| Kaavin Kivi Oy | |
|---|---|
| Yritysmuoto | osakeyhtiö |
| Perustettu | 1989 |
| Toimitusjohtaja | Marita Mielonen |
| Puheenjohtaja | Eino Lovikka |
| Kotipaikka | |
| Toiminta-alue | Suomi |
| Toimiala | kiviteollisuus |
| Tuotteet | hautakivet, veistokset, kivitasot, raakakiven louhinta |
| Liikevaihto | |
| Liikevoitto | |
| Henkilöstö | |
| Omistaja | Eino Lovikka, muita pääosakkaita ovat toimitusjohtaja Marita Mielonen sekä Ylöjärven tehtaan johtaja Pekka Räsänen |
| Kotisivu | |
Kaavin Kivi Oy on suomalainen kivituotteiden valmistaja. Yritys valmistaa hautakiviä, kiviveistoksia ja kivitasoja. Kaavin Kivellä on tuotantolaitokset Kaavilla ja Ylöjärvellä. Yrityksellä on lisäksi kaksi myymälää Helsingissä. Yrityksen aputoiminimi on Kivilähde.
Kaavin Kivi aloitti toimintansa 1989. Kaavin kunta rakensi yritykselle uudet tuotantotilat 1991. Muutamassa vuodessa Kaavin Kiven tuotanto kasvoi nopeasti. Nykyiset tuotantotilat otettiin käyttöön 1995.
2012 Kaavin Kivi osti Ylöjärven Kivilähteentieltä tontin uutta tehdasta varten. Kyseisellä tontilla sijaitsi aikanaan kivillä reunustettu lähde, josta tie on saanut nimensä. Kivilähde rekisteröitiin Kaavin Kiven aputoiminimeksi. Samalla kivitasoja valmistanut tytäryhtiö sulautettiin emoyhtiöön saman nimen ja logon alle. Yrityksen nykyinen logo kuvaa lähteestä heijastuvaa kiveä.
Ylöjärvellä sijaitsevat tuotantotilat ovat painottuneet kivitasotuotantoon. Ylöjärvellä tehdään myös hautamuistokivien uustuotantoa niiden kunnostustöiden ja lisäkaiverrusten ohella.
Kaavin Kivi on saanut nimensä sijaintinsa lisäksi kivikautisesta työvälineestä, kaavinkivestä, jota käytettiin muun muassa nahan kaavintaan ja pienissä kaiverrustöissä.
2015 Savon Yrittäjät myönsi Kaavin Kivi Oy:lle maakunnallisen yrittäjäpalkinnon.
Kaavin Kivi on Suomen suurin hautamuistomerkkien valmistaja. Yritys on valmistanut (2018) jo noin 40 000 hautamuistomerkkiä sekä kymmeniä veistoksia ja muistomerkkejä muun muassa seurakunnille. Yritys valmistaa myös kivitasoja.

Yritys louhii viininpunaista gneissiä, Savon helmeä, Rautavaaralta, tummanvihreää graniittia, Vihreää merta, Kiuruvedeltä sekä harmaansävyistä kvartsiittia, Pohjolan loimua, Varpaisjärveltä. Vuosittain yritys käyttää raakakiveä noin 500 kuutiota.
Kaavin Kiven päämarkkina-alue on Suomi, jossa markkinaosuus on 15-18 %. Yritys on markkinajohtaja päätoimialallaan. Kaavin Kivi on (2015) Suomen kovan kiven jalostusyrityksistä toiseksi suurin.