Lauri Haav

Lauri Haav
Henkilötiedot
Koko nimi Lauri Haavisto
Syntynyt26. joulukuuta 1997 (ikä 28)
Kuokkala, Jyväskylä
Muusikko
Laulukielet suomi
Aktiivisena 2018-
Tyylilajit rap, R&B, pop
Levy-yhtiöt PME Records
Aiheesta muualla
Kotisivut
Löydä lisää muusikoitaMusiikin teemasivulta

Lauri Haav (oik. Lauri Haavisto s. 26. joulukuuta 1997 Jyväskylä) on suomalainen rap-artisti. Haav yhdistelee eri tyylilajeja, esimerkiksi poppia, R&B:tä ja räppiä.

Ura

Haav löysi musiikin viidennellä luokalla, mutta ajautui vasta yläasteella oikeanlaisiin ryhmiin. Alkuun musiikin tekeminen oli hidasta, mutta työskentely tehostui kun Aaro630 ja Ruuben tulivat mukaan. Ensimmäinen EP Kilipää ilmeistyi vuonna 2018 omakustanteisena ja sitä seurannut ”Onksul todisteit” -single yhdessä Gettomasan ja Tohtori Getton kanssa kiinnitti PME Recordsin huomion. Haavin toinen EP Nyt ja heti julkaistiin keväällä 2019. Se oli ensimmäinen PME Recordsin kustantama julkaisu.

Ensimmäinen studioalbumi Silmät kii julkaistiin 15. toukokuuta 2020. Haav julkaisi toisen studioalbuminsa Se viimeinen kesä 13. toukokuuta 2022. Albumilta julkaistiin singlet ”Shampoota”, ”Tähti”, ”Syksyn vihreillä” ja ”Vesipisarat”.

Haav julkaisi kolmannen studioalbuminsa Aino 27. lokakuuta 2023. Albumilta julkaistiin ennakkoon albumin niminen Aino Youtubeen, jossa se keräsi suuren suosion. Albumin biiseistä on julkaistu singlenä ”Mua ei voi pelastaa”, ”Stara”, ”Aino” ja ”Yks pullo” tuplasingleinä sekä ”Fotogeeninen”, ”Feimii” Gettomasan kanssa ja suuren suosionkenen mukaan? saavuttanut ”Sydämii”.

Lauri Haav voitti Emma-gaalassa 2024 yleisöäänestyksen Vuoden kotimainen artisti/yhtye -palkinnon.

Haav julkaisi 11. huhtikuuta 2025 singlen ”Toisessa elämässä”, joka ehti kasata Tiktokissa suuren suosion jo ennen julkaisua.lähde? Muutamaa kuukautta myöhemmin julkaistiin toinen single ”Aja tai kuole”, jossa Mirella oli mukana.

Lauri Haav loppuunmyi kaksipäiväisen Nokia Areenalla marraskuussa 2026 pidettävän No Haav No Love -tapahtuman. Hän rikkoi samalla Suomen nopeimman lipunmyynnin ennätyksen, kun liput ensimmäiselle areenakonserttipäivälle menivät vain 2,5 minuutissa. Tapahtuman toinen päivä eli lauantai oli lisäkeikka. Tämän jälkeen 25. joulukuuta 2025 Haav julkaisi singlen ”No Haav No Love”.

Haav osallistui Vain elämää -sarjan 16. tuotantokaudelle vuonna 2025. Ohjelmasta julkaistiin koostealbumi, jolla on Haavin uudelleen versioimat 7 laulua.

Haav julkaisi 5. helmikuuta 2026 singlen ”Sydän”, jossa vieraili artisti Alina Burnet. Myös Sydän oli yksi albumilta ennakkoon julkaistuista lauluista.

Emma-gaalassa 2026 Haav voitti vuoden artistin -palkinnon sekä yleisöäänestyksen vuoden kotimainen artisti/yhtye -palkinnon.Voittopuheessaan hän puhui kiusamisesta. ”Olkaa coolimpia kun minä, olkaa coolimpia kuin Lauri Haav, älkää kiusatko”, Haav sanoo puheessaan.

Haav julkaisi 27. maaliskuuta 2026 singlen ”Perhonen”, joka on viimeinen ennakkojulkaisu No Haav No Love albumilta.lähde?

Haav julkaisi 17. huhtikuuta 2026 neljännen studioalbuminsa No Haav No Love, joka sisältää viiden ennakkoon julkaistujen laulujen lisäksi yhdeksän uutta laulua. Albumi on hyvin erilainen muihin albumeihin nähden sen kertoessa enemmän Haavin perheen sisäisistä asioista ja ulkopuolisuudesta. Haav sanoo saaneensa kerrottua levyllä kaiken. Kaikki albumin laulut nousivat Spotifyn Top 50 Suomi -listalle. No Haav No Love nousi albumilistan ensimmäiseksi ja peräti kahdeksan laulua nousi heti top10 joukkoon. PME Records kertoi albumin keränneen ensimmäisen vuorokauden sisällä 1 348 252 striimiä rikkoen tämän vuoden striimiennätyksen. PME kertoo kappaleen ”911” olleen pisin kappale, joka on koskaan noussut Suomen top listoille.

Haav suunnitteli vuoden 2026 Roosanauhan sekä rannekkeen. Nauhassa on kolme perhosta kuvaamaan Haavin äitiä, joka menehtyi rintasyöpään.

Yksityiselämä

Haav kasvoi Kuokkalan alueella Jyväskylässä kahden isosiskon ja veljen kanssa. Hän on kertonut olleensa pienenä herkkä, utelias ja vilkas. Haav oli niin sanotusti ”äidin poika”, koska ”miesmalli” puuttui vaikean isäsuhteen takia.

Haav valmistui ylioppilaaksi Jyväskylän Lyseon lukiosta syksyllä 2017. Hän on kertonut työskennelleensä lukion jälkeen pienen pätkän koulunkäyntiavustajana erityisluokilla ylä- ja ala-asteilla.

Haav on kertonut julkisuudessa että hänellä on vuonna 2024 diagnosoitu OCD eli pakko-oireinen häiriö, joka on ahdistuneisuushäiriöihin luokiteltava psykiatrinen häiriö.

Vain elämää -ohjelmassa Haav kertoo äitinsä menehtymisestä ja siitä, kuinka hänen toiveensa muusikon urasta oli myös äidin unelma. Haav kertoo äitinsä nukkuneen rauhallisesti pois kotona.

Haav julkaisi 27. maaliskuuta 2026 singlen ”Perhonen”, joka kertoo hänen äidistään hyvin henkilökohtaisella tavalla. Haav kertoo alkaneensa äidin kuoleman jälkeen kiinnittämään huomiota enemmän perhosiin.

Diskografia

Pääartikkeli: Lauri Haavin diskografia

Lähteet

  1. 1 2 3 4 Vanha-Majamaa, Anton: Laurin maailma YleX. 15.05.2020. Viitattu 21.7.2020.
  2. ↑ Cullichsen, Anni: Lauri Haav kyllästyi rap-uhoon, ja laulaa nyt häpeilemättä tunteistaan: “Se, että näyttää olevansa herkkä voi olla kovan jätkän merkki” YleX. 17.7.2019. Viitattu 21.7.2020.
  3. ↑ Lauri Haav PME.fi. Viitattu 18.10.2021.
  4. ↑ Spotify open.spotify.com. Viitattu 14.3.2026.
  5. ↑ Spotify open.spotify.com. Viitattu 14.3.2026.
  6. ↑ Spotify open.spotify.com. Viitattu 14.3.2026.
  7. ↑ Körkkö, Hilla: Menee tunteisiin Helsingin Sanomat. 13.7.2020. Viitattu 21.7.2020.
  8. ↑ Aflecht, Tuomas: Yksi tämän hetken hypetetyimmistä artisteista on Lauri Haav, joka myi vinyylinsä ennakkoon loppuun – miltä odotettu debyyttialbumi kuulostaa? Rumba. 15.5.2020. Viitattu 19.11.2020.
  9. 1 2 LAURI HAAV JULKAISEE VIIMEISEN SINGLEN TULEVALTA ALBUMILTAAN PME.fi. 28.4.2022. Viitattu 10.5.2022.
  10. ↑ Spotify open.spotify.com. Viitattu 14.3.2026.
  11. ↑ Voittajat 2024 Emma Gaala. Viitattu 14.4.2026.
  12. 1 2 Spotify open.spotify.com. Viitattu 14.3.2026.
  13. ↑ Spotify open.spotify.com. Viitattu 14.3.2026.
  14. ↑ Lauri Haav presents No Haav No Love Nokia Arena. Viitattu 14.3.2026.
  15. ↑ Spotify open.spotify.com. Viitattu 14.3.2026.
  16. ↑ Koivuranta, Riitta: Uudet Vain elämää -ohjelman artistit julkistettiin Helsingin Sanomat. 26.5.2025.
  17. ↑ Spotify open.spotify.com. Viitattu 22.4.2026.
  18. ↑ Helminen, Niilo: Lauri Haavilta painava puheenvuoro voittopuheessa – Kertoo nyt syyn puheelleen Iltalehti. 7.3.2026. Viitattu 10.3.2026.
  19. 1 2 3 4 5 6 Lauri Haav katsoi, kun kavereita kuoli ja ajautui päihdekierteisiin – ”Osasin painaa jarrua rajalla” Yle Uutiset. 5.4.2026. Viitattu 5.4.2026.
  20. 1 2 Spotify open.spotify.com. Viitattu 27.3.2026.
  21. ↑ Lauri Haavin No Haav No Love – arvostelu www.klangi.fi. 17.4.2026. Viitattu 22.4.2026.
  22. 1 2 Suvi Kerttula: Lauri Haav todisti äitinsä viimeistä henkäystä: "En heti tajunnut, mitä siinä kävi" Ilta-Sanomat. 17.9.2026. Viitattu 8.10.2026.
  23. ↑ Niklas Pelkonen: Lauri Haavin uusi albumi on listojen kärjessä ja rikkoo ennätyksiä Keskisuomalainen. 25.4.2026. Viitattu 19.5.2026.
  24. ↑ Instagram www.instagram.com. Viitattu 19.5.2026.
  25. ↑ johannasoderlund: Roosa nauhan suunnitteli Lauri Haav- Lue uutinen Roosa Nauha. 17.9.2026. Viitattu 8.10.2026.
  26. ↑ Hän suunnitteli Roosa nauhan – Taustalla ”maanpäällinen helvetti” www.iltalehti.fi. Viitattu 8.10.2026.
  27. ↑ Römpötti, Janne: JKL takeover – Lauri Haav sainattiin PME Recordsille Klangi. 29.3.2019. Viitattu 6.12.2020.
  28. ↑ Tässä ovat syksyn ylioppilaat – Ylen ylioppilaskoneesta näet, kuka saa valkolakin yle.fi. 17.11.2017. Viitattu 27.4.2026.
  29. ↑ Alexia Tänav: Lauri Haav tapasi henkilön, jota kiusasi kouluaikoina ja pyysi anteeksi – tähän se johti mtvuutiset.fi. 17.4.2026. Viitattu 22.4.2026.
  30. ↑ Salo, Sanna: Vain elämää: Lauri Haav sai mielenterveysdiagnoosin: ”Vie työkyvyn ja elämisen ilon” Iltalehti. 25.11.2025. Viitattu 26.11.2025.
  31. ↑ Salo, Sanna: Vain elämää: Lauri Haavin äiti kuoli vakavaan sairauteen: ”Ikävä on joka päivä” Iltalehti. 10.10.2025. Viitattu 14.3.2026.