Juhannus

Juhannuskokko Norjassa.

Juhannus on valon ja keskikesän juhla, jota vietetään useissa maissa kesäkuun loppupuolella kesäpäivänseisauksen aikaan. Suomessa juhannus on yöttömän yön juhla, sillä napapiirin pohjoispuolella aurinko ei laske lainkaan kesäpäivänseisauksen aikaan. Suomessa juhannus on virallinen liputuspäivä, jolloin liputus jatkuu juhannusyön yli.

Juhannusta vietettiin alun perin monilla Euroopan alueilla vuoden valoisimpaan aikaan. Juhannus yhdistetään etenkin Pohjoismaihin ja Baltian maihin. Juhlaa vietetään yleisesti myös aattopäivänä.

Monissa maissa juhannuksen juhlintaan kuuluvat esimerkiksi musiikki, tanssit ja kokot. Yleisiä juhannusperinteitä Suomessa ovat myös sauna, koivuilla ja kukilla koristelu sekä kokoontuminen yleisötapahtumiin tai kesämökeille.

Suomessa ja Ruotsissa juhannuspäivä on kesäkuun 20. ja 26. päivän välisenä lauantaina. Muissa maissa juhannuspäivä on yleisesti 24. kesäkuuta. Juhannus on alun perin ollut muinaisuskontoihin liittyvä juhla. Monet kristilliset kirkkokunnat viettävät juhannusta Johannes Kastajan syntymäpäivänä, mistä tulee nimi juhannus.

Juhannuksen ajankohta

Anders Zorn, Juhannustanssit, 1897.

Juhannusta vietettiin monilla Euroopan alueilla keskikesän juhlana. Sen ajankohta oli kesäpäivänseisaus eli vuoden pisin ja valoisin päivä. Talvipäivänseisauksesta alkaen päivät pitenevät aina kesäpäivänseisaukseen, joka on pohjoisella pallonpuoliskolla kesäkuun 21. päivän tienoilla. Juhannusyöt ovat valoisimpia pohjoisessa. Napapiirin pohjoispuolella aurinko ei kesäpäivänseisauksen aikaan laske lainkaan.

Katolinen kirkko siirsi juhlan vieton 400-luvulla kesäkuun 24. päivään eli vietettäväksi puolta vuotta ennen joulua. Se, että juhannuspäivän perinteinen paikka on 24. eikä 25. kesäkuuta, vaikka joulupäivä on 25. eikä 24. joulukuuta, johtuu roomalaisten päivänumerointitavasta. Loppukuun päivät numeroitiin lopusta alkuun päin. Koska kesäkuussa on 30 ja joulukuussa 31 päivää, nykyinen 24. kesäkuuta sai saman järjestysnumeron kuin nykyinen 25. joulukuuta.

Juhla nimettiin Johannes Kastajan syntymäpäiväksi, koska hänen ajateltiin syntyneen puoli vuotta ennen joulua (Luuk. 1:26, 36). Samalla kirkko halusi antaa uuden, kristillisen merkityksen keskikesän juhlalle. Juhlan nimeksi vakiintui Suomessa juhannus, joka on Johannes-nimen vanha muoto. Karjalaisessa henkilönnimistössä esiintyy esikristillinen nimi Ihanus eli Ihannus, joka tavataan asiakirjoissa myös muodossa Janus. On esitetty hypoteeseja, jotka lähtevät siitä, että juhannus on taustaltaan selvästi esikristillinen juhla. Siten on teoretisoitu, että sen nimikin on peräisin esikristilliseltä kaudelta ja vasta myöhemmin se on yhdistetty kristilliseen Johannes-nimeen, josta on johdettu sana Juhannus. Tiedetään myös, että aikaisemmin keskikesän juhla tunnettiin muun muassa nimellä ukonjuhla. Se oli siis Ukko ylijumalan juhla.

