Kari Antero Pesonen (11. helmikuuta 1961 Helsinki – 19. huhtikuuta 2019 Järvenpää) oli suomalainen muusikko, laulaja ja lauluntekijä. Parhaiten hänet tunnetaan vuonna 1988 toimintansa aloittaneen Puolikuu-yhtyeen solistina ja kitaristina. Puolikuun rinnalla toimii myös kaksi promosingleä ja kaksi pitkäsoittoa julkaissut englanninkielinen bändi Pospisil. Ennen Puolikuuta Pesonen toimi yhden albumin ja neljä singleä julkaisseen pop-yhtyeen Just Divorced solistina. Rocket Records julkaisi yhtyeen pitkäsoiton Läntinen lupaus uudelleen syyskuussa 2010. Kaikkien mainittujen yhtyeiden tuotannon sävellykset ja sanoitukset ovat pääosin Pesosen tekemiä.
Pesonen teki duokeikkoja Clifters-yhtyeestä tutun Ari ”Luri” Luokkalan kanssa, yleensä nimillä Kari & Luri tai Kari Puolikuu & Luri Clifters. Duo esitti kummankin yhtyeen klassikkoja sekä muitakin tuttuja popkappaleita.
Pesonen sävelsi ja sanoitti kappaleita myös monille iskelmä- ja pop-artisteille. Pesosen tekemiä kappaleita ovat levyttäneet muun muassa Muska, Anne Mattila, Anneli Mattila, Antti Huovila, Bablo, CatCat ja Marjorie.
Pesonen kuoli äkilliseen sairauskohtaukseen 58-vuotiaana 19. huhtikuuta 2019.