| Hudson Williams | |
|---|---|
Hudson Williams vuonna 2025 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 13. helmikuuta 2001 |
| Kansalaisuus | Kanada |
| Ammatti | Näyttelijä |
| Näyttelijä | |
| Aktiivisena | 2020 - |
| Merkittävät roolit | Shane Hollander (Heated Rivalry) |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
Hudson Williams (s. 13. helmikuuta 2001 Kelowna, Brittiläinen Kolumbia) on kanadalainen näyttelijä. Hän tuli tunnetuksi roolistaan Shane Hollanderina televisiosarjassa Heated Rivalry (2025–).
Williams syntyi Kelownassa, Brittiläisessä Kolumbiassa. Hän varttui Kamloopsissa, minne hänen perheensä muutti hänen ollessaan nuori. Williamsin äiti on korealainen ja hänen isällänsä on brittiläisiä ja alankomaalaisia juuria.
Vuonna 2020 Williams muutti Vancouveriin opiskelemaan Langara Collegessa. Valmistuttuaan hän alkoi käsikirjoittamaan, ohjaamaan ja tuottamaan lyhytelokuvia, käydessään samalla koe-esiintymisissä. Hän elätti itseään tarjoilijana, ennen kuin sai roolin Heated Rivalrysta.
Williams oli saanut pieniä rooleja sarjoista Allegiance ja Tracker.
Vuonna 2025 Williams sai ensimmäisen pääosansa televisiosarjassa, kun hänet roolitettiin Shane Hollanderin rooliin Jacob Tierneyn ohjaamassa Heated Rivalryssa. Roolitukseen vaikutti suuresti Williamsin ja hänen vastanäyttelijänsä Connor Storrien välinen kemia. Williamsin roolisuoritus sai paljon arvostusta hahmon tulkinnasta, hienovaraisesta näyttelemisestä ja mikroilmeiden taitavasta käytöstä.
Marraskuussa 2025 Williams kertoi haastattelussa olevansa mukana tulevassa Netflix-sarjassa The Altruists. Sarja kertoo Sam Bankman-Friedista ja Caroline Ellisonista.
Williams ja Storrie äänittivät yhdessä romanttisen fantasia-audiosarjan Ember and Ice, jonka tuotti äänisovellus Quinn. Audiosarjan kolme jaksoa julkaistiin 30. joulukuun 2025 ja 5. tammikuun 2026 välissä.
Helmikuussa 2026 julkaistiin, että Williams on saanut roolin tulevassa televisiosarjassa Yaga. Sarja on uudelleen kuvitelma slaavilaisen mytologian hahmosta Baba Yaga. Maaliskuussa hänet roolitettiin elokuvan Apparatus pääosaan. Toista pääosaa näyttelee Dylan O'Brien. Huhtikuussa hänet roolitettiin tulevaan elokuvaan Tyrant. Elokuvaa tähdittää Julia Garner, Demi Moore ja Charlize Theron.
| Vuosi | Suomenkielinen nimi | Alkuperäinen nimi | Rooli |
|---|---|---|---|
| 2024 | Nobody Dumps My Daughter | Nobody Dumps My Daughter | Sean |
| TBA | Apparatus | Apparatus | Tyler |
| TBA | Tyrant | Tyrant |
| Vuosi | Suomenkielinen nimi | Alkuperäinen nimi | Rooli | Muuta |
|---|---|---|---|---|
| 2024 | Allegiance | Allegiance | Junior | |
| 2024 | All I Need For Christmas | All I Need For Christmas | TJ | Televisioelokuva |
| 2025 | Tracker | Tracker | Brandon Stokes | |
| 2025 | Heated Rivalry | Heated Rivalry | Shane Hollander | |
| TBA | The Altruists | The Altruists | Duncan Rheingans-Yoo | |
| TBA | Yaga | Yaga | Henry Park |