Suomessa ja Ruotsissa juhannusta juhlitaan nykyisin kesäkuun 20. ja 26. päivän välisenä lauantaina. Juhannuksen ajankohta siirrettiin Suomessa vuonna 1955 viikonloppuun, jotta juhlapäivät eivät rikkoisi eheää työviikkoa. Vapaapäivien määrää siirto ei pienentänyt, sillä tuolloin lauantait olivat yleensä vielä työpäiviä. Ruotsissa vastaava uudistus oli tehty vuonna 1953. Baltian maissa eli Virossa, Latviassa ja Liettuassa sekä Pohjoismaista Islannissa, Norjassa ja Tanskassa juhannuspäivä on edelleen 24. kesäkuuta.

Vuonna 2027 juhannusta vietetään lauantaina 26. kesäkuuta.

Juhannuspäivä Ruotsissa ja Suomessa 2020-luvun jälkipuoliskolla:

Perinteet

Jules Breton, Juhannus, 1875.

Monet juhannuksen perinteistä juontavat juurensa vanhaan eurooppalaiseen valon ja hedelmällisyyden juhlaan kesäpäivänseisauksen aikana. Tuhansia vuosia vanhat monumentit, kuten Englannin Stonehenge, liittyvät päivänseisausten havainnointiin.

Juhlintaan kuului tanssia, laulua ja juomista. Keskikesän juhla saattoi liittyä paikallisiin jumaliin, kuten ukkosenjumala Ukkoon, joka hallitsi sadetta ja siten maan hedelmällisyyttä. Monet rituaalit perustuivat uskomukseen, että juhannus oli taianomaista aikaa. Juhannukseen on liittynyt erilaisia uskomuksia ja taikoja, joilla pyrittiin varmistamaan hedelmällisyys ja onnistunut sato.

Juhannuskokkojen polttaminen liittyy osin eurooppalaisiin tulijuhliin, joita vietettiin keväällä ja keskikesällä. Kokkojen on katsottu liittyvän satoisuuden sekä karjan ja ihmisten menestyksen tuottamiseen sekä pahan torjuntaan. Kansanuskomusten mukaan juhannustulien yli astuminen tai hyppääminen tuo hedelmällisyyttä, rakkautta tai terveyttä.

Juhannuksena tehtiin usein lemmenloitsuja. Nuoria neitoja, jotka haluavat nähdä tulevan puolisonsa unessa, on kehotettu poimimaan tietty määrä kukkia ja laittamaan ne yöksi tyynynsä alle. Tulevan puolison kasvot saattoi nähdä myös katsomalla kaivoon keskiyöllä.

Taloja on edelleen tapana koristella kukilla ja lehvillä. Uuspakanuudessa keskikesän juhla kuuluu vuodenpyörän juhliin.

Ruotsalainen juhannus

Kukkaseppeleitä.

Juhannuksen perinneruokia ovat silli ja uudet perunat. Keitetyt perunat syödään ruohosipulin, tillin ja kermaviilin kera. Juhlijat voivat pitää päässään kukkaseppeleitä.

Yksi Ruotsin tunnetuimmista juhannusjuhlista järjestetään Taalainmaan Sammilsdalissa. Kansantansseja tanssitaan muun muassa Skansenin ulkoilmamuseossa.

Ruotsissa on pystytetty juhannussalkoja, jotka koristellaan lehdin ja kukin. Juhlijat tanssivat ja laulavat salon ympärillä. On arveltu, että salkoperinne olisi tullut Pohjoismaihin keskiajalla Saksasta, jolloin tapa olisi sukua Manner-Euroopassa vappuna pystytettäville saloille.

Suomalainen juhannus

Juhannusjuhla

Juhannuspäivää edeltävä perjantai on juhannusaatto. Juhannusaatto on suurella osalla väestöä palkallinen vapaapäivä. Juhannusaaton työstä maksettavien korvausten määräytyminen riippuu työ- tai virkaehtosopimuksesta. Juhannusjuhlasta käytetään myös lempinimeä Jussi, ja Jussin nimipäivä on 24. kesäkuuta.

