Kutsumerkki (engl. call sign), joskus suomen kielessä myös kutsutunnus tai 1900-luvun alussa myös kutsuhuuto, on tapa erottaa dataliikenteessä, puheliikenteessä, sähkötyksessä tai muussa viestinnässä radioasemat toisistaan pitkää nimeä lyhyemmällä tavalla. Kun 1900-luvun alussa sähkötys oli erittäin merkittävä radioliikennemuoto, oli tärkeää myös se, että vakioidut viestin osat lyhennettiin sähkötykselle sopiviksi. Yhdysvalloissa kutsumerkkien vakioiminen alkoi 1912.
Radioamatööriliikenteessä kutsumerkeille perustettiin aikaisemmin solmitun kansainvälisen sopimuksen perusteella kansainvälinen järjestelmä 1. tammikuuta 1929 alkaen. Kutsumerkeistä muodostui vakioitu tapa ilmoittaa radioasema tunnuksena siten, että kutsumerkin ensimmäinen kirjainosa osoitti valtion tai joissain tapauksissa kutsumerkillisen yhteisön, kutsumerkin keskellä oleva numerotunnus merkkiin liittyvän aluepiirin maan tai yhteisön sisällä ja numeron jälkeinen osa varsinaisen radioaseman. Tätä järjestelmää käytetään edelleen. Suomen yleisin kutsutunnustyypin, OH:n, merkki oli ennen kansainvälistä vakioimista Havaijilla käytetty. OH on myös Suomen lentokoneiden kansainvälinen tunnus.
Amatööriradioasemien lisäksi kutsumerkkejä on myös vesialuksilla meri-VHF:n ja meri-HFn käyttöön liittyen. Myös lentokoneilla on vakioitu tunnuksensa. Kansainvälisen televiestintäliiton, ITU:n, tietokannassa oli 30. lokakuuta 2014 57 OF-kutsutunnusta, 139 OG-kutsutunnusta, 148 OI-kutsutunnusta. Eniten on OH- ja OJ-kutsutunnuksia.
Ilmailussa kutsumerkkejä käytetään sekä ilma-alusten että niiden kanssa radioyhteydessä olevien maa-asemien yksilöimiseen. Radiopuhelinliikenteessä käytettävä kutsumerkki ei aina ole sama kuin ilma-aluksen rekisteritunnus, lentosuunnitelmaan merkitty lentotunnus tai matkustajille ilmoitettu kaupallinen lennonnumero. Maa-aseman kutsumerkki muodostuu tavallisesti aseman sijaintia ilmaisevasta nimestä ja sen tarjoamaa palvelua tai lennonjohtotehtävää osoittavasta sanasta, esim. Oulu tower, suomenkielisessä radioliikenteessä Oulun torni.
Varhaisessa ilmailun radioliikenteessä ilma-alukset tunnistettiin yleensä kansallisuus- ja rekisteritunnuksillaan. Tunnuksen kirjaimet lausuttiin radioliikenteessä käytetyn tavausaakkoston avulla. Kansainvälisen lentoliikenteen kasvaessa lentoyhtiöille alettiin antaa erillisiä puheradiotunnuksia, jotta niiden ilma-alukset voitiin tunnistaa lyhyemmin ja selvemmin kuin lausumalla koko rekisteritunnus.
ICAO:n edeltäjä PICAO loi toisen maailmansodan jälkeen perustan lentoyhtiöiden nykyiselle tunnusjärjestelmälle. Lentoyhtiöille annettiin puhelintunnuksia ja kirjallisia tunnuksia, jotka olivat pitkään samoja kuin matkustajillle tutut IATA-koodit, esim. AY. Niitä käytettiin ja käytetään myös lentosuunnitelmissa ja lennonjohdossa. Lentoyhtiöiden määrän kasvaessa ICAO päätti vuonna 1981 siirtyä kolmikirjaimisiin kirjallisiin tunnuksiin. Kolmikirjainjärjestelmän otti käyttöön FAA Yhdysvalloissa jo 1960-luvulla, mutta ensimmäiset 20 vuotta sitä käytettiin vain Yhdysvalloissa. Amerikan lentojen varalta kotimaisista yhtiöistä ainakin Finnairille ja Spear Airille oli rekisteröity kolmikirjaintunnukset jo ennen järjestelmän laajempaa käyttöönottoa. Nykyisen järjestelmän mukaiset kolmikirjaimiset tunnukset julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1987. IATA-koodit jäivät tämän jälkeenkin käyttöön mm. lippuihin ja matkustajainformaatiojärjestelmiin. Nykyään matkustajille saattaa ajoittain näkyä myös ICAO-koodeja.
