| James Bridges | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 3. helmikuuta 1936 Paris, Arkansas, Yhdysvallat |
| Kuollut | 6. kesäkuuta 1993 (57 vuotta) Los Angeles, Kalifornia |
| Kansalaisuus | |
| Ammatti | ohjaaja, käsikirjoittaja |
James Bridges (3. helmikuuta 1936 Paris, Arkansas – 6. kesäkuuta 1993 Los Angeles, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja.
Bridges teki televisiokäsikirjoituksia muun muassa Alfred Hitchcock esittää -sarjaan. Sen lisäksi hän näytteli televisiosarjoissa ja viidessä elokuvassa. Bridgesin ensimmäinen elokuvakäsikirjoitus oli vuonna 1966 valmistuneeseen elokuvaan Sonorasta lounaaseen.
Bridges oli vuonna 1973 ehdolla parhaan sovitetun käsikirjoituksen Oscar-palkinnon saajaksi elokuvasta Arvosanametsästys. Parhaasta alkuperäisestä käsikirjoituksesta hän oli ehdolla vuonna 1979 elokuvasta Kiina-ilmiö.
Bridgesin muihin töihin kuuluvat muun muassa elokuvan Urban Cowboy (1980) ohjaus ja käsikirjoitus. Hänen viimeiseksi elokuvatyökseen jäi vuonna 1990 valmistuneen elokuvan Valkoinen metsästäjä, musta sydän käsikirjoitus.