Juhannuspäivä on Suomessa virallinen liputuspäivä, Suomen lipun päivä. Muista liputuspäivistä poiketen liputus alkaa juhannusaattona kello 18 ja jatkuu yhtäjaksoisesti juhannuspäivän iltaan kello 21 saakka..

Monien tapana on viettää juhannus kesämökillä. Monessa kaupungissa järjestetään musiikki- ja kulttuuritapahtumia.

Perinteet

Juhannuskokko.

Perinteiseen juhannukseen kuuluvat esimerkiksi juhannussauna koivuvihtoineen ja juhannuskokko. Juhannusta on vietetty Suomessa jo kauan ennen kristinuskon saapumista. Itämerensuomalaisten parissa juhannuksen vietto on alun perin ollut sidoksissa kesäpäivänseisaukseen. Joissakin murteissa juhannusta kutsutaan mittumaariksi (ruots. midsommar ’keskikesä’).

Juhannuskoristeet ovat olleet pääasiassa kukkia ja lehviä. Pihoille on tehty lehtimajoja ja huoneisiin ripoteltu haavan- ja pihlajanlehtiä. Koivunoksista on sidottu tuoreita vihtoja. Portaiden, ovien ja ikkunoiden pieliin pystytettiin juhannuskoivuja. Suomalaisiin juhannusperinteisiin kuului aiemmin suursiivous. Juhannussaunassa käytiin jo päivällä, jotta illalla oltaisiin puhtaina yötöntä yötä varten. Juhannussauna saatettiin koristella juhannuskoivuilla tai tuoreilla lehvillä.

Juhannuskokkoja poltettiin aluksi maan itäisissä ja pohjoisissa osissa, mistä tapa levisi 1900-luvun aikana koko maahan. Aikaisemmin maan länsiosissa poltettiin ennen juhannusta helavalkeita ja pääsiäiskokkoja. Ahvenanmaalla ja suomenruotsalaisella rannikkoalueella on pystytetty juhannussalkoja.

Valkoinen juhannusruusu on perinnekasvi, joka kukkii keskikesällä. Juhannusruusua on kasvatettu Suomessa 1800-luvulta lähtien.

Taiat

Suomalaisessa kansanperinteessä vietettiin Ukkoon liittyneitä juhlia keväällä ja kesällä sadon ja hedelmällisyyden varmistamiseksi. Etelä-Karjalassa juhannusta kutsuttiin Ukon juhlaksi vielä 1800-luvulla. ”Oi Ukko ylijumala, / lähetä lämmin päivänpaiste, / lähetä pilvi lämmintä vettä satamaan, / jotta jyvä pystyisi itämään!” (Kuhmo 1931)

Vuoden pisimpiä päiviä juhannusviikolla on kutsuttu pesäpäiviksi, koska aurinko on silloin ikään kuin pesässä, eli sen päivittäinen kierto käy korkeimmalla kohdallaan ja viipyy maailmanpuun oksalla. Sen jälkeen auringon liikerata alkaa taas laskea ja päivät lyhetä. Pesäpäivinä tapahtuva maailman suunnanmuutos koettiin taianomaiseksi tilanteeksi, jolloin pahojen henkien ja kummitusten uskottiin nousevan esiin ja liikkuvan vapaina maan päällä. Kaikenlaiset oudot tapahtumat olivat luonteenomaisia juhannusyölle. Aaveiden ajateltiin vaeltavan ja aarnivalkeiden palavan.

