

Hakali on Lappeenrannan kaupunginosa. Hakali sijaitsee noin 7 kilometriä Lappeenrannan keskustasta itään päin. Hakali kuuluu Lappeenrannan alueellisessa jaossa Lauritsalan alueeseen. Puutalovaltaisessa Hakalissa on asunut paljon Kaukaan tehtaan työläisiä. Hakalin itäosaa kutsutaan Hovinpelloksi ja sen itäpuolella kulkee Saimaan kanava. Lähimmät palvelut sijaitsevat 2 km länteen Lauritsalassa.
Hakalin pohjoisosassa sijaitsee Hovinpellon niitty, joka on maakunnallisesti arvokas perinneympäristö, jossa on tehty havaintoja harvinaisista kovakuoriaisista ja perhosista. Hakalin liikenneympyrän pohjoispuolella Kalevankadun varrella sijaitsee Hakalin paloasema, jossa toimii Lauritsalan vapaapalokunta. Palosemarakennus valmistui alun perin 1931 Hakalin kansakouluksi, mutta muutettiin paloasemaksi vuonna 1960. Hakalissa sijaitsee myös vuonna 1910 valmistunut Lauritsalan työväentalo, jota voi vuokrata juhlien tai tilaisuuksien järjestämiseen.