ja William S. Burroughsin ohella. Corso matkusteli runsaasti varsinkin Meksikossa ja Euroopassa. Hän myös opetti lyhyen aikaa New Yorkin valtionyliopistossa Buffalossa.

Gregory Corso kuoli eturauhassyöpään vuonna 2001.

Markku Into on suomentanut runovalikoimat Sanansaattaja, joka ilmestyi vuonna 1986 ja Kauan eläköön ihminen (2001).

Suomennetut teokset

Suomennettuja runoja

Lähde

Antologiassa Maailman runosydän, toim. Hannu Tarmio ja Janne Tarmio, WSOY Helsinki 1998 ISBN 951-0-22134-1

  • Ennen kuin kuolen, suom. Anna-Maija Raittila
  • Miten kuolema vältetään, suom. Markku Into
  • Raha/Rakkaus (Money/Love), suom. Markku Into

Antologiassa Idän ja lännen runot: valikoima Neuvostoliiton ja Amerikan uutta runoa, suom. ja toim. Markku Lahtela (idän runot), Anselm Hollo (lännen runot) Weilin + Göös 1963

  • Jos menisin
  • Miles Davisille
  • Vuosia 25

Julkaisussa: Parnasso: kirjallinen aikakauslehti 2000; nro 4 Runot suomentanut Markku Into

  • Meksikon vaikutelmia: I–V
  • Pari kreikkalaista kirjoitelmaa: Kun presidentti Eisenhower
  • Pari kreikkalaista kirjoitelmaa: Phaestoksen kylässä on 25 perhettä
  • Pari kreikkalaista kirjoitelmaa: Tavallaan
  • Sacré-Coeur Café

Teokset

Lähteet

  1. ↑ Gregory Corso, (Arkistoitu – Internet Archive) Lahden kaupunginkirjaston runotietokanta 2.12.2021, viitattu 6.12.2021

Aiheesta muualla