Juhannuksena tehtiin yleisesti taikoja, joilla pyrittiin varmistamaan tuleva sato ja naimaonni. Tunnetuimpia juhannustaikoja ovat erilaiset lemmentaiat. Naimaikäiset tytöt koettivat saada selville tulevan sulhasensa esimerkiksi kiertämällä kolmesti saunan ympäri ja kurkistamalla lakeisesta sisään tai katsomalla keskiyöllä alastomana lähteeseen. Juhannussaunassa valmistauduttiin houkuttelevammaksi kosinnan kohteeksi lukemalla loitsuja ja kylpemällä kukista tehdyllä vastalla.

Juhannuspäivä oli suotuisa myös enteiden katsomiselle. Silloin katsottiin säitä, satovuotta ja karjaonnea. Meluamisen ja juopumisen uskottiin monin paikoin tuottavan onnea ja karkottavan pahoja henkiä. Erään uskomuksen mukaan mitä enemmän juhannuksena juopoteltiin, sitä parempi tuli sadosta.

Nykyajan juhannustapoja

Kukkiva juhannusruusu.

Nykyisinkin suomalaisiin juhannusperinteisiin kuuluvat esimerkiksi juhannuskoivut ja -kukat. Perhe- ja paikallisyhteisöjuhlista juhannus on laajentunut jopa suuriksi yleisötapahtumiksi, juhannusfestivaaleiksi.

Aiemmin juhannus on ollut Suomessa vilkkainta avioliittoaikaa, mutta nykyisin juhannushäät ovat harvinaisempia. Talonpoikaiskulttuurissa häitä vietettiin tavallisesti satovuoden lopussa eli syksyllä. 1800-luvun alussa ajankohtana yleistyi kesäkuu, koska maataloustöissä oli tuolloin väliaika. Varsinaisesti kesähäät yleistyivät vasta 1900-luvulla.

Varsinkin 1950-luvulla Aavasaksalle saapui joka vuosi juhannuksena suuri joukko matkailijoita keskiyönauringon juhliin. Vanhoja juhannusperinteitä vaalitaan vuosittain etenkin Helsingin Seurasaaressa järjestettävissä perinteisissä juhannusjuhlissa.

Suomen lipun juhlapäivän ajankohtaa pohdittiin vuonna 1926. Kirjailija Maila Talvion ehdotus juhannuspäivästä hyväksyttiin. Viralliseksi liputuspäiväksi juhannus tuli vuonna 1934.

Sää, liikenne ja turvallisuus

Juhannussää vaihtelee Suomessa huomattavasti. Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan joko juhannusaattona tai juhannuspäivänä esiintyy hellettä keskimäärin kerran neljässä vuodessa. Rannikoilla hellettä on keskimäärin kerran viidessä ja Lapissa kerran kymmenessä vuodessa. Keskimäärin joka toinen tai kolmas juhannus on poutainen ja aurinkoinen.

Lämpimin tilastoitu juhannus oli vuonna 1935, jolloin Ähtärissä mitattiin 33,8 celsiusastetta. Lukema on myös Suomen kesäkuun lämpöennätys.

Juhannus on yksi vuoden vilkkaimmista ajankohdista Suomen maanteillä. Menoliikenne painottuu tavallisesti juhannusaattoa edeltävään torstaihin ja paluuliikenne juhannuksen jälkeiseen sunnuntaihin.

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton median ja avointen viranomaislähteiden perusteella kokoamissa ennakkotilastoissa juhannuksena hukkui vuosina 2016–2025 yhteensä 58 ihmistä eli keskimäärin noin kuusi vuodessa. Tilastossa juhannusjakso käsittää torstain ja sunnuntain välisen ajan. Hukkuneista 78 prosenttia oli miehiä; 26 hukkui uidessa ja 18 vesiliikenteessä.

Virolainen juhannus

Joonas Sildre, Jaanipäev, 2019.

Juhannus on viroksi jaanipäev, ja se on suosituimpia kansanjuhlia. Juhannusta on vietetty Virossa jo kauan ennen kristinuskon saapumista maahan. Vaikka juhla onkin saanut kristillisen nimen, pakanallinen perinne on elossa ja voi hyvin edelleen. Ennen juhannus merkitsi heinäntekokauden alkua. Juhannuksena ystävät ja läheiset kokoontuvat yhteen, ja päivään liittyy monia vanhoja perinteitä.