ICAO ylläpitää lentotoiminnan harjoittajille kolmikirjaimista kirjallista tunnusta ja siitä erillistä radioliikenteessä lausuttavaa puhelintunnusta. Esimerkiksi Finnairin ICAO-tunnus on FIN ja puhelintunnus Finnair.
Kirjainten lausumista yhdenmukaistettiin kansainvälisellä tavausaakkostolla. ICAO:n nykyisen tavausaakkoston lopullinen versio otettiin käyttöön 1. maaliskuuta 1956, minkä jälkeen myös muut kansainväliset järjestöt omaksuivat sen.
Varhainen lennonjohto perustui pääasiassa menetelmälennonjohtoon. Ilma-alusten sijaintia ja keskinäistä porrastusta arvioitiin lentäjien ilmoitusten, lentosuunnitelmien, arvioitujen lentoaikojen ja ennalta määrättyjen menetelmien perusteella. Lennonjohtajan ja ilma-aluksen välinen viestiyhteys saattoi kulkea lentoyhtiön radioaseman, lennonneuvonta-aseman tai muun viestiaseman kautta.
Myös approach control eli lähestymislennonjohto oli alun perin palvelu ja vastuualue, joka ei edellyttänyt tutkan käyttöä. Yhdysvaltain Civil Aeronautics Administration kuvasi vuonna 1954 lähestymislennonjohtopalvelun terminaalialueen saapuvan, lähtevän ja odottavan mittarilentoliikenteen johtamiseksi. Tutka mainittiin erillisenä lisäkykynä, jota voitiin käyttää, jos yksikkö oli varustettu tutkalla.
Tutkan käyttöönotto synnytti uusia lennonjohtotehtäviä ja niiden mukaisia kutsumerkkejä. Yhdysvalloissa tutkaan perustuva lähtölennonjohtopalvelu otettiin käyttöön Washington National Airportilla 7. tammikuuta 1952 ja tutkalähestymispalvelu saman vuoden aikana. Tämän vuoksi erityisesti kutsumerkki Departure liittyi Yhdysvalloissa jo varhain tutkalennonjohtoon. Approach säilyi sen sijaan sekä tutka- että menetelmälennonjohtoa tarjoavan lähestymislennonjohdon yleisenä nimenä.
Kutsumerkkien Approach ja Radar välistä eroa ei siten voida tulkita yksinkertaisesti niin, että ensimmäinen tarkoittaisi tutkatonta ja jälkimmäinen tutkalla varustettua lennonjohtoa. Kutsumerkin palvelua osoittava osa ilmaisee ensisijaisesti yksikön tehtävän tai tarjottavan palvelun. Lähestymislennonjohto voi käyttää tutkaa kutsumerkillä Approach, kun taas Radar voidaan varata yleiselle, yhdistetylle tai erikseen nimetylle tutkalennonjohtotehtävälle.
Kansainvälisissä radiopuhelinmenettelyissä ilma-aluksen kutsumerkki voidaan muodostaa kolmella pääasiallisella tavalla.
OH-ABC lausutaan kansainvälisessä radioliikenteessä Oscar Hotel Alfa Bravo Charlie.FIN123 voidaan lausua Finnair one two three.Ensimmäisessä yhteydenotossa käytetään yleensä täydellistä kutsumerkkiä. Rekisteritunnukseen perustuvaa kutsumerkkiä voidaan myöhemmin lyhentää, jos yhteys on muodostettu eikä sekaannuksen vaaraa ole. Lennonjohto aloittaa tavallisesti lyhennetyn muodon käytön, minkä jälkeen lentäjä voi käyttää samaa muotoa. Esimerkiksi Oscar Hotel Alfa Bravo Charlie voidaan lyhentää muotoon Oscar Bravo Charlie.
Lentotoiminnan harjoittajan puhelintunnuksesta ja lentotunnuksesta muodostuvaa kutsumerkkiä ei yleensä lyhennetä.
Lentoyhtiön kaupallinen lennonnumero ja lennonjohdossa käytettävä lentotunnus on erotettava toisistaan. Matkustajille esitetyssä lennonnumerossa käytetään tavallisesti IATA:n kaksikirjaimista yhtiötunnusta, kun taas lentosuunnitelmassa käytetään ICAO:n kolmikirjaimista tunnusta. Esimerkiksi Finnairin kaupallinen lento voidaan esittää muodossa AY123, mutta lennon ICAO-tunnus on FIN123 ja radiokutsumerkki Finnair 123.
