
Oy Hangö Line Ab (markkinointinimenä Hango Line tai HanGo Line) oli vuonna 1988 perustettu suomalainen laivanvarustamo, jonka oli tarkoitus aloittaa autolauttaliikenne Hangon ja Gotlannin Visbyn välillä. Yritys järjesti osakeannin syys-lokakuussa 1989, mutta se epäonnistui eikä juuri muuta rahoitusta ollut, ja hanke kariutui. Yrityksen toimitusjohtaja oli Anders Lindholm.
Reitti oli tarkoitus avata keväällä 1990 yhteensä 700 matkustajaa ottavalla M/S Scandinavialla, jossa oli 305 hyttipaikkaa ja 180 autopaikkaa. Aluksen myyjä, kaskislainen KG-Line ei kuitenkaan luovuttanut alusta sopimuksen mukaan joulukuussa 1989, koska ilmeni ettei Hango Line ollut enää varsinainen ostaja vaan laivan omistus olisi muuttuneen tilanteen takia siirtynytkin Vaasanlaivoille, jonka kilpailijaksi KG-Line oli samaan aikaan pyrkimässä Merenkurkun liikenteessä.
Oy Hangö Line Ab:n toiminta loppui 1994. Visbyn reitille kaavailtu, saksalaiselta Orenstein & Koppelin telakalta vuonna 1965 valmistunut autolautta, alun perin norjalaisen Otto Thoresenin Viking III, oli 1990–1991 Vaasanlaivojen käytössä nimellä Fenno Star.