
Halloween on erityisesti englanninkielisissä maissa 31. lokakuuta vietettävä juhla. Nimi tulee englannin sanoista All Hallows’ Eve eli pyhäinpäivän aatto.
Halloweenin syntyyn on vaikuttanut kelttien samhain, syksyn juhla, jolloin vainajahenkien uskottiin liikkuvan. Halloweenia on vietetty Euroopassa perinteisesti kelttiläisen kulttuuriperinteen maissa, kuten Skotlannissa ja Irlannissa. Siirtolaiset toivat juhlan Yhdysvaltoihin. 1900-luvulla Halloweenista tuli Yhdysvalloissa yksi merkittävimmistä juhlista, erityisesti lasten keskuudessa.
Amerikkalaiseen halloweenin viettoon kuuluvat kauhuteemaiset naamiaisasut ja makeisten jakaminen. Juhlan tunnuksia ovat aaveet, noidat, vampyyrit, luurangot ja mustat kissat. Yleinen koriste on kurpitsalyhty.
Suomessa on vietetty syksyllä kekriä sadonkorjuujuhlana. Kylissä on voinut liikkua kekrihahmoiksi naamioituneita ihmisiä. Suomeksi halloweenista voidaan puhua myös marrasjuhlana.

Halloweenin perinteisiin on vaikuttanut kelttiläinen samhain-juhla. Samhain oli syksyllä vietetty vuoden vaihtumisen ja sadonkorjuun juhla. Sana samhain tarkoittaa kesän loppua. Uskomusten mukaan tämän maailman ja yliluonnollisen maailman väliset rajat katosivat luonnon kuihtuessa ja kuollessa. Henget saattoivat tällöin houkutella ihmisiä tuonpuoleiseen. Samhainin aikana poltettiin kokkotulia asutusten ympäristössä, koska tulien uskottiin antavan suojaa henkiä vastaan.
Kristinuskon levitessä lähetyssaarnaajia kehotettiin sulauttamaan kristittyjä tapoja pakanallisiin juhliin niiden kieltämisen sijaan. Myös samhain korvattiin kristillisellä juhlalla. Pyhäinpäivä eli kaikkien pyhien juhla oli omistettu kristinuskon pyhimyksille. 700-luvulla paavi Gregorius III siirsi Roomassa pyhäinpäivän vietettäväksi 1. marraskuuta. 800-luvulla paavi Gregorius IV laajensi ajankohdan koko lännen kirkkoon. Englanninkielisissä maissa päivän aattoa alettiin kutsua nimellä All Hallows’ Eve, ”kaikkien pyhien päivän aatto”.
Halloween yhdistyy vainajiin liittyviin perinteisiin. Meksikossa samaan aikaan vietetään kuolleiden päivää. Vanhoissa eurooppalaisissa tavoissa vuoden pimein aika yhdistettiin aaveisiin ja esivanhempien henkiin. Englannissa aaveet liitettiin ennen jouluun. Ajan myötä joulu keskittyi valoon ja halloween pimeyteen.
Halloweenia on vietetty Euroopassa kelttiläisen kulttuuriperinteen maissa. Irlantilaiset ja skotlantilaiset siirtolaiset toivat juhlan Yhdysvaltoihin. 1900-luvulla Halloweenista tuli Yhdysvalloissa yksi merkittävimmistä juhlista, erityisesti lasten keskuudessa.

