Kenneth A. Kitchen (1932 Aberdeen – 6. helmikuuta 2025) oli brittiläinen muinaisen Lähi-idän ja Vanhan testamentin tutkija ja Liverpoolin yliopiston egyptologian emeritusprofessori.
Kitchen opiskeli Liverpoolin yliopistossa, jossa hän pysyi koko akateemisen uransa. Hän työllistyi luennoitsijaksi ja nousi sittemmin professoriksi, minkä lisäksi hänet nimitettiin kunniatutkijaksi. Hän toimi myös Egypt Exploration Societyn varapuheenjohtajana. Kitchen tutki Vanhaa testamenttia ja muinaista Lähi-itää yleisesti, mutta erityisesti hän keskittyi Egyptiin. Hän oli johtavia Egyptin uuden valtakunnan ja kolmannen välikauden asiantuntijoita, ja hän vaikutti merkittävästi Egyptin kronologian tutkimuksessa.
Kitchen oli aktiivinen kirjoittaja. Hänen väitöskirjaansa perustuvasta julkaisusta The Third Intermediate Period in Egypt, 1100–650 BC tuli Egyptin kolmannen välikauden tutkimuksen perusteoksia. Niin ikään klassikoksi muodostui moniosainen Ramesside Inscriptions -kokoelma: yli 20 vuotta kestäneessä projektissa Kitchen julkaisi kaikki saatavilla olleet 19. ja 20. dynastioiden aikaiset egyptiläiset tekstit. Vanhan testamentin tulkitsemisessa Kitchen korosti kontekstuaalista lähestymistapaa, ja teoksessaan On the Reliability of the Old Testament hän argumentoi sen olevan historiallisesti luotettavampi kuin minimalistinen koulukunta antoi ymmärtää.