Latun vanhemmat olivat talollinen, kunnanvanhin Aaprami Lattu ja Saara Kämpäs. Hän valmistui kansakoulunopettajaksi ja lukkariksi Kolppanan suomalaisesta seminaarista 1876 ja toimi opettajana Inkerissä Liisilässä, Rahikkalassa ja Tuutarissa 1876–1884. Hän oli samaan aikaan myös kunnankirjurina ja kirjastonhoitajana Tuutarissa.
Lattu toimi Suomalaisen teatterin näyttelijänä 1884–1902 ja Kansallisteatterin näyttelijänä 1902–1918. Hän oli myös Suomalaisen teatterin ja Kansallisteatterin kirjastonhoitajana 1884–1927, Suomalaisen näyttämön eläkelaitoksen esimiehenä 1896-1918 ja Kansallisteatterin hallintoneuvoston jäsenenä vuodesta 1909.
Iisakki Lattu näytteli uransa aikana yli 200 roolissa. 1920-luvulla hän esiintyi myös muutamassa elokuvaroolissa. Näyttelijänä Lattu tunnettiin kansanomaisena koomikkona, hänen tunnetuimpia näytelmäroolejaan olivat Aleksis KivenNummisuutareiden Topias sekä Aleksandr Ostrovskin Myrsky-näytelmän Onnenpoika. Lattu myös ohjasi ja sovitti näyttämölle useita näytelmiä. Lisäksi hän oli taiteellisesti lahjakas ja osallistui tauluillaan Taiteilijaseuran näyttelyyn.
Lattu kirjoitti kaunokirjallisia kertomuksia sanomalehtiin, kalentereihin ja albumeihin. Vuosina 1902–1906 Lattu toimitti joulujulkaisua nimeltä Jouluvieras Inkeriläisiin koteihin. Hän myös suomensi venäläisiä romaaneja ja näytelmiä.
Latun puoliso vuodesta 1890 oli Josefina Pitkänen (k. 1930).
Teoksia
Uusi venäläis-suomalainen ja suomalais-venäläinen tulkki eli kaikille vasta-alkaville uusi erittäin helppotajuinen ja käytännöllinen keino oppia pian opettajatta ja valmistuksetta puhumaan suomea: tämä tulkki sisältää suuren valikoiman jokapäiväisessä puheessa esiytyviä sanoja ja lauseita ja on jokaisen sanan ääntämistapa tässä kirjassa tarkoin osoitettu paikassansa; tekijät Vladimir Smirnoff ja Iisakki Lattu. Lindstedt'in käytännöllisiä tulkkikirjoja, n:o 10. Helsinki 1905, 2. painos 1909
Saimaan rannalla: I-näytöksinen laulunäytelmä. Tekijät Kaarlo Bergbom ja J. Korhonen; sävelet kansanlauluista valinnut Kaarlo Bergbom, pianolle sovittanut Isakki Lattu. Näytelmäkirjasto, n:o 23. Kirja, Helsinki 1928
C. P. Riis: Hardangerin harjulla: yksinäytöksinen norjalainen laulunäytelmä; suomentanut C. Edv. Törmänen; sävelet norjalaisista kansanlauluista valinnut Kaarlo Bergbom; pianolle sovittanut Iisakki Lattu. Näytelmäkirjasto, n:o 24. Kirja, Helsinki 1928
Suomennoksia
Maksim Gorki: Pohjalla: kuvaelmia: 4 näytöstä. Otava 1904 (alkuteos На дне)