| Osa artikkelisarjaa |
| Sosialismi |
|---|
International Union of Socialist Youth, lyh. IUSY (suom. Sosialistisen nuorison kansainvälinen unioni) on suurin kansainvälinen poliittinen yhteistyöorganisaatio sisältäen jäseniä 100 valtion 143 sosiaalidemokraattisesta nuorisojärjestöstä. Suomesta järjestöön kuuluvat Demarinuoret ja Demariopiskelijat. IUSY:llä on toimistoja kaikissa maanosissa keskustoimiston sijaitessa Euroopassa, Itävallan pääkaupungissa Wienissä.
Organisaation presidenttinä toimii kaudella 2026–2028 Sergio Amante Espanjan sosiaalidemokraattisesta nuorisojärjestöstä. IUSY on täysivaltainen jäsen Euroopan nuorisofoorumissa, joka puolestaan toimii sekä Euroopan neuvostossa että Euroopan unionissa. Lisäksi YES – Euroopan sosiaalidemokraattiset nuoret tekee tiivistä yhteistyötä IUSY:n kanssa.
IUSY perustettiin 30. syyskuuta 1946 Pariisissa, mutta järjestö kokee jatkavansa vuonna 1907 perustetun ensimmäisen kansainvälisen, poliittisesti vasemmistolaisen nuorisojärjestön, Sosialististen nuorisojärjestöjen kansainvälisen unionin toimintaa.
IUSY:n keskeisiä tavoitteita ovat vapaus ja ihmisoikeudet, tasa-arvo, demokratia, kansainvälinen solidaarisuus ja ongelmien ratkaisu poliittisin keinoin.
Kansainväliset nuorten tapaamiset, joissa on jopa 50 000 osallistujaa (1929 Wien), on erittäin tärkeä perinne sosialistisilla nuorisojärjestöillä. Vuonna 1952 IUSY aloitti tämän perinteen ensimmäisellä IUSY leirillä Wienissä.