Harri Jansson

Harri Jansson (s. 23. joulukuuta 1945 Helsinki) on entinen suomalainen 400 ja 800 metrin juoksija, jonka uran huippuvuodet olivat 1960-luvulla.

Harri Janssonin isä Kurt Jansson toimi 1951–1953 diplomaattina Pariisissa ja sen jälkeen New Yorkissa. Harri Jansson vietti nuoruutensa aina 1960-luvulle Yhdysvalloissa.

Suomeen tultuaan hän edusti yleisurheilijana HIFK:ta. Kesällä 1964 hän voitti 800 metrin Suomen-mestaruuden 20-vuotiaiden SM:ssä ja saavutti pronssia Kalevan kisoissa Oulussa. Seuraavana vuonna hän saavutti 20-vuotiaiden Suomen-mestaruuden 400 ja 800 metrillä. Samana kesänä hän juoksi 800 metrillä ennätyksensä 1.49,2, joka on edelleenmilloin? HIFK-urheilijan paras 800 metrin tulos.selvennä Sen jälkeen Jansson sai SM-tason menestystä enää viesteissä 4×800 metrillä vuosina 1968 ja 1969, jolloin HIFK sijoittui Harri Jansson ankkurinaan molemmilla kerroilla kolmanneksi.

Suomessa vietetyn armeijavuoden jälkeen Harri Jansson siirtyi 1960-luvun puolivälissä Kanadaan, jossa hän työskenteli eläkkeelle siirtymiseensä asti kanadalaisissa pankeissa Industrial Acceptance Corporation, Bank of Montreal ja Richmond Savings. Bank of Montrealissa hän työskenteli 20 vuotta. Eläkevuosinaan Jansson on toiminut finanssialan asiantuntijana Vancouverissa, jossa hän viime vaiheessa on asunut. Janssonista tuli vuonna 2005 Suomen kunniakonsuli Kanadan Vancouveriin.

Lähteet

  1. ↑ Harri Jansson 🔒 (Vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu) Tilastopaja.
  2. 1 2 Harri Jansson, pankkiirista Vancouverin kunniakonsuliksi 2005. vapaasana.com. Arkistoitu 3.5.2014. Viitattu 3.5.2014.
  3. ↑ HIFK yleisurheilu - Historia 2014. hifkfriidrott.fi. Arkistoitu 3.5.2014. Viitattu 3.5.2014.