Child opiskeli oikeustiedettä ja työskenteli parikymmentä vuotta televisiokäsikirjoittajana. Jouduttuaan työttömäksi hän kokeili kirjoittamista. Ensimmäinen jännitysromaani Tappotahti ilmestyi 1997, ja kun se menestyi hyvin, Child ryhtyi päätoimiseksi kirjailijaksi.lähde?
Childin kirjojen arvomaailmassa ovat näkyvimpiä machoilu ja vartijakulttuurin ihailu. Samuli Knuuti kirjoittaa arviossaan, että Childin kohdalla pitää paikkansa Val McDermidin lausunto, jonka mukaan trillerit edustavat oikeistolaista maailmankatsomusta ja rikoskirjallisuus vasemmistolaista, ja jos ne olisivat ”piiruakaan oikeammalla, ne putoaisivat kartalta”. Knuutin mukaan Childin kirjat ovat epäkirjallisuutta, eikä niissä juuri sorruta sivulauseisiin. Yleisin lause Knuutin mukaan on "Reacher said nothing", ja hän lisää, että kaikessa yksinkertaisuudessaan Childin kirjat lähenevät avantgardea.
Karisto Oy:n kustantamat Lee Childin kirjat
Killing Floor, 1997 (suom. Tappotahti, suomentaja Jukka Jääskeläinen, Karisto 2010), Kirjavaliot FN00130, 2000, Veriset jäljet
Die Trying, 1998 (suom. Linnoitus, suomentaja Jukka Jääskeläinen, Karisto 2011)
61 Hours, 2010 (suom. 61 tuntia, Kirjavaliot FN13208, 2013)
Persoonapronomini
Childin kirjat kerrotaan joko 1. tai 3. persoonassa, mihin syyt ovat käytännölliset: ne ovat kolmannessa persoonassa kerrottuja, jos juoni vaatii sellaisten tapahtumien kuvausta, joissa Reacher ei ole läsnä.
Seuraavat suomennetut kirjat on kirjoitettu 1. persoonassa:
Tappotahti
Painostaja
Vihollinen
Viides matkustaja
Epäilty
Seuraavat suomennetut kirjat on kirjoitettu 3. persoonassa: