Lalla Khadija

Lalla Khadija
Henkilötiedot
Syntynyt28. helmikuuta 2007 (ikä 19)
Rabat, Marokko
Titteli Prinsessa
Vanhemmat Muhammad VI (isä)
Lalla Salma (äiti)

Lalla Khadija (arab. للا خديجة‎, Lallā Ḫadīja; s. 28. helmikuuta 2007) on Marokon kuningas Muhammad VI:n ja prinsessa Lalla Salman toinen lapsi ja kruununprinssi Mulay Hassanin pikkusisko.

Prinsessa Khadija synty Rabatin kuninkaallisessa palatsissa vuonna 2007. Kuningas Muhammad VI juhlisti tyttären syntymää armahtamalla 8836 vankia ja muuntamalla 24 000 vangin tuomiot. Khadija vietti varhaiset vuotensa poissa julkisuudesta eikä hän esimerkiksi asunut kuninkaallisessa palatsissa. Hän kävi Rabatin kuninkaallista koulua ja aloitti sittemmin opinnot Muhammad VI:n yliopistossa.

Khadija on hoitanut kuninkaallisia velvoitteitaan jo lapsesta asti: vuonna 2016 hän osallistui yhdessä isoveljensä kanssa Marrakechissa COP22-ilmastokokoukseen. Lisäksi hän on ollut mukana valtiovierailuilla pariinkin otteeseen. 2020-luvulle tultaessa hän pysyi hetkellisesti taas poissa julkisuudesta, mutta palasi edustustehtäviin vuonna 2024. Hän edusti tuolloin Ranskan presidentti Emmanuel Macronin tekemällä valtiovierailulla.

Prinsessa osaa sujuvaa arabiaa, ranskaa, englantia ja espanjaa. Hänen kiinnostuksenkohteitaan ovat muun muassa ratsastus ja jousiammunta, minkä lisäksi hän soittaa kitaraa ja pianoa. Vuonna 2023 Marokon jousiammuntaliitto perusti prinsessan nimeä kantavan palkinnon.

Lähteet

  1. 1 2 3 Princess Lalla Khadija of Morocco comes of age and takes on a new institutional role Atalayar. 28.2.2025. Viitattu 26.10.2026. (englanniksi)
  2. 1 2 Lalla Khadija du Maroc Gala. Viitattu 26.10.2026. (ranskaksi)
  3. ↑ Morocco inmates get royal pardon BBC News. 2.3.2007. Viitattu 26.10.2026. (englanniksi)
  4. ↑ Grâce royale à l’occasion de la naissance de SAR la Princesse Lalla Khadija Aujourd'hui le Maroc. 1.3.2007. Viitattu 26.10.2026. (ranskaksi)
  5. 1 2 Jureidini, Ben: Who is Princess Lalla Khadija of Morocco? Meet the new royal star leading the way for the next generation of rulers Tatler. 5.3.2025. Viitattu 26.10.2026. (englanniksi)
  6. ↑ L’université Mohammed VI-Polytechnique de Rabat, fabrique des futurs leaders africains Le Point. Viitattu 26.10.2026. (ranskaksi)
  7. ↑ Vidéo. Le Prince Moulay El Hassan et la Princesse Lalla Khadija visitent la COP22 Médias24. 17.11.2016. Viitattu 26.10.2026. (ranskaksi)
  8. ↑ Lalla Khadija, premier engagement officiel depuis qu'elle a soufflé sa 18è bougie Point de Vue. Viitattu 26.10.2026. (ranskaksi)
  9. ↑ Tir a l’arc : Brillant Succès de la Coupe SAR la Princesse Lalla Khadija Hibapress. 2.5.2023. Viitattu 26.10.2026. (ranskaksi)