Nykyään juhannuspäivä, 24. kesäkuuta, on Virossa kansallinen vapaapäivä, jolloin monet kaupunkilaiset vetäytyvät maaseudulle. Edeltävää päivää, 23. kesäkuuta eli juhannusaattoa, on vuoden 1919 vapaussodasta lähtien vietetty myös voitonpäivänä.

Virolaiset valmistautuvat juhannusaaton illan viettoon perinteisesti kokoamalla suuria kokkoja. Perinteisiin kuuluvat laulaminen, tanssiminen ja kansantarinoiden kertominen. Lapsilla on lupa valvoa ja nuoret rakastavaiset vaeltavat metsissä etsimässä taikavoimia suovaa saniaisen kukkaa. Juhannukseen liittyy monia uskomuksia. Jos esimerkiksi näkee kiiltomadon juhannusaattona, odottaa näkijää suuri onni.

Juhannus kirjallisuudessa

Lähteet

  1. ↑ Hakusana juhannus teoksessa Factum. Uusi tietosanakirja. 3, Häb–kork. Espoo: Weilin & Göös, 2004. ISBN 951-35-6642-0
  2. 1 2 Juhannus – Mitä, miksi, milloin? Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 20.6.2026.
  3. 1 2 Hoikkala, Ulla M.: Juhannusyön taikaa (Internet Archive) 19.6.2009. Toisinsanoen.fi. Viitattu 6.6.2010.
  4. ↑ Kuinka etelässä näkyy kesäyön aurinko? (Internet Archive) Almanakkatoimiston tiedote, kevät 2002. Viitattu 7.6.2010.
  5. 1 2 3 Asetus liputtamisesta Suomen lipulla (383/1978) Finlex. Viitattu 20.6.2026.
  6. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Midsummer Encyclopædia Britannica. Viitattu 20.6.2026. (englanniksi)
  7. 1 2 3 4 Moilanen, Raija: Juhannus, mittumaari, vuotuisjuhlista vehrein 16.6.2009. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Viitattu 24.5.2018.
  8. 1 2 3 Juhannuspäivä (Johannes Kastajan päivä) (Internet Archive) Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Viitattu 5.6.2010.
  9. 1 2 3 DuBois, Thomas A.: Bonfires, Maypoles and a saint’s day: How Europe celebrates the longest day of the year (Creative Commons -lisenssi) The Conversation. 17.6.2026. Viitattu 20.6.2026. (englanniksi)
  10. ↑ Juhannus – keskikesän ja valon juhla Yle Oppiminen. 17.5.2010, päivitetty 18.6.2020. Viitattu 20.6.2026.
  11. ↑ Juhannuspäivä (Johannes Kastajan päivä) kirkkovuosikalenteri.fi. Viitattu 10.5.2021.
  12. 1 2 3 4 5 6 Suomalainen tietosanakirja 3, hil–kanan. Espoo: Weilin + Göös, 1990. ISBN 951-35-4647-0
  13. 1 2 3 Juhannus – suomalainen keskikesän juhla (Internet Archive) Seurasaarisäätiö. Viitattu 7.6.2010.
  14. 1 2 3 4 Sarmela, Matti: Suomen kansankulttuurin kartasto 2. Suomen perinneatlas. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1994. ISBN 951-717-753-4
  15. ↑ Juhannuksen jäljillä. Ajatusleikkejä esikristillisistä nimistä VIRITTÄJÄ-BLOGI. 15.6.2020. Viitattu 24.8.2026.
  16. 1 2 3 4 5 6 7 Juhannus, miksi ja milloin? Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Arkistoitu 5.8.2020. Viitattu 13.9.2018.
