
Jimmy Lee Swaggart (15. maaliskuuta 1935 – 1. heinäkuuta 2025) oli yhdysvaltalainen helluntailaistaustainen evankelista, pastori ja gospelmuusikko.
Swaggart syntyi Louisianan Ferridayssä. Hänestä tuli nuorena helluntailaisen Assemblies of God -kirkon saarnaaja, joka myös esitti kristillistä musiikkia ja johti herätyskokouksia. Vuonna 1959 hänestä tuli virallisesti Assemblies of Godin pastori, ja vuonna 1969 hän aloitti oman radio-ohjelmansa The Camp Meeting Hourin. Sitten hän siirtyi televisioon, josta hänet parhaiten tunnetaan. Hän aloitti työnsä televisiosaarnaajana vuonna 1975.
Swaggartin televisiolähetykset nousivat suureen suosioon ja saavuttivat laajan yleisön niin Yhdysvalloissa kuin sen ulkopuolellakin.
Vuonna 1988 Swaggart joutui skandaaliin jäätyään kiinni prostituoidulla vierailusta. Kilpailevan televisiosaarnaajan Marvin Gormanin ottamassa valokuvassa Swaggart oli ollut viemässä prostituoitua motelliin. Skandaalista teki entistä suuremman se, että Swaggart itse oli aiemmin tuominnut Marvin Gormanin ja Jim Bakkerin siveettömän seksuaalisen käytöksen. Swaggart esitti anteeksipyynnön kyynelehtien. Ozzy Osbourne levytti Swaggartia ja tämän prostituutioskandaalia pilkkaavan kappaleen ”Miracle Man” vuoden 1988 albumilleen No Rest for the Wicked. Swaggart oli aiemmin kritisoinut toistuvasti Osbournen musiikkia ja live-esiintymisiä ja piti niitä saatanallisina.
Skandaali keskeytti Swaggartin uran vain tilapäisesti. Hänet erotettiin Assemblies of God -kirkon tehtävistä määräajaksi. Swaggart kuitenkin palasi televisioon ennen aikojaan; hän sanoi, että ilman hänen varhaista paluutaan miljoonat ihmiset joutuisivat Helvettiin. Kirkko katsoi, että hän ei katunut kunnolla. Hän menetti pastorin valtakirjansa ja ryhtyi tunnustuskunnattomaksi julistajaksi. Vuonna 1991 hän jäi uudemman kerran kiinni prostituoidulla asioimisesta, mikä keskeytti hänen uransa taas tilapäisesti.
Swaggart oli suosittu gospelmuusikko, joka julkaisi uransa varrella suuren määrän albumeja. Hän oli 1970–1980-luvuilla ehdolla kahdeksan Dove-palkinnon ja kahden Grammy-palkinnon saajaksi. Vuonna 1974 hän oli Singing Newsin suosikkigospelartisti ja vuonna 1977 Record Worldin vuoden mieslaulaja.
Swaggart julkaisi useita kristillisiä kirjoja. Hän toimi oman tunnustuskunnattoman Family Worship Center -kirkkonsa pastorina Louisianassa ja johti vuonna 1995 perustettua SonLife Radio Networkia. Hän avasi vuonna 1984 raamattuopiston, World Evangelism Bible Collegen.
Swaggart oli vuodesta 1952 naimisissa vaimonsa Francesin kanssa. Frances työskenteli yhdessä miehensä kanssa. Parilla on poika Donnie, joka myös toimii saarnaajana. Jimmy Swaggartilla on kolme lapsenlasta, joista Gabriel on pastori.
Tunnetut muusikot Jerry Lee Lewis ja Mickey Gilley ovat Swaggartin serkkuja.
Swaggartin monet mielipiteet olivat hyvin konservatiivisia. Hän tuomitsi jyrkästi rock- ja heavymusiikin (muun muassa kirja Religious Rock n' Roll – A Wolf in Sheep's Clothing), erityisesti niiden käytön evankeliumin julistamisessa. Hänen tuomitsemiensa esittäjien joukossa oli tunnettu kristillinen rockyhtye Petra. Tunnetussa, vuonna 1988 julkaistussa samplessaan Swaggart tuomitsi esiaviollisen seksin huutaen No sex until marriage!.
Swaggart oli homovastainen; hän ilmoitti, että tappaisi miehen, joka katsoisi häntä romanttisissa aikeissa. Hänen mukaansa Jumala pitää homoseksuaalisuutta kauhistuksena. Katolilaiset eivät Swaggartin mukaan ole kristittyjä. Swaggartin mielestä homoseksuaalisuus ei voi olla synnynnäinen suuntautuminen, koska juoppo, uhkapelaaja ja tappaja eivät ole syntyneet sellaisiksi kuten ei homoseksuaalikaan.
Swaggart uskoi koulujen seksuaalivalistuksen edistävän insestiä. Evoluutioteoria oli hänen mukaansa saatanallinen teoria, jonka vain ateistit voivat hyväksyä.
Swaggart uskoi Raamatun olevan erehtymätöntä Jumalan sanaa.
15. kesäkuuta 2025 raportoitiin, että Swaggart oli joutunut sairaalaan tehohoitoon saatuaan sydänkohtauksen kotonaan. Hänen poikansa, Donnie Swaggart, totesi tuolloin isästään: "Ilman ihmettä hänen aikansa on lyhyt." Hän kuoli Baton Rougen sairaalassa 90 vuoden iässä 1. heinäkuuta 2025.