Kurpitsalyhty on muodostunut halloweenin tärkeimmäksi tunnukseksi. Irvistävä kurpitsa tunnetaan myös nimellä Jack O’Lantern. Irlantilaisen tarinan mukaan lyhty on saanut nimensä Jack-nimiseltä mieheltä. Hän kiristi pirulta lupauksen, ettei hänen sielunsa joutuisi helvettiin. Jackia ei kuitenkaan hyväksytty taivaaseenkaan. Piru heitti Jackille helvetistä hiilen, jonka mies säilöi lyhdyksi nauriin sisään. Siitä lähtien Jackin sielu on etsinyt itselleen sopivaa lepopaikkaa pienen lyhdyn valossa. Yhdysvalloissa nauris on vaihtunut kurpitsaan.
Lyhtyjen lisäksi halloweenin kuvastoa ovat vainajat, aaveet, vampyyrit, noidat, lepakot ja mustat kissat. Yhdysvalloissa halloweenina ovelle saattaa ilmestyä joukko kummitus- tai muihin naamiaisasuihin pukeutuneita lapsia, jotka huutavat: Trick or treat! eli ”karkki vai kepponen”. Tällöin lapsille annetaan tavallisesti makeisia. Keppostelu ei nykyisin ole suositeltu tapa. Aikuiset voivat järjestää halloweenina omia naamiaisjuhliaan. Omenat ovat olleet perinteinen tarjoilu.
Uuspakanat saattavat viettää samhainia tai kuolleiden yötä. Wiccassa samhain on yksi vuodenkierron tärkeimmistä juhlista. Halloween on yksi satanistisen yhteisön The Satanic Templen juhlapäivistä. TST luonnehtii halloweenia yltäkylläisyyden juhlaksi, jossa omaksutaan pimeys ja sen estetiikka.
Katolinen kirkko on paikoin arvostellut juhlan pakanallisia piirteitä. Esimerkiksi Ranskassa kirkko on pelännyt, että halloween syrjäyttää pyhäinpäivän vieton. Ortodoksisessa kirkossa on suhtauduttu halloweenin viettoon kielteisesti sen sisältämien pakanallisten ainesten vuoksi.
Vuonna 2025 yhdysvaltalaiset käyttivät halloweenin juhlintaan arviolta 13,1 miljardia dollaria. Tästä summasta noin 4,3 miljardia kulutettiin naamiaisasuihin, 4,2 miljardia koristeisiin ja 3,9 miljardia makeisiin.
Monissa halloween-asuissa käytetään keinokuituja, joiden tuotanto ja hävittäminen voivat aiheuttaa ympäristöhaittoja. Myös halloween-koristeet valmistetaan tyypillisesti synteettisistä aineista. Monia asuja käytetään vain kerran. Myös osa koristeista on kertakäyttöisiä.
Yhdysvalloissa asuista kertyy arviolta yli viisi miljoonaa kiloa muovijätettä. Käyttämättä jääneitä kurpitsoja kertyy yli 400 miljoonaa kiloa. Kaatopaikoille päätyvät kurpitsat voivat tuottaa metaania, joka on voimakas kasvihuonekaasu.

Suomessa halloweenia vastaava juhla on kekri, satovuoden taitekohtaan sijoittuva työnjuhla. ”Sieluinpäivän iltana eli kekri-iltana naapurit kutsuivat toisiaan vieraiksi, lihaa syötiin ja viinaa juotiin ja yönvalvojaisia piettiin. Painittiin ja veisata völlötettiin.” (Valtimo). Vainajille tarjottiin juhlaruokaa.
Suomessa pyhäinpäivän nimi oli pyhäinmiestenpäivä vuoteen 1955. Kansanuskossa vanhat kekriperinteet ja kristilliset uskomukset sulautuivat yhteen. Uskottiin, että pyhäinmiestenpäivän aattoyönä pyhät miehet, autuaat marttyyrivainajat, olivat joukolla liikkeellä.
Halloween alkoi tulla Suomeen 1980-luvulta alkaen vaihto-opiskelijoiden mukana. Varhaisen halloween-juhlan oli järjestänyt Helsingin sotainvalidien naisjaosto ravintola Kalastajatorpalla vuonna 1950. Juhla alkoi yleistyä 1990-luvulla, mutta vielä vuosikymmenen puolivälissä halloween ei juuri näkynyt Suomessa. Erikoiskaupan Liitto suositteli vuonna 1999, että halloweenia juhlittaisiin Suomessa kansainvälisen tavan mukaan 31.10.
2010-luvulla kiinnostus halloweenin viettämiseen alkoi kasvaa. Juhlasta tuli tavanomainen osa päiväkotien ja koulujen toimintaa. Nykyisin halloween on monilla korvannut pyhäinpäivän vieton, erityisesti nuoremman sukupolven keskuudessa. Halloweenille on ehdotettu suomenkielisiksi vastineiksi sanoja marrasyö, kekrijuhla, hämärän juhla, hallainyö, kurpitsajuhla ja haamuaatto. Kekrinä voi kulkea kekripukkeja, kekrittärejä, kekrimörköjä tai kekrikyöpeleitä.
Suomessa halloweenia ei ole merkitty almanakkaan. Lännen kirkossa pyhäinpäivän perinteinen päivämäärä on 1. marraskuuta, jolloin sen aatto on 31. lokakuuta. Vuodesta 1955 lähtien pyhäinpäivä on Suomessa ollut lauantai, joka osuu lokakuun 31. päivän ja marraskuun 6. päivän väliseen aikaan. Suomessa karnevaalimaista halloween-juhlaa ei ole haluttu sitoa kristilliseen pyhäinpäivään.
Alkuperäisen perinteen mukaan talojen ovilla saa kierrellä vain lokakuun viimeisenä päivänä tiettynä aikana. Osa kunnista on ohjeistanut, että makeisia saa käydä pyytämässä vain niillä ovilla, joissa on halloween-aiheinen koriste. Kiertely on lopetettava viimeistään kello 19.30.