| Iron Sky | |
|---|---|
Virallinen teatterijuliste. |
|
| Ohjaaja | Timo Vuorensola |
| Käsikirjoittaja |
|
| Tarina |
|
| Tuottaja |
|
| Säveltäjä | Laibach |
| Kuvaaja | Mika Orasmaa |
| Leikkaaja | Suresh Ayyar |
| Lavastaja | Ulrika von Vegesack |
| Erikoistehosteet | |
| Pääosat | |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | |
| Tuotantoyhtiö | |
| Ensi-ilta | |
| Kesto | 93 minuuttia |
| Alkuperäiskieli | englanti, saksa |
| Budjetti | 7 500 000 euroa |
| Tuotto | 9 987 577 dollaria |
| Katsojat | 181 327 (Suomessa) |
| Seuraaja | Iron Sky: The Coming Race |
| Aiheesta muualla | |
| Virallinen sivusto | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Iron Sky on Timo Vuorensolan ohjaama tieteiskomediaelokuva, joka julkaistiin 4. huhtikuuta 2012. Elokuva sijoittuu vuoteen 2018 ja kertoo siitä, kuinka vuonna 1945 kuun pimeälle puolelle lentäneet natsit palaavat valloittamaan maailman. Elokuva on pääosin englanninkielinen, mutta saksan kieli on myös suuressa osassa. Elokuvassa päärooleja esittävät Julia Dietze, Christopher Kirby ja Götz Otto sekä muun muassa Tilo Prückner ja Udo Kier.
Iron Skyn ensi-ilta oli 11. helmikuuta Berliinin elokuvajuhlilla, jossa se sai kriitikoilta ristiriitaisen vastaanoton. Vuonna 2012 elokuva palkittiin Hopeinen Melies -palkinnolla sekä yleisöpalkinnolla Brysselin kansainvälisillä fantasiaelokuvafestivaaleilla. Saman vuoden toukokuussa elokuvan tuottaja Tero Kaukomaa kertoi, että elokuvasta on suunnitteilla kaksi jatko-osaa.
Elokuva kertoo natseista, jotka vuonna 1945 pakenivat Etelämantereelta avaruuteen SS-upseeri Hans Kammlerin kehittämän teknologian turvin. He perustavat Kuun Maahan näkymättömälle puolelle Schwarze Sonnen (suom. musta aurinko) tukikohdan, jossa heidän oli määrä rakentaa voittamaton sotalaivasto ja vallata maapallo takaisin tilaisuuden tullen. Vuonna 2018 hyökkäyksen hetki on vihdoin käsillä, ja elokuvan päähenkilö Renate Richter lähetetään yhdessä miesystävänsä Klaus Adlerin kanssa Maahan tehtävänään salamurhata Yhdysvaltain presidentti.
Richter, Adler ja heidän kaappaamansa yhdysvaltalainen astronautti James Washington kaappaavat presidentin assistentin Vivian Wagnerin (viittaa Viiviin ja Wagneriin). He yhdistävät natsismin sanoman uudelleenvalintaan pyrkivän presidentin vaalikampanjaan. Renate alkaa kuitenkin epäillä arvojaan, kun planeetta ei osoittaudukaan odotetunlaiseksi rappiomaailmaksi.
| Julia Dietze | … | Renate Richter |
| Götz Otto | … | Klaus Adler |
| Christopher Kirby | … | James Washington |
| Tilo Prückner | … | Doktor Richter |
| Udo Kier | … | Wolfgang Kortzfleisch |
| Peta Sergeant | … | Vivian Wagner |
| Stephanie Paul | … | Yhdysvaltain presidentti |
Iron Sky -elokuvan ohjasi Timo Vuorensola, joka oli ohjannut myös Energia Productionsin edellisen Star Wreck: In The Pirkinning -elokuvan. Vuorensolan mukaan ajatuksen kuunatsielokuvasta esitti alun perin Jarmo Puskala yhteisen saunaillan aikana vuonna 2005. Käsikirjoittajaksi ryhtyi kirjailija Johanna Sinisalo, joka kirjoitti yhteensä 14 käsikirjoitusversiota. Toiseksi käsikirjoittajaksi palkattiin myöhemmin Michael Kalesniko, joka Vuorensolan mukaan muutti elokuvaa tyylillisesti kevyemmäksi ja helpotti rahoituksen saamista. Juoni ja keskeisimmät hahmot ovat Sinisalon keksimiä, mutta eniten käsikirjoituksesta olivat Vuorensolan mukaan lopulta vastuussa Kalesniko ja Vuorensola itse. Englanninkieliseen dialogiin pyydettiin apua yhdysvaltalaiselta Andrew Shermanilta, ja saksan käännöksissä auttoi Roman Schatz. Viimeisen version kirjoittamiseen osallistui myös elokuvaohjaaja Antti-Jussi Annila. Käsikirjoituksesta tuli 90 sivua pitkä. Kaikkia kirjoitettuja kohtauksia ei kuitenkaan lopulta taloudellisista ja teknisistä syistä onnistuttu kuvaamaan.
