Keijo Varis

Keijo Varis

Keijo Tapani Varis (s. 16. lokakuuta 1961 Kuopio) on suomalainen taloustieteilijä, johtamisen tutkija ja futurologi.

Varis valmistui ylioppilaaksi vuonna 1981 Minna Canthin lukiosta Kuopiossa. Varis suoritti kauppatieteiden maisterin tutkinnon laskentatoimen ja rahoituksen pääaineessa vuonna 1988 ja kauppatieteiden tohtorin tutkinnon vuonna 2012 Jyväskylän yliopistossa sekä hallintotieteiden maisterin tutkinnon julkisen talouden ja yleisen hallintotieteen pääaineessa Tampereen yliopistossa vuonna 2014.

Variksen väitöskirja käsitteli organisaatiomuutoksia ja sen nimi oli ”Organisaatiokulttuurin ja johtajuusidentiteetin merkitys matriisiorganisaatiomuutoksissa”. Variksen mukaan useimmat organisaatiomuutokset ovat olleet turhia.

Varis oli kansalaispuolueen aluepoliittinen asiantuntijajäsen vuonna 2016. Eduskuntavaaleissa vuonna 2019 Varis sai 24 ääntä eikä tullut valituksi.

Ennen väitöskirjaansa Varis toimi vuosina 1988–2012 eri yrityksissä taloushallinnon, strategisen johtamisen ja riskienhallinnan asiantuntija- ja johtotehtävissä muun muassa Sandudd Tapetti Oy:ssä ja Vapo-konsernissa.

Varis on toiminut Turun ammattikorkeakoulun johtamisen maisteriohjelmien yliopettajana (johtaminen ja talousjohtaminen). Variksen julkaisut ovat käsitelleet johdon konsultointiohjelmien arviointia, yliopistojen kansainvälistymisstrategioita ja kansainvälisten maisterikoulutusohjelmien laadun arviointia, johtajien tunneälyä , syitä, joiden vuoksi puutteellisen tunneälyn omaavia johtajia valitaan sekä keinoja, joilla valitut strategiat voidaan toteuttaa tehokkaasti. Varis oli myös ohjaajana ja osakirjoittajana MBA-opiskelijoidensa kanssa Englannissa Cambridge Scholars Publishing Ltd:n vuonna 2024 julkaisemassa kansainvälisessä oppikirjassa Control Tower Business in Logistic Services - Simulated Strategies and Business Plans, jossa kerrotaan, miten erilaisia strategioita ja liiketoimintasuunnitelmia voidaan simuloida käytännössä.

Talouselämä-lehden mukaan Varis onnistui lehdessä hyvin ennusteessaan, millainen Suomi on vuonna 2010. Vuonna 2010 Keijo Varis ennusti oikein samassa lehdessä Yhdysvaltain vuoden 2025 poliittisen kääntymisen, Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden, kuntien ja valtion talousvaikeudet, öljyn hinnan nousun 100 dollariin barrelilta, EU:n hitaan talouskasvun, Yhdysvaltain kääntymisen konservatismiin ja protektionismiin suojatulleineen, internetkaupan valtavan kasvun ja paperimedian rappion, kun Talouselämä kysyi Varikselta, millainen maailma on vuonna 2035.

Keijo Varis on ollut India Institute of Directors -järjestön (IOD) elinikäinen jäsen huhtikuusta 2023 lähtien ja hän on luennoinut sen tilaisuuksissa Abu Dhabissa ja Lontoossa. Hän on muutaman englantilaisen henkilön lisäksi yksi harvoista IOD:n eurooppalaisista jäsenistä. IOD on Intian yritysten hallitusten jäsenten järjestö ja siinä on noin 31 000 jäsentä.

Intian lisäksi Keijo Varis on tehnyt aktiivista yhteistyötä Nepalin Kahtmandussa Pokharan yliopiston alaisen Uniglobe Collegen kanssa ja edistänyt heidän kirjaprojektiansa "Empirical Research in Nepalise Business ja luennoinut Uniglobe Collegessa sekä fyysisesti vuoden 2023 huhtikuussa että myöhemmin etäyhteyksin .

