
Hasan Abdrahim (Abdurrahim; 13. helmikuuta 1914 Helsinki – 5. maaliskuuta 1940 Säkkijärvi) oli tataaritaustainen suomalainen pikaluistelija, joka kaatui Talvisodassa. Hänen isänsä oli liikemies Ymär Abdrahim.
Abdrahim (Abdurrahim, حسن عبد الرحيم) oli taustaltaan Suomen tataariyhteisön jäsen. Hänen isänsä oli sotia ennen tunnettu helsinkiläinen kangaskauppias Ymär Abdrahim, jonka liikkeessä Hasankin työskenteli. Hän tuli tunnetuksi 1930-luvun lopulla Helsingin Luistinkiitäjien pikaluistelijana. Hän osallistui ensimmäisen kerran SM-kisoihin talvella 1938 sijoittuen kymmenenneksi. Parhaat matkat olivat hänellä 500 ja 1 500 metriä, joissa sijoitus oli kahdeksas. Seuraavan vuoden SM-kisoissa hän sijoittui yhteispisteissä viidenneksi sijoittuen 1 500 metrillä neljänneksi ja 500 metrillä viidenneksi. Samana vuonna Helsingissä käydyissä MM-kisoissa Abrahim oli myös mukana. Hänen paras matkansa oli 500 metriä, jossa hän sijoittui seitsemänneksi yhdessä norjalaisten nimimiesten Charles Mathiesenin ja Ivar Ballangrudin kanssa. Suomalaisista hänen taakseen jäivät kolmen matkan yhteispisteissä 1940-luvun tulevat suomalaisnimet Pentti Lammio, Keijo Lehdikkö ja Kalevi Laitinen. Pikaluistelun lisäksi Abdrahim kilpaili pikaluistelijoille tyypilliseen tapaan pyöräilyssä ja edusti helsinkiläisseura Pyörä-Tovereita.
Abdrahim osallistui Talvisotaan Ässärykmentissä. Hän haavoittui käsivarteen, olkavarteen ja kaulaan, menehtyen myöhemmin samana päivänä eli 5. maaliskuuta 1940 Viipurinlahden pohjoispuolella Säkkijärven Niskapohjassa. Hän kuoli joukkosidontapaikalla. Sotien jälkeen hänen seuransa Helsingin Luistinkiitäjät (HLK) järjesti 1940-luvun lopulla hänelle nimettyä muistokilpailua Eläintarhan kentällä.