Radioliikenteessä käytettävä lentotunnus voi poiketa myös kaupallisen lennon numerosta. Lentoyhtiöt käyttävät nykyään toisinaan kirjaimista ja numeroista muodostuvia tunnuksia vähentääkseen samankaltaisten kutsumerkkien aiheuttamaa sekaannusta. Käytäntö vakiintui 1970-luvulla, mutta on yleistynyt 2000-luvulla. Jos samalla taajuudella toimivien lentojen numerot muistuttavat toisiaan, toiselle lennolle voidaan antaa selvemmin erottuva aakkosnumeerinen tunnus. Eurocontrol ylläpitää kutsumerkkien samankaltaisuutta tutkivaa palvelua, jonka avulla lentoyhtiöt ja lennonvarmistuspalvelujen tarjoajat voivat ehkäistä tällaisia tilanteita.
Lentotunnusta käytetään lisäksi ilma-aluksen automaattisessa tunnistamisessa. Toisiotutkan moodin S ja ADS-B-järjestelmän lähettämän ilma-alustunnuksen tulee vastata lentosuunnitelmaan merkittyä tunnusta, jotta valvontajärjestelmän tiedot voidaan yhdistää oikeaan lentoon.
Kutsumerkkiin voidaan lisätä ilma-aluksen ominaisuutta tai lennon asemaa ilmaiseva sana.
Nämä lisämääreet eivät korvaa ilma-aluksen varsinaista kutsumerkkiä.
Sotilas- ja valtion ilma-alukset voivat käyttää rekisteri- tai sarjanumeronsa sijasta kansallisten määräysten mukaisia taktisia, yksikkökohtaisia tai tehtäväkohtaisia kutsumerkkejä. Kutsumerkki voi muodostua sanasta ja numerosta, eikä se välttämättä ilmaise suoraan ilma-aluksen käyttäjää tai sen rekisteritunnusta.
Tunnettu erityistapaus on Air Force One, jota käytetään Yhdysvaltain ilmavoimien ilma-aluksesta silloin, kun maan presidentti on sen kyydissä. Kyseessä ei ole tietyn ilma-aluksen pysyvä kutsumerkki, vaan tehtäväkohtainen tunnus.
Lennonjohto- ja muiden ilmailun maa-asemien kutsumerkki muodostuu yleensä maantieteellisestä nimestä ja palvelua tai tehtävää osoittavasta osasta. Palvelua osoittavat sanat perustuvat kansainvälisiin ICAO-menettelyihin, mutta niiden tarkassa käytössä esiintyy kansallisia eroja.
Yleisiä lennonjohto- ja maa-asemien kutsumerkkejä ovat seuraavat (suomenkielinen vastine isolla):
Kutsumerkki Radio on tavallinen lennonneuvonta-asemille eli FSS-asemille, mutta sitä käytetään myös muualla. Yhdysvalloissa tällainen asema voi käyttää esimerkiksi kutsumerkkiä Chicago Radio. FSS voi vastaanottaa ja välittää lentosuunnitelmia, säätietoja, lentäjien ilmoituksia ja lennonjohdolle tarkoitettuja viestejä, mutta se ei tavallisesti anna lennonjohtoselvityksiä omalla toimivallallaan.
Meri- ja napa-alueiden pitkän matkan radioliikenteessä Radio-asema voi toimia ilma-aluksen ja kaukana sijaitsevan aluelennonjohdon välittäjänä. Esimerkiksi Gander Radio välittää viestejä Pohjois-Atlantin liikenteelle alueilla, joilla suoraa VHF-yhteyttä ei ole käytettävissä.
Yhdysvaltain lentoasemilla voidaan käyttää myös kutsumerkkiä UNICOM. UNICOM on yleensä yksityinen ilmasta maahan -radioasema, joka voi välittää esimerkiksi tuuli-, sää-, kiitotie- ja lentoasemapalveluja koskevia tietoja. Se ei ole lennonjohtoyksikkö eikä anna lennonjohtoselvityksiä.
Automaattiset tiedotuslähetykset, kuten ATIS ja VOLMET, tunnistetaan tavallisesti lentoaseman tai alueen nimellä ja palvelun nimellä. Ne eivät ole samalla tavoin kaksisuuntaisessa radioliikenteessä käytettäviä maa-asemien kutsumerkkejä. ATIS-lähetyksen ajantasainen versio ilmaistaan tavausaakkoston kirjaimella, esimerkiksi information Alfa.
Yhdysvaltain FAA:n järjestelmä poikkeaa eräiltä osin eurooppalaisista ja muista ICAO-käytäntöä näkyvämmin soveltavista järjestelmistä.
FAA:n ohjeiden mukaan sekä tutkaa käyttävä että tutkaton lähestymislennonjohtopositio voi käyttää kutsumerkkiä Approach. Erillinen lähtevää liikennettä hoitava tutkapositio käyttää kutsumerkkiä Departure, ja aluelennonjohtokeskus käyttää kutsumerkkiä Center.
