KSCERATO

KSCERATO
Henkilötiedot
Koko nimi Kaike Silva Cerato
Syntynyt12. syyskuuta 1999 (ikä 27)
Kansalaisuus  Brasilia
Ammatti Ammattipelaaja
Elektronisen urheilun pelaaja
Pelaajanimi KSCERATO
Aktiivisena 2015–
Nyk. joukkue FURIA Esports
Rooli Kivääripelaaja
Peli Counter-Strike: Global Offensive, Counter-Strike 2

Kaike ”KSCERATO” Cerato (s. 12. syyskuuta 1999) on brasilialainen Counter-Strike 2 -ammattilainen. Hän on edustanut vuodesta 2018 FURIA Esportsia. KSCERATO on yltänyt viisi kertaa (2020, 2021, 2022, 2023 ja 2025) HLTV:n vuoden 20 parhaan pelaajan listalle, parhaimmillaan yhdeksänneksi (2022 ja 2025). Hänet on valittu kahdesti, vuosina 2025 ja 2026, Thunderpick World Championship -turnauksen MVP:ksi.

Ura

KSCERATO tutustui peliin vuonna 2009 veljensä Kauanin kanssa. Hänen kotikaupunkinsa on São Paulo. Tammikuussa 2018 hänet kutsuttiin FURIAn akatemiajoukkueeseen, ja muutaman viikon kuluttua hänet nostettiin pääjoukkueeseen. Joukkue voitti maaliskuussa 2018 Aorus League 2018 Season 1 Finals -turnauksen. Vuonna 2018 brasilialainen DRAFT5 arvioi hänet Brasilian seitsemänneksi parhaaksi pelaajaksi.

Vuonna 2019 FURIA pelasi ensimmäisen kerran Major-turnauksessa (IEM Katowice 2019), missä se putosi haastajavaiheessa. Samana vuonna joukkue voitti muun muassa ESEA Season 31: Global Challenge ja Arctic Invitational 2019 -turnaukset. Vuonna 2020 FURIA voitti Pohjois-Amerikassa pelatut DreamHack Masters Spring 2020: North America, ESL Pro League Season 12: North America ja IEM New York 2020 -turnaukset; KSCERATO sijoittui HLTV:n listalla 18. sijalle. Vuonna 2021 joukkue voitti Elisa Invitational Summer 2021 -turnauksen, ja hän nousi listalla sijalle 15.

Vuonna 2022 joukkueeseen liittyi Rafael ”saffee” Costa, ja KSCERATO sijoittui HLTV:n listalla yhdeksänneksi. IEM Rio Major 2022 -turnauksessa FURIA sijoittui kolmannelle–neljännelle sijalle, ja PGL Major Antwerp 2022 -turnauksessa viidennelle–kahdeksannelle sijalle. Vuonna 2023 hän oli listalla 19. FURIAn heikon kauden vuoksi. Heinäkuussa 2023 joukkueeseen liittyi Gabriel ”FalleN” Toledo. Marraskuussa 2023 HLTV kertoi hänen kieltäytyneen Team Liquidin tarjouksesta.

Huhtikuussa 2025 FURIAn riveihin tuli kazakstanilainen Danil ”molodoy” Golubenko. Syyskuussa 2025 FURIA voitti FISSURE Playground 2 -turnauksen ja lokakuussa Thunderpick World Championship 2025 -turnauksen, jossa KSCERATO sai uransa ensimmäisen MVP-mitalin. Vuoden 2025 lopussa HLTV sijoitti hänet vuoden pelaajien listalla yhdeksänneksi.

Vuonna 2026 FURIA hävisi IEM Kraków 2026 -turnauksen finaalin Vitalitylle 1–3 ja sijoittui IEM Rio 2026 -turnauksessa neljänneksi. Kesäkuussa 2026 se pelasi IEM Cologne Major 2026 -turnauksen finaalissa ja hävisi Team Falconsille 0–3. Lokakuussa 2026 FURIA voitti BetBoomin 3–2 Thunderpick World Championship 2026 -turnauksen finaalissa, ja KSCERATO valittiin uudelleen turnauksen MVP:ksi.

Saavutukset

Lähteet

  1. ↑ kscerato CS2 settings, crosshair & config ProSettings.net. Viitattu 4.10.2023. (englanniksi)
  2. ↑ KSCERATO's Counter-Strike Player Profile HLTV.org. Viitattu 31.10.2026. (englanniksi)
  3. 1 2 3 Nohte: Top 20 players of 2025: KSCERATO (9) HLTV.org. 4.1.2026. Viitattu 31.10.2026. (englanniksi)
  4. 1 2 3 NER0: KSCERATO ends wait for maiden MVP at Thunderpick World Championship 2025 HLTV.org. 19.10.2025. Viitattu 31.10.2026. (englanniksi)
  5. 1 2 3 NER0: KSCERATO crowned Thunderpick World Championship 2026 MVP HLTV.org. 18.10.2026. Viitattu 31.10.2026. (englanniksi)
  6. 1 2 3 4 5 6 MIRAA: Top 20 players of 2020: KSCERATO (18) HLTV.org. 3.1.2021. Viitattu 31.10.2026. (englanniksi)
  7. 1 2 3 Os melhores no Brasil em 2018 (7) - kscerato: A aposta certeira da FURIA DRAFT5. Viitattu 31.10.2026. Malline:Pt-BR
  8. 1 2 3 Nohte: Top 20 players of 2021: KSCERATO (15) HLTV.org. 8.1.2022. Viitattu 31.10.2026. (englanniksi)
  9. ↑ ESEA Season 31 Global Challenge HLTV.org. Viitattu 31.10.2026. (englanniksi)
  10. ↑ Elisa Invitational Summer 2021 HLTV.org. Viitattu 31.10.2026. (englanniksi)
  11. 1 2 Nohte: Top 20 players of 2022: KSCERATO (9) HLTV.org. 8.1.2023. Viitattu 31.10.2026. (englanniksi)
  12. 1 2 LucasAM: Top 20 players of 2023: KSCERATO (19) HLTV.org. 28.12.2023. Viitattu 31.10.2026. (englanniksi)
  13. ↑ Rizzolini: Official: FalleN joins FURIA HLTV.org. 3.7.2023. Viitattu 31.10.2026. (englanniksi)
  14. ↑ Dimitrii, Striker: KSCERATO on Liquid: They invited me, but for now the best was to stay with FURIA HLTV.org. 15.11.2023. Viitattu 31.10.2026. (englanniksi)
  15. ↑ Sumljiv: FURIA sign molodoy HLTV.org. 11.4.2025. Viitattu 31.10.2026. (englanniksi)
  16. ↑ FURIA — чемпионы FISSURE Playground 2 Esports.ru. 21.9.2025. Viitattu 31.10.2026. (venäjäksi)
  17. ↑ IEM Krakow 2026 Esports.ru. Viitattu 31.10.2026. (venäjäksi)
  18. ↑ Team Falcons заняли третье место на IEM Rio 2026 Esports.ru. 19.4.2026. Viitattu 31.10.2026. (venäjäksi)
  19. ↑ Яков Зеленин: Team Falcons — чемпионы IEM Cologne Major 2026 Esports.ru. 22.6.2026. Viitattu 31.10.2026. (venäjäksi)
  20. ↑ Striker: FURIA go back-to-back at Thunderpick World Championship to secure first title of 2026 HLTV.org. 18.10.2026. Viitattu 31.10.2026. (englanniksi)