Suomen elokuvasäätiö myönsi elokuvalle tukea yhteensä 800 000 euroa. Varusteleka toimi elokuvan pääsponsorina ja hoiti lähes kaiken puvustuksen. Star Wreck -sarjan luoja Samuli Torssonen toimi elokuvan tuottajana ja erikoistehosteryhmän johtajana. Musiikista vastasivat Ben Watkins ja slovenialainen industrial-yhtye Laibach. Elokuvan ensimmäinen traileri julkaistiin 6. toukokuuta 2008 ja toinen 14. toukokuuta 2010.
Iron Skyta kuvattiin Saksassa syksyllä 2010, ja kuvauksia jatkettiin alkuvuodesta 2011 Australiassa, jossa kuvattiin elokuvan studiokohtaukset vihreän taustan edessä. Kuvaukset saatiin valmiiksi helmikuun alussa, minkä jälkeen alkoi erikoistehosteiden tekeminen Tampereella.
Alun perin kaiken piti olla valmiina lokakuussa 2011. Energia kuitenkin ilmoitti 14. maaliskuuta 2011 Twitterissä, että elokuva myöhästyy ja ilmestyy aikaisintaan vuonna 2012. Toukokuussa 2011 ilmestyneessä teaserissa ilmoitettiin elokuvan julkaisupäiväksi 4. huhtikuuta 2012, josta tuli Suomen ensi-illan päivämäärä. Elokuvan maailman ensi-ilta oli Berliinin elokuvajuhlilla 11. helmikuuta, ja 26. maaliskuuta järjestettiin Tampereella ennakkonäytös, jossa mukana olivat myös musiikin elokuvaan tehnyt slovenialainen Laibach-yhtye. Saksan ensi-ilta oli 5. huhtikuuta.
Elokuva sai ilmestyessään kriitikoilta ristiriitaisen vastaanoton; arvioita kokoavalla Rotten Tomatoes -sivustolla elokuvalla on kolmeenkymmeneenkuuteen arvosteluun perustuva 36 prosentin rotten-arvosana.
Monet arvostelijat pitivät elokuvan konseptista, mutta pitivät valmista elokuvaa tylsänä. Vapaa toimittaja ja elokuva-arvostelija Kalle Kinnunen suhtautui Suomen Kuvalehden Kuvien takaa -blogissaan elokuvaan varauksella: ”Idea on tietenkin viihdyttävän kreisi, mutta Iron Sky ei ole lähellekään tarpeeksi rohkea.” Myös Varietyn Leslie Felperin piti konseptia parempana kuin elokuvaa itseään, jota hän luonnehti ”laimeaksi”. The Guardianin Andrew Pulver oli ensi-illan jälkeen pettynyt näkemäänsä: ”Se ei ole kamala missään mielessä. Se ei vain ole läheskään yhtä hauska ja julkea kuin sen mahtava lähtökohta antaa odottaa.” FilmSchoolRejects.com-sivuston Cole Abaiusin mielestä elokuvan käsikirjoitus oli halpa, mutta hän antoi myönteistä palautetta Julia Dietzen ja Udo Kierin rooleille. The Hollywood Reporterin David Rooneyn mielestä elokuvan juoni oli heikko eivätkä vitsit toimineet, mutta hänkin nosti Dietzen roolin yhdeksi elokuvan parhaista puolista. Time Out -lehden arvostelijan mielestä elokuva olisi tarvinnut ohjaajaa, joka ymmärtää sekä satiiria että scifiä, ja mainitsi esimerkkeinä Paul Verhoevenin ja Roland Emmerichin. Hän piti Iron Skyta rasittavana ja antoi sille kaksi tähteä viidestä.