Yhdysvalloissa Approach toimii usein koko terminaalilennonjohtoyksikön tai sen yleisen lähestymislennonjohtotehtävän nimenä. Departure puolestaan ilmaisee yksikön sisällä toimivan erillisen lähtevän liikenteen position. Tämän vuoksi järjestelmä on osittain epäsymmetrinen: saapuva liikenne kutsuu tavallisesti yksikköä nimellä Approach, kun taas lähtevä liikenne voi kutsua samaan organisaatioon kuuluvaa positiota nimellä Departure.
FAA:n lennonjohtomääräysten mukaan yksittäinen terminaalilennonjohdon tehtävä voidaan tunnistaa toimintonsa mukaan, vaikka koko yksikkö tunnettaisiin lähestymislennonjohtona.
Britanniassa saapuvan liikenteen tutkalennonjohtaja voi käyttää kutsumerkkiä Director. Yhdistetty saapuvan ja lähtevän liikenteen tutkapositio voi käyttää kutsumerkkiä Radar. Tarkkuuslähestymistutkapalvelun kutsumerkki on Talkdown. Lentotiedotuspalvelu käyttää päätettä Information ja pelkkä ilmasta maahan -viestipalvelu päätettä Radio.
Suomessa kutsumerkkien englanninkieliset palveluosat julkaistaan Suomen ilmailukäsikirjassa. Suomessa käytettyjä muotoja ovat esimerkiksi Helsinki Radar, Kuusamo Tower, Kajaani Information, Pirkkala Arrival ja Pirkkala Ground.
Kansalliset erot eivät tavallisesti estä kutsumerkin ymmärtämistä, koska sijaintinimi, käytetty taajuus ja lennon vaihe osoittavat, mihin yksikköön yhteys on muodostettu. Lentäjän käyttämä väärä palvelupääte ei yleensä yksinään aiheuta epäselvyyttä, jos oikea maa-asema ja ilma-aluksen kutsumerkki käyvät lähetyksestä muuten selvästi ilmi.
Suomessa radioliikenteen kutsumerkit alkavat kirjaimilla OF, OG, OH tai OI. Näistä OH on kaikkein yleisin. 30. syyskuuta 2014 käytössä olevista 7 103 julkisesta radioamatöörikutsumerkistä 6 975 (98 %) oli OH-kutsumerkkejä, 78 (1 %) OG-kutsumerkkejä, 25 (0,3 %) OJ-kutsumerkkejä 21 (0,3 %) ja OF-kutsumerkkejä 4 (0,05 %).
Monissa tapauksissa alueelliset radioamatööriyhteisöt käyttävät pääasiallisena kutsumerkkinään Suomen OH-tunnuksellisia merkkejä, joissa on numero-osana kotipaikan entinen piirinumerotunnus, joka on Ahvenanmaan maakunnassa 0 ja manner-Suomessa 1-9. Kun samassa entisessä piirissä on useimpia yleisradioamatöörikerhoja, on usein ensimmäiseksi perustetun tunnus muotoa OH#AA, toisen OH#AB, kolmannen OH#AC ja neljännen OH#AD. OH#AF -asemissa on ollut asemia, jotka ovat liittyneet asevelvollisten radioamatööritoimintaan varuskunnissa, esimerkiksi OH5AF, joka on ollut reserviupseerikoulun viestikomppanian toisessa kerroksessa olleen amatööriradioaseman tunnus.
Jos amatööriradioaseman tunnus kerhoilla on OH#R**, niin silloin kyse on todennäköisesti radiotoistimesta, joka vastaanottaa vaikutusalueensa yhdestä suunnasta lähettäjien viestit ja lähettää sen koko vaikutusalueen säteelle muille radioasemille, jolloin käyttäjäpiiri laajenee yli radiolähettimien oman kantaman.
OI-kutsumerkit olivat ennen sotilasradioamatööritoiminnan kutsumerkkejä, mutta kun toiminta virallisessa muodossaan päätettiin, jäivät ne edelleen varuskuntien käyttöön. OI-kutsumerkkejä on viestikilloilla ja radioamatöörikerhoilla, jotka ylläpitävät museoradioasemia, jotka liittyvät jotenkin sotamuseoihin.
| Kutsumerkki | yhteisö | maakunta |
|---|---|---|
| OH1AA | Turun Radioamatöörit | Varsinais-Suomi |
| OH1AAA | Turun Radioamatöörit | Varsinais-Suomi |
| OH1AU | Turun Radioamatöörit | Varsinais-Suomi |
| OH1AB | Teljän Radioamatöörit Ry | Satakunta |
| OH1AF | Teljän Radioamatöörit Ry | Satakunta |
| OH1F | Teljän Radioamatöörit Ry | Satakunta |
| OH1T | Turun Radioamatöörit | Varsinais-Suomi |