Keijo Varis on toiminut Suomi-Vietnam Ystävyysseura Ry:n hallituksen jäsenenä ja siinä roolissa hän vieraili 31.8.–5.9.2025 kutsuvieraana Hanoissa ja luennoi siellä Vietnamin Kansallisessa Metsäyliopistossa ja Ho Chi Minhin poliittisessa akatemiassa ”strategisesta ajattelusta”. Vietnam Times Managazine on haastatellut häntä useita kertoja .

Vietnamin ylimmän johdon Suomen valtiovierailun aikana (20.–22.10.2025) Keijo Varis tapasi Vietnamin ylimmän poliittisen johtajan Tô Lâmin Suomi-Vietnam Ry:n hallituksen jäsenen roolissa Helsingissä Kalastajatorpalla 22.10.2025

Keijo Variksella on kaksi tytärtä.

Lähteet

  1. ↑ Ekonomimatrikkeli 2001, s. 1099
  2. ↑ https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/40456
  3. ↑ Siljamäki, Heikki: Tutkimus: useimmat organisaatiomuutokset ovat turhia Tekniikka&Talous. 27.11.2012.
  4. ↑ Tiihonen, Jarno: Väyrysen Kansalaispuolueeseen otettu asiantuntijajäseniä Yle Uutiset. 11.5.2016.
  5. ↑ Ehdokkaiden äänet tulospalvelu.vaalit.fi. Viitattu 22.3.2020.
  6. ↑ https://www.turkuamk.fi/media/filer_public/e4/56/e456a02d-9955-489b-89c2-e14b85dda368/keijo_varis_cv_in_english_3.pdf [vanhentunut linkki]
  7. ↑ http://www.na-businesspress.com/AJM/AJM17-6/VarisK_17_6_.pdf
  8. ↑ https://articlegateway.com/index.php/JHETP/article/view/152
  9. ↑ https://web.a.ebscohost.com/abstract?
  10. ↑ http://www.na-businesspress.com/JLAE/JLAE15-3/VarisK_abstract.html
  11. ↑ https://iamb.org/journal-ijmb/ijmb-journal-august-2019-abstract-4/
  12. ↑ https://www.sciedu.ca/journal/index.php/jms/article/view/27115/16681
  13. ↑ Control Tower Business in Logistic Services cambridgescholars.com. (englanniksi)
  14. ↑ An exceptional thesis turned into a book for the international market Turku AMK. (englanniksi)
  15. ↑ https://www.talouselama.fi/uutiset/suomi-taiteilee-kaaoksen-partaalla/160d5f89-8b53-3550-a8be-5795fa67b4b8
  16. ↑ Suomi taiteilee kaaoksen partaalla. Suomi taiteilee kaaoksen partaalla. Talouselämä 17.9.2010 (käyttäjätunnuksella).
  17. ↑ Keijo Varis becomes the first Finnish IOD Fellow member in the history of the Institute of Directors (IOD), India. LinkedIn. 2023. Institute of Directors (IOD), India. (englanniksi)
  18. ↑ Tilaisuus Instagramissa. (Käyttäjätunnuksella)
  19. ↑ Facebook www.facebook.com. Viitattu 12.6.2026.
  20. ↑ https://www.iodglobal.com/about-us
  21. ↑ https://www.linkedin.com/posts/keijo-varis-670241199_my-keynote-speech-at-uniglobe-colleges-conference-activity-7160572641588715520-nmPU/
  22. ↑ https://www.youtube.com/watch?v=WeCyBRNukfo
  23. ↑ Professor from Finland Presents on "Strategic Thinking" at Vietnam National University of Forestry 24.9.2025. Vietnam National University of Forestry. (englanniksi)
  24. ↑ https://vufo.org.vn/Renewing-Viet-Nam-Finland-Friendship-through-Youth-and-Creativity-12-61246.html?lang=en
  25. ↑ https://vietnamtimes.thoidai.com.vn/finnish-scholar-economic-focus-key-to-vietnams-growth-and-peoples-happiness-275999.html
  26. ↑ https://www.linkedin.com/in/keijo-varis-670241199/recent-activity/all/