Kimmo Lavaste

Kimmo Lavaste
Henkilötiedot
Koko nimi Kimmo Kaarlo Mikael Lavaste
Syntynyt16. tammikuuta 1949 (ikä 77)
Keuruu
Ammatti teatteriohjaaja, teatterinjohtaja

Kimmo Kaarlo Mikael Lavaste (s. 16. tammikuuta 1949 Keuruu) on suomalainen teatteriohjaaja ja teatterinjohtaja.

Elämä ja ura

Kimmo Lavasteen vanhemmat olivat asemamestari Mikko Lavaste ja konttoristi Anna-Maija Salo. Hän oli aviossa dramaturgi Aila Huttusen kanssa 1970–1986. Luettuaan ylioppilaaksi 1968 Lavaste opiskeli ohjaajaksi Tampereen yliopiston draamastudiolla 1968–1973. Hänen opetustyönsä kattoi lyhyitä ja pitkiä kursseja harrastajille ohjauksesta ja näyttelijäntehtävistä.

Lavaste aloitti mutkien jälkeen ohjaajana Kokkolan kaupunginteatterissa 1979–1983 ja johtajana Savonlinnan kaupunginteatterissa 1983–1987. Hän jatkoi ohjaajana Rovaniemen kaupunginteatterissa 1987–1989 ja niin ikään ohjaajana TNL:ssä vuodesta 1989. Lavaste johti Joensuun kaupunginteatteria vuosina 2003–2008. Hän on toiminut useita vuosia vapaana taiteilijana eli freelancerina.

Lavaste on ohjannut muun muassa näytelmät Savilintu, Sydämeni on kukkuloilla, Niskavuoren naiset ja Putkinotko. Myös Jouni Sjöblomin kansanooppera Paperimylläri kuuluu Lavasteen ohjaustöihin.

Lähteet

Viitteet

  1. 1 2 3 4 Suomen teatterit ja teatterintekijät 1993, s. 257
  2. ↑ Suomen teatterit ja teatterintekijät 1983, s. 258
  3. 1 2 Päiväkirjavieras Kimmo Lavaste yle.fi. Viitattu 2.6.2026.
  4. ↑ Ko­ti­mai­sen te­ke­mi­sen his­to­ri­aa tar­jol­la kan­sa­noop­pe­ran muo­dos­sa Kaupunkilehti PK & Ankkuri. Viitattu 2.6.2026.