  17. ↑ Kirkollisista juhlapäivistä lakiesitys. Uusi järjestely voimaan vuoden 1955 alusta. Helsingin Sanomat, 21.11.1953, nro 315.
  18. ↑ Miten Juhannus siirtyi entiseltä paikalta pois 1955 24.6.2018. Kirjastot.fi. Viitattu 17.6.2014.
  19. 1 2 3 4 5 6 7 8 Yöttömänä yönä Suomi pysähtyy (Internet Archive) 12.6.2009. Berliini: Suomen suurlähetystö. Viitattu 20.6.2026.
  20. 1 2 3 4 5 6 7 Juhannusaatto – yötön yö Visit Estonia. Viitattu 20.6.2026.
  21. ↑ Midsummer / Keskikesä The Troth. Viitattu 20.6.2026. (englanniksi) (suomeksi)
  22. ↑ Nichols, Mike: Midsummer The Witches’ Sabbats. Viitattu 20.6.2026. (englanniksi)
  23. ↑ Kjellsson, Lisa: The mystical pagan traditions still celebrated in Sweden at Midsummer CNN. 20.6.2024. Viitattu 20.6.2026. (englanniksi)
  24. ↑ Juhannussalko (Internet Archive) Suomalaisen kirjallisuuden seura. Viitattu 13.9.2018.
  25. ↑ Juhannus – Urbaani juhannus Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 20.6.2026.
  26. ↑ Rekola, Mirja: Kokko, kukat ja koivut – Lue täältä, mitä suomalaisten juhannusperinteiden taustalla on? (tilaajille) Satakunnan Kansa. 19.6.2020. Viitattu 28.9.2023.
  27. ↑ Juhannus – keskiyön auringon juhla Ylen Elävä arkisto. Viitattu 20.6.2026.
  28. 1 2 3 4 5 Karjalainen, Sirpa: Juhlan aika. Suomalaisia vuotuisperinteitä. Helsinki: WSOY, 1994. ISBN 951-0-19590-1
  29. ↑ Vuorela, Toivo: Suomalainen kansankulttuuri. (4. painos 1998) Porvoo Helsinki: WSOY, 1975. ISBN 951-0-07190-0
  30. ↑ Muurinen, Anna: Saunassa suomalainen sielu lepää (Internet Archive) Kirkko & Kaupunki. 19.6.2006. Viitattu 26.12.2008.
  31. ↑ Koristeet Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 20.6.2026.
  32. ↑ Ukon juhla Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 20.6.2026.
  33. 1 2 Vilkuna, Kustaa: Vuotuinen ajantieto. Vanhoista merkkipäivistä sekä kansanomaisesta talous- ja sääkalenterista enteineen. (1. laitos 1950) Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-13320-9
  34. ↑ Niemelä, Mikko: Näin taidat juhannuksen taiat Suomen kuvalehti. 19.6.2008. Viitattu 14.8.2009.
  35. ↑ Vuorela, Arvo: Sanoma ostaa jämsäläisen festivaalijätin Yle Uutiset. 7.3.2018. Viitattu 13.9.2018.
  36. ↑ Juhannushäät eivät enää ole joka morsiamen toive 21.6.2001. MTV3. Viitattu 20.6.2026.
  37. ↑ Kukko-Liedes, Pirkko & Mehtonen, Jenni: Aavasaksan juhannusjuhlissa meno oli takavuosina villiä Yle uutiset. 22.6.2018. Viitattu 20.6.2026.
  38. 1 2 Juhannussäät 27.6.2025. Ilmatieteen laitos. Viitattu 31.7.2026.
  39. ↑ Juhannus näkyy tieliikenteessä: katso ruuhkaennusteet ja vinkit turvalliseen matkaan 17.6.2026. Liikenneturva. Viitattu 31.7.2026.
  40. ↑ Hukkumiset juhannuksena Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto. Viitattu 31.7.2026.

Kirjallisuutta

Aiheesta muualla