Jaakko Pulli

Jaakko Pulli

Jaakko Johannes Pulli (31. toukokuuta 1906 Haavus, Sortavalan maalaiskunta – 23. joulukuuta 1983 Lahti) oli suomalainen säveltäjä, sanoittaja. Parhaiten Jaakko Pulli tunnetaan foxtrot-kappaleen ”Puuseppä” säveltäjänä, mutta hänen tuotantoonsa kuuluu myös paljon muita teoksia. Pulli sävelsi musiikkia kahdeksalla vuosikymmenellä.

Pulli oli mukana 21. lokakuuta 1934 Uudenmaan läänin Pyhäjärvellä työmies Uuno Dunderin muilutusyrityksessä. Pulli oli juopotellut kolmen paikkakuntalaisen miehen kanssa ja he saivat päähänpiston lähteä kyyditsemään kommunistina pitämäänsä Dunderia. He tunkeutuivat Dunderin asunnolle mutta Dunder onnistui vapautumaan heidän käsistään talon pihamaalla. Pulli oli laulanut Yks voima sydämehen kätketty on... kuljetettaessa ulos Dunderia, jota myös kehoitettiin sanomaan hyvästit, koska hän ei enää mahdollisesti tulisi palaamaan kotiin. Kyyditystä yrittäneet menivät sitten poliisilaitokselle kysymään, miksi kommunistien annettiin paikkakunnalla olla vapaina. Pulli lähetti muilutusyrityksen jälkeen Dunderille kirjeen, missä hän sanoi, että Dunder sai kiittää Pullia siitä että hän oli vielä hengissä. Poliisikuulustelussa kyyditsijät selittivät, että heidän tarkoituksensa oli kuljettaa Dunder erään kyyditsijän asunnolle, missä häntä olisi "opetettu" ja laulatettu isänmaallisia lauluja.

Sävellyksiä

Lähde:

Lähteet

  1. ↑ Tuonilmaisiin ovat siirtyneet (pdf) Karjalan Heimo. 1984, nro 1–2. Karjalan sivistysseura. Arkistoitu 20.12.2016. Viitattu 6.2.2019.
  2. ↑ Muilutuspuuhia Pyhäjärvellä. Humalaiset miehet aikoivat "opettaa" muudatta kommunistina pitämäänsä henkilöä, Ilta-Sanomat, 25.10.1934, nro 248, s. 1, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 20.10.2024
  3. ↑ Kyydityshenkeä Pyhäjärvellä (UI.) Säveltäjä Pulli yrittänyt opettaa isänmaallisia lauluja Bacchuksen voimalla, Helsingin Sanomat, 26.10.1934, nro 289, s. 3, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 20.10.2024
  4. ↑ Toivo Pulli: Sävelten Jaakko, s. 235 - 237. Sortavalan Pulli-suku ry, 2006.
  5. 1 2 3 https://www.finna.fi/Record/viola.1111616[vanhentunut linkki]

Kirjallisuus