Indikatiivi

Indikatiivi
Ilmaisee	toteamusta tai tekemisen todellisuutta.
Suomen kielessä
Persoonat	yksikön 1. persoona (minä); yksikön 2. persoona (sinä); yksikön 3. persoona (hän); monikon 1. persoona (me); monikon 2. persoona (te); monikon 3. persoona (he); passiivi
Aikamuodot	preesens; imperfekti; perfekti; pluskvamperfekti;
Esimerkki	Hän syö.
Tapaluokat suomen kielessä
	Indikatiivi; Konditionaali; Imperatiivi; Potentiaali
	Infobox OK

Indikatiivi (vanhoissa suomen kieliopeissa myös tositapa, joissakin kielioppiperinteissä myös deklaratiivi) on verbin tapaluokka eli modus.

Indikatiivia käytetään ilmaisemaan väitteitä tai kysymyksiä. Kielissä, joissa on useampia moduksia, se on neutraali perustapaluokka, joka vertautuu muihin, usein tunnuksellisiin moduksiin.

Suomessa (ja useissa muissa kielissä) indikatiivi on tunnukseton, ja sillä on täydellinen tempus- ja persoonataivutus.

Lähteet

1 2 3 Kielitiede:indikatiivi – Tieteen termipankki tieteentermipankki.fi. Viitattu 30.12.2025.
↑ Crystal, David: A dictionary of linguistics and phonetics, s. 242. Malden, MA ; Oxford: Blackwell, 2008. ISBN 978-1-4051-5296-9
1 2 VISK - § 1590 Modukset ja niiden suhde modaalisuuden lajeihin scripta.kotus.fi. Arkistoitu 4.2.2025. Viitattu 30.12.2025.

Aiheesta muualla

Suomen kielen verbien taivutuskaava (Arkistoitu – Internet Archive) Henri Heinosen tekemä verbien taivutuskaava

[:0-1] 1 2 3 Kielitiede:indikatiivi – Tieteen termipankki tieteentermipankki.fi. Viitattu 30.12.2025.

[2] Crystal, David: A dictionary of linguistics and phonetics, s. 242. Malden, MA ; Oxford: Blackwell, 2008. ISBN 978-1-4051-5296-9

[:1-3] 1 2 VISK - § 1590 Modukset ja niiden suhde modaalisuuden lajeihin scripta.kotus.fi. Arkistoitu 4.2.2025. Viitattu 30.12.2025.