| Isohella Oy | |
|---|---|
| Perustettu | 1945 |
| Perustaja | Yrjö Isohella |
| Lakkautettu | 1986 (konkurssi) |
| Toimitusjohtaja | Sakari Isohella |
| Kotipaikka | Seinäjoki |
| Toiminta-alue | Suomi, Neuvostoliitto, Pohjoismaat, Länsi-Eurooppa |
| Toimiala | tekstiili- ja nahkateollisuus |
| Tuotteet | päähineet, ulkoilupukineet |
| Henkilöstö | 300 (1982) |
Isohella Oy, vuoteen 1977 Isohellan Teollisuus Ky, oli Etelä-Pohjanmaalla 1940-luvulta 1980-luvulle toiminut vaatetusteollisuusyritys, jonka tuotteita olivat lakit ja ulkoilupukineet. Vuosien varrella yrityksellä oli tuotantoa Seinäjoella, Evijärvellä, Ylistarossa ja Kurikassa. Suurimmillaan vuoden 1982 paikkeilla yritys työllisti noin 300 ihmistä. Tuotantopinta-alaa oli tuolloin noin 8 000 neliömetriä, ja vuodessa syntyi noin 60 000 pukinetta ja 300 000 päähinettä. Vuoden 1977 tienoilla Isohellan tuotannosta meni vientiin noin 40 prosenttia ja vuoden 1982 paikkeilla jo 80 prosenttia, eniten Neuvostoliittoon.
Yrjö Isohella perusti 1945 Evijärvelle mattokutomon, joka työllisti pian toista tuhatta kotikutojaa kuuden kunnan alueella. Yritys alkoi valmistaa myös lakkeja ja hattuja, joista tuli pian pääartikkeli tuotenimillä Harrison ja Masterson. Vuonna 1952 Isohellan Teollisuus Oy siirtyi Seinäjoelle, jossa yritys jatkoi vuoden 1956 paikkeilla konkurssiin menneen Rantalan Lakkitehtaan toimintaa turkislakkeja valmistaen. Tuotanto siirrettiin 1970-luvun keskivaiheilla Seinäjoelta naapuripitäjään Ylistaroon. Samoihin aikoihin Isohella osti suunnilleen samankokoisen kilpailijansa Kurikan Lakkitehtaan. Siellä Isohella alkoi valmistaa lakkeja ja takkeja myös nahasta. Vuonna 1977 Kurikan Lakkitehdas fuusioitiin Isohella Oy:öön ja toiminta jatkui Isohella-nimellä
Vuonna 1981 Isohella osti Ylistarosta Valion omistaman teollisuushallin, minkä jälkeen yrityksen tuotantokapasiteetti kaksinkertaistui ja henkilöstömäärä kasvoi noin 200:sta 300:aan. Nahkojen leikkaamiseksi Ylistaroon hankittiin 16 työntekijää vaativa 70 tonnin meisti.
1980-luvun puolivälissä yritys valmisti lakkien lisäksi naisten kappoja sekä Polar- ja Pupazzo-merkkisiä ulkoiluvaatteita, suunnittelijoinaan muun muassa Kalevi Fagerholm, Anu Pentik ja Irja Leimu. Isohellan toiminta loppui kuitenkin konkurssiin 1986.