Jopa kriitikot, jotka eivät pitäneet elokuvasta, pitivät sen erikoistehosteita onnistuneina. Yksi elokuvasta pitäneistä kriitikoista oli Screen Dailyn Mark Adams, joka nosti elokuvan hyviksi puoliksi erikoistehosteet sekä Julia Dietzen ja Götz Otton roolisuoritukset, jotka hänen mielestään pitivät tarinan koossa. Viiden tähden arvion elokuva sai Aamulehden Markus Määttäseltä, joka kehui Vuorensolan ohjausta ja Samuli Torssosen tiimin luomia erikoistehosteita, joita hän vertasi Taru sormusten herrasta -elokuvasarjan vastaaviin. Hän myös ylisti elokuvan konseptia: ”Tarina Kuun pimeällä puolella hyökkäystä Maata vastaan puuhaavista natseista on niin älytön, että se imee mukaansa ihan pelkällä rohkeudellaan. Kun uskaltaa ajatella tarpeeksi ohi kaikesta muusta, syntyy lopulta suuruutta, jopa Tampereen Multisillassa, ja juuri oikeaan aikaan.” Iltalehden Juho Rissanen puolusti elokuvaa voimakkaasti hehkuttamalla sitä parhaaksi suomalaiseksi elokuvaksi vuosiin ja vertaamalla Vuorensolaa Sormusten herra -trilogian ohjaajaan Peter Jacksoniin. Hän syytti elokuvaa arvostelleita suomalaiskriitikoita turhanpäiväisiin yksityiskohtiin tarttumisesta.
Elokuvan näki ensi-iltaviikollaan Suomessa, saksankielisessä Euroopassa ja Norjassa yhteensä 250 000 katsojaa. Tästä Suomen osuus oli 70 000 katsojaa.
Iron Skyn piti elokuvan nettisivujen mukaan saada laaja teatterilevitys myös Isossa-Britanniassa, jossa paikallinen levittäjä päätti kuitenkin esittää elokuvaa ainoastaan yhden päivän ajan 23. toukokuuta 2012.
Hyvistä katsojamääristä huolimatta Iron Sky aiheutti lopulta tuottajilleen miljoonaluokan tappiot ja ajoi Blind Spot Picturesin taloudellisiin vaikeuksiin. Elokuvan tuottajan Tero Kaukomaan mukaan tappiot johtuivat pitkälti siitä, että elokuva vuosi aikaisin internetin laittomille lataussivustoille ja ettei elokuvaa pystytty tarjoamaan lainkaan netin laillisissa palveluissa. Iron Sky on tuottanut maailmalla noin kahdeksan miljoonaa dollaria, josta Suomen osuus on noin kaksi miljoonaa dollaria.
Vuonna 2013 Iron Sky voitti audiovisuaalisen alan Hulda-vientipalkinnon, jonka myönsi elokuva- ja televisioalan vientiorganisaatio Favex (nykyisin Audiovisual Finland).
Elokuva jatko-osa Iron Sky: The Coming Race sai ensi-iltansa 16. tammikuuta 2019. Pääosin kiinalaisyleisölle suunnattu toinen jatko-osa Iron Sky: The Ark suunniteltiin julkaistavaksi vuonna 2019.
Elokuvien tuotantoyhtiö Iron Sky Universe Oy:stä jätettiin konkurssihakemus lokakuussa 2020 maksuvaikeuksien takia.
Elokuvasta oli kehitteillä videopeli Iron Sky: Operation Highjump, jonka tapahtumien oli tarkoitus toimia elokuvan johdantona. Pelin tapahtumien suunniteltiin sijoittuvan vuoteen 1945 Etelämantereella sijaitsevaan salaiseen tukikohtaan, jossa natsit rakentavat avaruusaluksia kuulentoa varten. Peliä kehittivät yhteistyössä oululainen LudoCraft ja jyväskyläläinen Alternative Games. Taloudellisten vaikeuksien vuoksi peliä ei koskaan julkaistu.